Valtio-oppi 60 vuotta

Turun valtio-opin laitos aloitti toimintansa 13.4.1961 yhden professorin voimin ja se toimi aluksi osana humanistista tiedekuntaa. Valtio-opin laitosta tosin pyrittiin saamaan Turkuun jo usein ennen 1960-lukua, sillä jo vuoden 1940 talousarvioehdotuksessa mainitaan valtio-opin professorinviran perustamisesta. Laitos sijaitsi aluksi yliopiston päärakennuksessa, mutta muutti vuonna 1966 Kauppatorin reunalle remontoituun vanhaan suureen yksityisasuntoon Aurakatu 14:ään.

Suuret hallinnolliset mullistukset alkoivat 1970-luvulla. Ensiksi vuonna 1974 yliopisto muutettiin valtionyliopistoksi ja vuoden 1974 valtio-opin, sosiologian ja poliittisen historian oppiaineet puserrettiin yhteen laitokseen. Nimeksi valikoitui Politiikan tutkimuksen ja sosiologian laitos. Hallintomallia ei koskaan koettu tarkoituksenmukaiseksi ja se purettiinkin 1991, jolloin muutaman vuoden siirtymän jälkeen palattiin takaisin kodikkaaseen oppiainelaitokseen.

Toimintatilat olivat tässä välissä vaihtuneet jopa kahdesti. Aurakadulta oli muutettu vuonna 1976 Kasarmialueelle puurakennukseen n:o 24, mutta rakennus oli lähes purkukunnossa rottien ja hiirien vilistessä rakennuksessa, vessanpönttöjen jäätyessä ja sisälämpötilan laskiessa talvisaikaan pahimmillaan vain kuuteen asteeseen. Oppiaine pääsi muuttamaan vuonna 1989 Tuomaanpuistosta vapautuneeseen entiseen 1880-luvulla rakennettuun kasarmirakennukseen, joka oli remontoitu upean näköiseksi. Puisto oli rauhallinen, ja siellä saattoi työn lomassa kevätaamuisin kuulla satakielen laulavan.

2010-luvun murrokseen sijoittui kaksi suurempaa hallinnollista myllerrystä. Ensiksi poliittisen historian ja valtio-opin oppiaineet yhdistettiin, jonka jälkeen oppiaineet muodostivat Politiikan tutkimuksen laitoksen. Vuonna 2016 myös filosofia liitettiin pakettiin mukaan, ja siitä pitäen laitos on kantanut nykyistä nimeään Filosofian, poliittisen historian ja valtio-opin laitos. Filosofia ei kuitenkaan tullut mukaan yhteiseen hakukohteeseen, vaan on pysynyt tässä suhteessa selkeästi erillään.

”Talo” toisaalta muutti osoitettaan vuonna 2015, kun erittäin sisäilmaongelmaisesta ja kaikille henkilökunnan jäsenille oireita – osalle jopa kroonisia – aiheuttaneesta Tuomaanpuiston puutalosta siirryttiin Publicumin moderneihin tiloihin, jossa ollaankin yhä tänä päivänä.

Laitosta perustettaessa vuonna 1961 siellä toimi professori Jaakko Nousiaisen lisäksi vain yksi assistentti. 1960-luku oli yliopiston näkökulmasta kehityksen ja kasvun kautta ja vähäisiä henkilöstöresursseja vahvistettiinkin luomalla tarkemmin määrittelemätön apulaisprofessorin virka, johon valittiin Onni Rantala. Vuonna 1971 mukaan saatiin jo yliassistentin virka ja kolme vuotta myöhemmin myös uusi assistentin toimi. Kymmenessä vuodessa laitokselle syntyikin näin tutkija- ja opettajayhteisö, joka oli yksi tiedekunnan vireimpiä. Puolestaan vuonna 1976 Hannu Nurmi nimitettiin yhteiskuntatieteen metodologian apulaisprofessorin virkaan.

Öljykriisi kuitenkin katkaisi laajenemiskehityksen jopa kahdeksi vuosikymmeneksi, jolloin henkilökunnan määrä pysyi lähes samana. Muutoksia tapahtui lähinnä nimikkeissä laitoksen sisällä: esimerkiksi Voitto Helanderin (korvasi Rantalan vuonna 1981) apulaisprofessuuri muuttui valtakunnallisen uudistuksen myötä professuuriksi vuonna 1998.

