Arvioiden mukaan Suomessa syntyy vuosittain noin 12 000 tonnia maatalousmuovijätettä. Maatalousmuovista kierrätetään Suomessa materiaalina vain viidennes, ja valtaosa käytetään energiaksi tai hävitetään muilla keinoilla. Likaisen muovijätteen keräys ja kierto (LiMuKe) -hankkeen juuri julkaistusta loppuraportista käy ilmi, että muovijätteen kierrätystä vaikeuttavat maaseutuyrittäjien puutteelliset tiedot eri kierrätysvaihtoehdoista sekä muovijätteen korkeat keräys- ja kierrätyskustannukset.
LiMuKe-hankkeessa kehitettiin haja-asutusalueilla syntyvän maatalousmuovijätteen keräystä ja kierrätystä. Hankkeessa paneuduttiin erityisesti muuhun kuin pakkausmuovista syntyvän jätteen kierrättämisen tehostamiseen.
– Yritysten pakkausmuovijätteelle on järjestetty omat keräysterminaalit, mutta maaseutuyrityksissä syntyvän ei-pakkausmuovijätteen keräys ja kierrätys on jäänyt vähemmälle huomiolle niin Suomessa kuin laajemmin Euroopassa, kertoo projektipäällikkö Leena Erälinna Turun yliopiston Brahea-keskuksesta.
Mielenkiinto muovien kierrätyksen tehostamiseksi on herännyt niin päättäjien kuin yrittäjienkin keskuudessa. Euroopan komission muovistrategia hyväksyttiin tammikuussa 2018. Suomessa valmistui samana keväänä Muovitiekartta Suomelle, jonka toimenpiteiden jalkauttaminen on alkamassa.
– Aihe on ajankohtainen EU:ssa, koska vain harvalla maalla on Euroopassa organisoitua maatalousmuovin keräystä. Kiinan jätetuontikiellon vuoksi Eurooppa on hukkumassa maatalousmuoviin, Erälinna sanoo.
Maaseutuyrittäjät halukkaita kierrättämään – tietoa ei juurikaan tarjolla
Syntypaikkalajittelu on muovijätteen kierrätettävyyden kannalta ensisijaisen tärkeää. Maatalousmuovijätteen tiloilla tapahtuva lajittelu onnistuu ohjeistettuna hyvin ja yrittäjät ovat selkeästi motivoituneita kierrättämään maatalousmuovia.
Suurin hidaste maaseutuyrityksissä syntyvän jätemuovin kierrätykseen on tiedon puute. Hankkeen aikana selvisi, että harva maahantuoja, valmistaja, maatalouskauppa tai maaseutuyrittäjä tiesi pakkausmuovin kierrätysjärjestelmän olemassaolosta.
– Tietoa ei-pakkausmuovien syntypaikkalajittelusta, varastoinnista ja kierrätysterminaaleista kaivataan tätäkin enemmän. Maaseutuyrityksissä ei ole ollut tarvittavaa tietoa muovin eri laaduista, muovijätteen lajittelusta tai säilytysratkaisumahdollisuuksista. Hankkeessamme on myös paikattu tätä tiedon puutetta, Erälinna sanoo.
Säilytyksen haasteisiin voidaan vastata tilakohtaisilla yksilöllisillä ratkaisumalleilla sekä tilojen yhteiskäyttöön kehitetyillä ratkaisuilla.
Yhteiskeräyspisteet vähentäisivät kierrätyskustannuksia
Puutteellisen tiedon lisäksi maatalousmuovin kierrätystä haittaa tällä hetkellä eniten korkeat keräyskustannukset. Kannattavuusongelmien kanssa painiville maaseutuyrityksille nykyiset maatalousmuovijätteen noutopalvelukustannukset nousevat usein liian korkeiksi.
– Muovijätteen keräyskustannukset ovat myös kierrätysyrityksille korkeat, sillä kierrätysraaka-aineen kysyntä on vielä vähäistä ja hinnanvaihtelut suuria, Erälinna kertoo.
Muovijätteen keräystä hankaloittavat pitkät välimatkat. Lisäksi muovi on materiaalina kallista kuljetettavaa, koska se vie paljon tilaa suhteessa painoonsa.
– Järjestimme hankkeessa pilotteina maatalousmuovin yhteiskeräyspisteitä muun muassa Salossa ja Forssassa. Keräyspilotit toimivat hyvin ja palautteiden mukaan keräyksiä tulisi järjestää kahdesti vuodessa keväisin ja syksyisin. Muovijätteiden kuljetuksen haasteisiin tulisi vastata kehittämällä alueellisia keräyspisteitä ja säännöllisiä keräysviikkoja sekä kustannustehokkaita noutojärjestelmiä, Erälinna sanoo.
Likaisen muovijätteen keräys ja kierto (LiMuKe) -hanke toteutettiin Varsinais-Suomessa ja Kanta-Hämeessä vuosina 2016–2018. Hanketta koordinoi Turun yliopiston Brahea-keskus ja sitä toteutettiin yhteistyössä Hämeen ammattikorkeakoulun ja Turun ammattikorkeakoulun kanssa. Hanketta rahoitti Euroopan aluekehitysrahaston Kestävää kasvua ja työtä -ohjelma, Keskitien Tukisäätiö, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto sekä MTK-Varsinais-Suomi ja MTK-Häme ry.
