Kalaemot harvoin ruokkivat poikasiaan. Poikkeuksena ovat muun muassa tietyt käärmeenpääkalat, joiden poikaset nielevät ravinnokseen päänsä kokoisia oman emonsa hedelmättömiä munia. Uusi tutkimus osoittaa, että poikkeuksellinen sopeuma kehittyi käärmeenpääkaloille vasta 12 miljoonaa vuotta sitten. Ominaisuus on voinut vaikuttaa ryhmän suuren lajimäärän kehittymiseen ja sen lajien laajaan leviämiseen.
Vaikka 20-25% kaikista kaloista hoitaa jälkeläisiään, rajoittuu hoito yleensä poikasten vahtimiseen tai suojeluun. Vain harvoissa tapauksissa emot tuottavat poikasille myös ravintoa. Muutama kalalaji pystyy tuottamaan ihonsa pinnalle ravinnerikasta limaa, joka toimii poikasten lisäravintona niiden ensimmäisinä elinviikkoina. Malawijärvessä elävä kampangomonni on tähän asti ollut ainut lähes 30 000 tieteelle kuvatusta luukalalajista, jonka on tiedetty ruokkivan poikasiaan hedelmättömillä munillaan, eli niin sanotuilla ravintomunilla.
Turun yliopistossa tehty tutkimus paljasti, että kampangomonnin lisäksi ravintomunilla poikasiaan ruokkii osa käärmeenpääkalojen heimoon kuuluvista lajeista. Heimo sisältää 46 Afrikassa ja Aasiassa elävää lajia. Kaikki heimon lajit ovat petoja ja monet lajeista kasvavat isoiksi.
– Muualla eläinkunnassa esimerkkejä ravintomunien käytöstä tunnetaan kaloja enemmän hyönteisten, hämähäkkien ja sammakoiden keskuudesta. Sammakoiden osalta ravintomunien käyttö on esimerkiksi kehittynyt toisistaan riippumatta useita kertoja sellaisissa elinympäristöissä, joissa on pulaa poikasille sopivasta ravinnosta, kertoo tutkimuksen tehnyt Turun yliopiston eläinmuseon tutkijatohtori Valter Weijola.
Ravintomunien käyttö avasi mahdollisesti uusia ekologisia lokeroita
Koska ravintomunien käyttö kaloilla on niin harvinaista eikä ominaisuuden syntyhistoriaa ole tähän asti juuri tunnettu, Weijola kiinnostui selvittämään, milloin ravintomunien käyttö on kehittynyt evoluution kuluessa ja miten laajasti sitä esiintyy käärmeenpääkaloilla.
Akvaariokokeisiin perustuvan tutkimuksen tulokset osoittavat ravintomunien käytön syntyneen yhdessä käärmeenpääkalojen sukupuun haarassa vasta noin 12 miljoonaa vuotta sitten, ja sopeuma esiintyy todennäköisesti kaikissa yli 20:ssä tästä haarasta polveutuneessa lajissa.
– Vaikka ravintomunien käyttö on evolutiivisesti uusi keksintö, se sukupuun haara, jossa käyttäytyminen kehittyi, on nykyään ylivoimaisesti lajirikkain ja sisältää noin puolet koko heimon lajeista. Vaikuttaakin siltä, että ravintomunien kehitys on saattanut vaikuttaa positiivisesti suureen lajimäärän syntyyn, Weijola toteaa.
Tämä uusi ruokintamuoto on voinut avata uusia ekologisia lokeroita mahdollistaen lajien leviämisen esimerkiksi sellaisiin elinympäristöihin, joissa on puutetta poikasille sopivasta ravinnosta.
– Uusien elinympäristöjen käyttöönotto on vuorostaan voinut kiihdyttää lajiutumista. Tosiasia on, että koska tiedämme vain vähän näiden kalojen luonnonvaraisesta elämästä, voimme vain valistuneesti arvailla, sanoo Weijola.
Miksi poikasten ruokinta sitten on kaloilla niin harvinaista, jos siitä kuitenkin on hyötyä tietyissä olosuhteissa?
Weijolan mukaan yksi rajoittava tekijä saattaa olla, että ravintomunien käyttö on nykytiedon mukaan kehittynyt ainoastaan lajeilla, joissa molemmat vanhemmat osallistuvat poikastenhoitoon. Tämä on suhteellisen harvinaista kaloilla.
– Ravintomunien tuottaminen vaatii paljon energiaa ja ellei koiras olisi apuna vahtimassa poikasia naaraan hankkiessa itselleen ravintoa, ei naaras luultavasti pystyisi kattamaan tätä ylimääräistä energiantarvettaan. Toinen rajoittava tekijä voi olla se, että poikasilla on oltava suuret leuat, jotta ne pystyvät nielaisemaan päänsä kokoiset ravintomunat kokonaisena. Ehkä käärmeenpääkaloilla vain sattui olemaan oikeat edellytykset tämän käyttäytymisen kehittymiseen, Weijola pohtii.
Video: Käärmeenpääkalapari ruokkii kahden viikon ikäisiä poikasiaan ravintomunilla.