Hannu Nurmi nousi 1990-luvun puolivälissä professoriksi, kun Nousiainen jäi eläkkeelle vuonna 1993 – kolmekymmentä vuotta palvelleena. Kahta vuotta aiemmin saatu uusi kansainväliseen politiikkaan suuntautunut professuuri oli myös täytetty, ja virkaan oli valittu Harto Hakovirta.

Jo aiemmin mainittujen professorivaihdosten lisäksi 2001 remmiin astui Matti Wiberg, joka tuli Helanderin tilalle tämän siirryttyä Åbo Akademiin. Hakovirta ja Nurmi jäivät eläkkeelle vuosina 2010 ja 2012, ja heidän tilalleen professoreiksi nimitettiin kansainvälisen politiikan puolelle Henri Vogt ja poliittisten järjestelmien puolelle Maija Setälä. Molemmat ovat talossa professoreina edelleen, tosin Vogtin vanhempainvapaan aikana kansainvälisen professorin pestiä laitoksen kasvatti Juha Vuori. Pitkäaikaisin työsuhde Turun valtio-opissa päättyi puolestaan 2009, kun vuodesta 1967 asti toimistosihteerinä toiminut Pirjo Hiltunen eläköityi. Wiberg jäi puolestaan eläkkeelle keväällä 2020 – hänen professuurinsa täyttö on edelleen kesken, ja työtä hoitaa Mikael Mattlin.

Vuonna 2021 oppiaineessa on kolme professuuria, kaksi yliopistonlehtoria, kolme yliopisto-opettajaa, yksi postdoc -tutkija ja kolme tohtorikoulutettavaa. Tämän lisäksi väkeä työskentelee viidessä eri projektissa ja apurahatutkijoina. Kaiken kaikkiaan valtio-oppiin kuuluu syksyllä 2021 noin kolmekymmentä henkilöä.

Turun valtio-oppi on aina ollut tiedekuntansa suosituimpien oppiaineiden joukossa, ja oppiaineessa opiskeleekin runsaasti sivuaineopiskelijoita. Se on ollut myös tuottelias yksikkö niin tutkimuksen kuin opetuksen saralla. Esimerkiksi vuosina 1991–1994 valtio-oppi tuotti enemmän opintoviikkoja kuin mikään muu yhteiskuntatieteiden laitos. Suosiosta kielii myös hakijamäärät: vuonna 2021 valtio-oppia ja poliittista historiaa pyrki opiskelemaan 1100 hakijaa.

Oppiainetta perustettaessa sen silloinen nimi – yleinen valtio-oppi – otettiin suoraan saksan kielen sanasta allgemeine Staatslehre, tosin sana ”yleinen” tiputettiin nimestä jo muutaman vuoden kuluttua. Valtio-oppiin luotiin loppujen lopuksi kolme linjaa: yleinen, hallinto-opin ja kansainvälisen politiikan linjat. Nykyään käyttöön ovat vakiintuneet kansainvälisten suhteiden ja poliittisten järjestelmien linjat.

Vuodesta 2015 eteenpäin valtio-opin ja poliittisen historian oppiaineet ovat muodostaneet yhteisen hakukohteen yhteisen pääsykokeen muodossa, ja opiskelijat valitsevat pääaineensa ensimmäisen vuoden kuluessa. Opiskelijavalinnoissa tapahtui 2020 keväästä alkaen suuri muutos: suurin osa Suomen yliopistojen opiskelijoista valittiin pelkän todistusvalinnan perusteella (valtio-opissa n. 55 %). Tänä päivänä hakija voikin tulla valituksi pelkän ylioppilastutkinnon perusteella, pääsykokeella tai niin sanotun avoimen väylän kautta. Viime vuosina sisäänottokiintiö on ollut noin 45 opiskelijan luokkaa.

