Turun yliopiston ja Åbo Akademin tutkijat esittävät tuoreessa tutkimuksessaan, että tietoisuus on luonnonilmiö eikä erityisen poikkeuksellinen muiden luonnonilmiöiden joukossa. Tutkijoiden kehittämän teorian mukaan tietoisuutta voidaan havainnoida ja mallintaa tieteellisesti kuten muitakin luonnonilmiöitä. Tutkimus pyrkii kumoamaan tieteessä ja filosofiassa pitkään vallalla ollutta dualistista käsitystä siitä, että kokemukset ovat perustavanlaatuisesti erilaisia ilmiöitä kuin fysikaaliset ilmiöt, esimerkiksi vaikkapa hermosolujoukkojen aktivoituminen.
Tutkijoiden mukaan kimmoke tutkimuksen kirjoittamiseen syntyi turhautumisesta filosofian ja neurotieteen dualistiseen, kaksijakoiseen, ajatusmalliin. ”Tietoisuus” määritellään jopa sanakirjassa jonain ei-fysikaalisena.
– Jos määrittelemme tietoisuuden ja fysikaalisen toisensa poissulkevina käsitteinä, emme ikinä voi selittää miten aivot luovat kokemusmaailmamme, tutkimuksen vastaava kirjoittaja, filosofian ja psykologian tohtori Jussi Jylkkä sanoo.
Mitä merkitystä tällaisella teoreettisella tutkimuksella on?
– Tutkimuksemme osoittaa, että tietoisuus on jatkumossa kaikkien muiden luonnonilmiöiden kanssa. Karkeasti ilmaisten kokemuksemme on tehty atomeista. Tämä on tärkeää maailmankuvamme ja ihmiskäsityksemme kannalta, Jylkkä kertoo.
– Viitekehyksemme kertoo miksi ja miten tietoisuutta voi tutkia tieteellisesti. Tällä on sovelluksia vaikkapa lääketieteessä. Edelleen voi törmätä dualistiseen ajatteluun, että aivot ovat jotenkin todellisemmat kuin ajatukset, mikä voi johtaa lääkehoitojen suosimiseen terapian sijasta. Teoriamme mukaan aivojen ja ajatusten välillä on vain näkökulmaero, tutkimuksen toinen kirjoittaja, kognitiivisen neurotieteen dosentti Henry Railo jatkaa.
Tietoisuus on konkreettinen fysikaalinen ilmiö
Neurotiede on jo onnistunut selvittämään tietoisuuden aivoperustaa. Tiedetään esimerkiksi millaiset aivovauriot johtavat tajuttomuuteen, ja teoriat kuvaavat miksi näin tapahtuu. Tutkimuksen tekijöiden mukaan monien mielestä tämä lähestymistapa ei ole kuitenkaan riittävä, koska se ei selitä, miksi aivotoimintaan liittyy tietoisia kokemuksia.
– Tästä syystä monet tutkijat etsivät tietoisuuden ”x-faktoria”, jotain tuntematonta ja täysin uutta mekanismia, joka ikään kuin muuttaa täysin ei-tietoiset, fysikaaliset prosessit tietoisiksi. Tutkimuksemme pääväite on, että tällaista mystistä mekanismia ei tarvita, vaan neurotiede voi tutkia tietoisuutta aivan kuin mitä tahansa luonnonilmiötä, Railo kertoo.
Tutkijat väittävät, että tietoisuus on konkreettinen fysikaalinen ilmiö.
– Voimme omakohtaisesti todeta, että tietoisuutemme on olemassa. Siksi maailmassa on ainakin joitain fysikaalisia ilmiöitä, jotka ovat tietoisia. Näin ollen on mahdotonta määritellä ”fysikaalista” täysin ei-tietoisena, koska silloin kieltäisimme oman tietoisuutemme olemassaolon. Väitämme, että tietoisuus on konkreettinen fysikaalinen ilmiö, tutkijat sanovat.
Mikä sitten selittää, miksi oma kokemusmaailmamme vaikuttaa niin erilaiselta kuin neurotieteen kuvaukset? Miten on mahdollista, että henkilökohtainen rakkauden kokemus olisi vain hermosolujen aktivaatiota?
Jylkän ja Railon mukaan tämä näennäinen ero on suhteellinen ja riippuu tarkastelijasta. He luonnehtivat eron suhteellisuutta esimerkin avulla: Otetaan vaikkapa Pekka, joka kokee rakkautta, ja neurotieteilijä Mari, joka tarkkailee Pekan rakkauden kokemuksen hermostollisia mekanismeja. Marille Pekan kokemus on ulkoinen luonnonilmiö: se on ilmiö, joka tuottaa Marin tarkastelemat aivokuvat ja joita Mari mallintaa tieteellisin termein. Pekka taas ei havaitse rakkautta tai tietoisuuttaan välillisesti, vaan hän itse on se luonnonilmiö, jota Mari tarkkailee.
– Tämä on tutkimuksemme toinen keskeinen tulos: Marin tieteellinen selitys Pekan tietoisuudesta on osa Marin tietoisuutta. Tässä mielessä tietoisuus määrittää tieteen rajat. Tieteilijä ei voi ikinä astua tietoisuutensa ulkopuolelle ja katsoa, millainen maailma itsessään on, Jylkkä summaa.
> Jussi Jylkkä & Henry Railo, ”Consciousness as a concrete physical phenomenon”, julkaisussa Consciousness and Cognition vol. 74, September 2019
Lisätietoja:
Jussi Jylkkä, tutkijatohtori, psykologian laitos, Turun yliopisto; Fakulteten för humaniora, psykologi och teologi, Åbo Akademi, jjylkka@abo.fi, p. 050 339 8960
Henry Railo, dos., tutkijatohtori, Kliinisen neurofysiologian yksikkö, lääketieteellinen tiedekunta, Turun yliopisto, hmrail@utu.fi