Professoriluento | Katja Joronen

“Nyt mennään terveys edellä”…  tämä lause on kaikunut korvissamme ja kotisohvillamme viime vuoden maaliskuusta alkaen. Mikä terveys – kuka määrittää terveyden?

Terveys kiinnostaa yksittäistä ihmistä, kuntia, kansoja ja ihmiskuntaa. Terveyteen ladataan erityisen paljon inhimillisiä, mutta myös taloudellisia ja ympäristöllisiä odotuksia. Myös määritelmiä riittää. Tunnetuin terveys-määritelmä on Maailman terveysjärjestön, WHO:n, vuodelta 1948. Määritelmän mukaan terveys on täydellisen fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tila eikä vain sairauden puuttumista. Tätä määritelmää on arvosteltu voimakkaasti, koska se on utopia: kukaan ei voi olla täydellisen terve. Terveyttä määritelläänkin tänä päivänä hyvin eri näkökulmista ja käsitteiksi on nostettu esimerkiksi koettu terveys, voimavarat, toimintakyky ja terveyspääoma.

On kiinnostavaa seurata eri tieteen alojen keskustelua terveydestä ja hyvinvoinnista. Laajasti katsoen näyttää vieläkin siltä, että terveys on typistetty lääke- ja terveystieteisiin - ja hyvinvointi yhteiskuntatieteisiin, kuten sosiaalityöhön ja kulttuuritieteisiin. Palvelujärjestelmämme integroituessa terveyden ja hyvinvoinnin yhteen törmäyttäminen tullee olemaan paljon suurempi ja moniulotteisempi ilmiö kuin eri tavoin värittyneiden hallitusten väännöt ja uudet sote-lait. Kyse on yllättävän erilaisista poluista professioihin kasvamisessa ja erilaisista linsseistä katsoa ihmisen elämää ja pulmia. Olen samalla myös innostunut monitieteisistä tutkimusryhmistä, joissa olen ollut ja olen edelleen mukana, ja joissa lähestytään ihmisen elämänkirjoa moninäkökulmaisesti. Ja ennen kaikkea: olen vakuuttunut, että terveys ja hyvinvointi tulevat kietoutumaan yhä vahvemmin yhteen.

Puutteista huolimatta tuo alussa mainitsemani WHO:n vanha määritelmä tuokin mielestäni hienolla tavalla terveyden ytimeen ihmisen hyvän voinnin, hyvinvoinnin. Käytänkin tässä luennossani sekä terveys- että hyvinvointi-käsitteitä, sillä niiden erottaminen on monin tavoin keinotekoista.

Oma tutkimusalani on hoitotiede, ja sen sisällä erityisesti terveyden edistäminen. Hoitotieteen keskeisiä kiinnostuksen kohteita on yhtäältä ihmisen terveys laajasti ymmärrettynä, ja toisaalta ympäristöt. Terveyttä kannattaakin katsoa, ainakin välillä, laajasti koko elämän ja ympäristöjen näkökulmasta. Yhden mielestäni havainnollistavan lintuperspektiivin tarjoaa Bronfenbrennerin sosioekologinen malli, jonka mukaan ihmisen kehitys tapahtuu vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Mallia on hyödynnetty myös terveystieteellisissä tutkimuksissa.

Mallin mukaan lähimmillä suhteilla on yksilölle merkityksellisin rooli ja ympäristöt jaetaan mikro-, meso-, ekso- ja makrosysteemeihin.

Olemme perehtyneet tutkimusryhmäni kanssa koululaisten terveyteen ja hyvinvointiin eri näkökulmista, ja nostankin tässä sekä meidän ryhmämme, että muiden tutkimusryhmien tuloksia tämän mallin kehien avulla. Ryhmämme on tehnyt eniten tutkimusta Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Kouluterveyskysely-aineistoista, jotka kerätään kokonaistutkimuksena joka toinen vuosi lähes kaikista Suomen kouluista 4. ja 5. luokan, 8. ja 9. luokan ja toisen asteen 1. ja 2. luokan opiskelijoilta.