Valtio-opin ja poliittisen historian yhteisenä ainejärjestönä on vuodesta 1975 toiminut Politiikan tutkimuksen klubi, puhekielessä yleisemmin P-klubi tai klubi. Oppiaine ja P-klubi tekevätkin tiivistä yhteistyötä: esimerkiksi klubi antaa kootusti palautetta opiskelijakyselyjen kautta opiskelusta, tenteistä ja oppikirjavalinnoista, ja palaute otetaan suunnitellussa huomioon opetuksen kehittämisessä. Lämpimiä välejä kuvastaa myös oppiaineen vuotuinen edustus P-klubin vuosijuhlilla. Vuosien saatossa opiskelijoiden ja opettajien välisen kanssakäyminen onkin muuttunut paljon mutkattomammaksi ja vähemmän formaaliksi – suuntaa on pidetty hyvänä sekä oppiaineen että opiskelijoiden keskuudessa.

Pienten oppiaineiden kohdalla on selvää, että professorien tutkimusintressit ohjaavat läheisesti oppiaineen tutkimusprofiilia. Kahdeksankymmentäluvulla tapahtui Nousiaisen mukaan omanlainen laitoksen yhteisön professionalisoituminen ja ”vakavoituminen”, kun jo varttuneet tutkijat suuntautuivat kukin omille ongelma-alueilleen. Tästä huolimatta minkäänlaisia suuria linjamuutoksia tai katkoksia ei Turussa olla suuremmin nähty. Oppiaineen tutkimusprofiilia voisikin luonnehtia edelleen Nousiaiselta periytyvänä institutionaalisena tutkimusotteena, jota monet nykyisetkin tutkimushankkeet jossain määrin edustavat.

Suomen liityttyä Euroopan unionin jäseneksi 1995 oli unionilta tarjolla rahoitusta erityiseen Jean Monnet -professuuriin, jonka oli tarkoitus kehittää Euroopan integraatioon liittyvää opetus- ja tutkimustoimintaa. Tämä muutettiin 2003 valtio-opin läheisyydessä toimivaksi Jean Monnet Centre of Excellence -keskukseksi, jolla oli toimintaa vuoteen 2007 asti. Vuonna 2008  perustettiin huippuyksikkö, julkisen valinnan tutkimuskeskus eli Public Choice Research Centre. Vuoden 2016 aikana PCRC päätettiin liittää uuteen, vuonna 2015 perustettuun Finnish Centre for Democracy Research -yksikköön, joka luotiin yhteistoiminnassa Turun yliopiston valtio-opin ja Åbo Akademin valtio-opin oppiaineiden välille. Keskus toimii yhä tänäkin päivänä.

Suhteet muihin suomalaisiin yliopistoihin ovat myös olleet lämpimät. Lisäksi erityisen positiivisena asiana voidaan pitää, miten laajaa kansainvälistä toimintaa oppiaineella on ollut, ennen kaikkea sen kokoonsa nähden. Esimerkiksi oppiaineen molemmat nykyiset professorit ovat valmistuneet brittiläisistä huippuyliopistoista. Lisääntynyt digitalisaatio on osaltaan mahdollistanut kansainvälisemmän ja monitieteisemmän yhteistyön.

Vaikka yliopistomaailma on kohdannut viime vuosina suuria haasteita muun muassa koulutusleikkauksien ja kansainvälisen pandemian muodossa, Turun yliopiston valtio-opin tilanne näyttää silti valoisalta. Oppiaineella on käynnissä useampi hanke: Mattlinin johtama ForAc-hanke, Setälän PALO-projekti ja FACTOR-konsortio, sekä Vogtin yhdessä oikeustieteellisen tiedekunnan tutkijoiden kanssa johtama JuRe-hanke. Juha Ylisalo sai puolestaan Suomen Akatemian tutkijatohtorirahoituksen, jollaista ei ole kertaakaan ennen myönnetty Turun valtio-oppiin. Hanketilanne on valtio-opin kannalta juuri nyt siis erittäin hyvä. Henkilökunta onkin arvioinut Turun yliopiston valtio-opin tunnettavuuden ja houkuttelevuuden lisääntyneen vuosien saatossa. Tämä on näkynyt myös suurempina määrinä hankerahoituksien myöntämisessä.