”Nyt mennään terveys edellä” -lause saa uudenlaisen kaiun, kun se lausutaan nuorten elämää tarkasteltaessa. Nuoret kun eivät erottele terveyttään minkään terveyskäsityksen, sairauden, saati tieteenalan mukaan. Nuoret kokevat itsensä keskimäärin terveiksi, vaikka heillä olisikin jokin diagnosoitu sairaus. Heidän kehitysvaiheessaan tärkeää on identiteetin rakentamisen ohessa vertaissuhteiden luominen.

Mallin keskustassa on uniikki yksilö, johon vaikuttaa mm. hänen perimänsä, ikänsä, terveydentilansa ja temperamenttinsa.

Nuori elää ennen kaikkea mikrosysteemissä eli lähiympäristöissä: hänen kehitykseensä ja hyvinvointiinsa on vahvimmin sidoksissa perhe, kaveripiiri, kouluyhteisö, ja vapaa-ajan yhteisöt.

Lukuisten tutkimusten tulokset osoittavat, että perheen merkitys nuoren terveydelle ja hyvinvoinnille on perustavanlaatuinen. Tutkimustemme mukaan ydinperherakenne näyttää olevan edelleen yhteydessä parempaan hyvinvointiin, kuten esimerkiksi vähäisempään päihteiden käyttöön ja oireiluun. Perherakenteen lisäksi ja osin siitä huolimatta nuoren ja vanhemman hyvä keskusteluyhteys selittää nuorten hyvinvointia. Myös perheen yhteisten aterioiden on havaittu olevan yhteydessä mm. vähäisempään päihteiden käyttöön. Tervetulleita ovatkin yhteiskunnan tarjoamat näyttöön perustuvat vanhemmuuden tuki-ohjelmat, jotka keskittyvät vanhemman ja lapsen hyvän suhteen synnyttämiseen ja tukemiseen.

Myös kaveripiirin merkitys on käänteentekevä – erityisesti siitä paitsi jääminen tai kiusaamiskokemukset ovat merkittäviä pahoinvoinnin lähteitä. Myös kouluun kiinnittyminen näyttäytyy yhtenä merkittävänä hyvinvoinnin edistäjänä nuorelle.

Harrastamisen yhteys nuoren hyvinvointiin on myös osoitettu. Tutkimuksessamme todettiin, että nuoret, jotka harrastivat harvemmin kuin viikoittain, olivat useammin yksinäisiä kuin vähintään viikoittain harrastavat nuoret; näin myös sen jälkeen, kun sosio-demografisten tekijöiden vaikutus oli huomioitu.

Onkin siis perin surullista, että pandemia on lyönyt korville nuorten vertaissuhteita ja harrastuksia. Tilanne on monin tavoin kärjistynyt nuorilla, joilla on perheen kanssa vaikeaa.

Ensimmäiset pandemian aikaiset kansainväliset tutkimuskatsaukset osoittavat, että pandemia lisäsi jo alkuvaiheessa nuorten pahoinvointia: ahdistuneisuus, masentuneisuus ja stressi lisääntyivät. Suomalaisten nuorten osalta Nuorisobarometri kertoo saman huolen: nuorten tyytyväisyys elämään heikentyi dramaattisesti ensimmäisen puolen vuoden aikana pandemian alusta.

Nuoren kehityksen ja hyvinvoinnin taustalla vaikuttavat vahvasti myös mikrosysteemin seuraava kehä eli mesojärjestelmä. Tämä tarkoittaa mikrosysteemin suhteiden suhteita, eli esimerkiksi kodin suhdetta kouluun ja kavereihin, ja vanhempien suhdetta työpaikkaan tai tuttaviin. Lyhyesti voisi sanoa, että mitä paremmin vanhemmat ja kodin ulkopuoliset tahot toimivat yhdessä nuoren parhaaksi, sitä paremmin nuori voi. Vanhempien työttömyyden on taas todettu olevan yhteydessä muun muassa nuorten oireiluun.

Tärkeä on havaita myös uloimmat kehät: eksotaso, johon kuuluu esim. palvelujärjestelmä, mediat, ja lait; sekä makrotaso kulttuureineen, arvo- ja poliittisine ja taloudellisine järjestelmineen ja -tilanteineen. Eksotasolta nostan palvelujärjestelmän, sillä sen merkitys on suuri. Kaikki yritykset yhtenäistää sirpaleista palvelujärjestelmäämme ihmisten tarpeista käsin lähteväksi ja varhaista tukea korostavaksi, ovat tavoiteltavia. Palvelujen integraatio ei ole vaihtoehto, se on välttämättömyys.

Voidaankin summata, että nuoret tarvitsevat elääkseen ennen kaikkea riittävän turvalliset lähisuhteet, mutta kaikki kehät hänen ympärillään muovaavat häntä ja hänen hyvinvointiaan. Monimutkaisemman elämästä tänä päivänä tekee muun muassa sosiaalinen media ja sen vahvat roolimallit ja vaikuttajat, jotka luovat ns. parasosiaalisen suhteen seuraajiinsa. Tällainen niin sanottu kuvitteellinen sosiaalinen suhde näyttäytyy nuorelle aitona vuorovaikutuksena ja some-vaikuttaja luotettavana kaverina. Näin sosiaalinen media voikin sijoittua enemmän nuoren lähisuhteisiin kuin ulkokehälle.

Jos ja kun kaikki ympäristöt peilaavat ihmisen terveyteen ja hyvinvointiin, tulee terveyden edistämisen toimetkin toteutua monilla tasoilla. Palaan ”nyt mennään terveys edellä” -teemaan ja siihen tosiasiaan, että globaali maailmamme on mennyt monessa terveys edellä, jo paljon ennen pandemia-aikaa. Maailman terveysjärjestö nostikin jo noin 40 vuotta sitten terveyden perusedellytyksiksi muun muassa yhteiskuntarauhan, koulutuksen, elintason ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden.

Terveyden edistämisen linkittäminen kestävään kehitykseen ja sen 16:een tavoitteiseen kertoo meille vahvasti sen, että maailmaamme ohjaavat tänä päivänä terveyden ja hyvinvoinnin eetos ja että ihmisten, perheiden ja yhteisöjen terveyden ja hyvinvoinnin vahvistaminen tuottaa myös kestävää kehitystä.

Samalla tämä ”terveyden edistäminen on läsnä kaikessa”-näkemys on kuin saippua, joka luistaa helposti käsistä eikä kukaan näytä ottavan siitä kokonaisvastuuta. On myös vaativaa tutkia terveyden edistämisen vaikuttavuutta, sillä toimet ovat usein universaaleja ja pitkään jatkuvia, tutkimusasetelmat monimutkaisia, ja seuraukset näkyvät vasta pitkällä aikajänteellä.

Kuitenkin on olemassa jo näyttöä siitä, että teoriaperustaisilla interventioilla, jotka kohdistuvat yksilön lisäksi ympäristöön, on mahdollista vahvistaa terveyttä ja hyvinvointia. Digitaalisten alustojen avulla on mahdollista luoda tehokkaita ja samalla räätälöityjä ohjelmia, joiden sujuvuutta, laatua ja vaikutuksia voidaan seurata ja muokata ajantasaisesti – sekä ohjaajavetoisesti että tekoälyä hyödyntäen.

”Nyt mennään terveys edellä” -lause on eittämättä kannatettava. Tärkeää on kuitenkin kertoa tarkemmin, mitä terveys milloinkin tarkoittaa ja kenen terveydestä on kyse.