Professoriluento | Riikka Korja

Lapsen varhainen kehitys muodostaa pohjan pitkäaikaiselle toimintakyvylle ja hyvinvoinnille. Suojelemalla lapsen varhaisvaiheiden kasvua ja kehitystä ennaltaehkäisemme myöhemmän iän mielenterveysongelmia ja muita stressipohjaisia sairauksia sekä turvaamme yksilön tulevia ihmissuhteita, oppimista ja työkykyä. Parhaassa tapauksessa pääsemme katkaisemaan ylisukupolvisen eriarvoisuuden ja huono-osaisuuden kierteen.

Lapsen kehitys tapahtuu lapsen perinnöllisten ja ympäristötekijöiden kahdensuuntaisessa vuorovaikutuksessa aina raskausajasta lähtien. Jo siis raskausaikana ympäristötekijät vaikuttavat suoraan kohtuvauvan aivoihin hormonien ja muiden biologisten tekijöiden kautta istukan välityksellä. Tämä aivojen ohjelmoituminen ympäristön olosuhteisille jatkuu ja vahvistuu kohdun ulkopuolisessa ympäristössä syntymän jälkeen. Lapsen kannalta tärkein varhaisvaiheen ympäristötekijä on useimmissa tilanteissa perhe ja perheen sisäiset vuorovaikutussuhteet.

Varhaisten vuorovaikutussuhteiden merkitys on erityisen suuri lapsen itsesäätelyn ja kiintymyssuhteen rakentumisen kannalta. Vastaamalla vauvan fysiologisiin, emotionaalisiin ja sosiaalisiin tarpeisiin riittävän herkästi, johdonmukaisesti ja ennustettavasti vanhempi tarjoaa lapselle kokemuksia tunteiden ja käyttäytymisen säätelystä ja turvallisuuden tunteesta.

Itsesäätelyllä tarkoitetaan sitä, miten ihminen säätelee ajatuksiaan, tunteitaan ja käyttäytymistään ja sitä, miten saavutetaan tasapainotila sisäisten kokemusten sekä ulkoisten odotusten ja vaatimusten välille. Näitä taitoja tarvitsemme kaikessa toiminnassamme ja aivan erityisesti silloin kun tasapainotilaa horjutetaan ulkoisen stressin tai sisäisten hankalien olojen vuoksi.

Kiintymyssuhteella kuvataan sitä, miten vanhemman ja lapsen vuorovaikutus sisäistyy lapsen turvallisuuden tunteeksi. Lapselle rakentuu pysyviä muistikuvia tavoista saada lohtua ja hoivaa. Nämä muistikuvat ohjaavat lapsen myöhempää toimintaansa ihmissuhteissa sekä auttavat rauhoittumaan pelkoa ja huolta aiheuttavissa tilanteissa.

Itsesäätelytaidot ja kiintymyssuhde ovat keskeisiä tekijöitä myöhemmän iän toimintakyvyn ja mielenterveyden ylläpitämisen kannalta.

Lapsen omat yksilölliset perinnölliset piirteet ja erilaiset taidot ohjaavat monelta osin lapsen kehityksen suuntaa ja vaikuttavat myös siihen, miten ympäristö lapseen vaikuttaa. Se, miten vastasyntynyt suuntautuu vuorovaikutukseen vaikuttaa osaltaan perheen vuorovaikutussuhteiden rakentumiseen.

Erilaiset lapset tarvitsevat myös erilaista vuorovaikutusta. Nopeasti syttyvä, reagoiva ja utelias lapsi tarvitsee vanhemmalta usein apua säätelyyn ja rauhoittumiseen. Vastaavasti hitaammin lämpiävä verkkaisempi lapsi tarvitsee vuorovaikutuksessa rohkaisua ja aktivointia. Ympäristön vaikutusta ei voida ymmärtää ilman, että huomioimme lapsen yksilölliset piirteet ja näiden piirteiden taustalla olevat biologiset prosessit.

Riittävän hyvä vanhemmuus ja vanhemman ja lapsen vuorovaikutus edellyttävät riittäviä voimavaroja sekä ennen kaikkea riittäviä tukirakenteita.

Huolet ja stressi kuuluvat myös pikkulapsiperheiden arkeen. Vanhempien hankalat olot, riitely kumppanin kanssa, arjen säätö ja stressi ovat tärkeitä kokemuksia lapsille. Erityisen merkityksellisiä ovat ne kokemukset, jossa lapsi saa kokea kuinka yhteys palautuu vanhemman ja lapsen välille hankalien tilanteiden jäljiltä. Myös nämä kokemukset auttavat lasta oman tunnesäätelyn kehittymisessä.

Mutta stressi ja kuormitus pikkulapsiperheissä voi nousta myös sietämättömälle tasolle. Erityisesti kasaantuneet kuormitustekijät, ja pitkittyneet hoitamattomat vanhempien mielenterveysongelmat heikentävät perheiden hyvinvointia ja voivat vaikuttaa haitallisesti vanhemmuuden rakentumiseen ja lapsen aivojen kehitykseen. Näiden tilanteiden keskellä elävät perheet tarvitsevat monenlaista apua ja heitä ei tulisi jättää millään tavoin yksin. Meidän tulisikin yhteiskuntana, ammattihenkilönä ja  yksilöinä tehdä kaikkemme vähentääksemme sietämättömiä ns toksisia stressitiloja lapsiperheissä.

Stressi- ja kuormitustekijöiden vaikutuksia pohdittaessa tulee rinnalla huomioida aina myös suojaavat tekijät. Tekijät, jotka voivat ehkäistä tai vähentää stressin haitallisia vaikutuksia. Suojaavat tekijät voivat olla lapseen tai vanhempaan liittyviä yksilöllisiä piirteitä. Esimerkiksi vanhemman hyvä oma itsesäätelykyky voi suojata vanhemman ja lapsen suhdetta hankalan elämäntilanteen keskellä. Vastaavasti tiedämme, että jo pienissä vauvoissa on merkittäviä eroja sen suhteen, miten he reagoivat stressiin. Osa lapsista ovat biologisilta lähtökohdiltaan herkempiä ympäristön haitallisille vaikutuksille kuin toiset.

Myös toimintaympäristöön liittyvät tekijät kuten toimivan arjen rutiinit, työn ja perhe-elämän yhteensovittamista helpottavat käytännöt, lastenhoitoapu sekä taloudellisiin asioihin saatava tuki voivat toimia merkittävinä suojaavina tekijöinä kuormittavan elämäntilanteen keskellä.

Useimmille meistä tärkeimpiä suojaavia tekijöitä ovat hyvät ihmissuhteet. Yksikin hyvä ihmissuhde voi suojata hyvinvointia ja toimia puskurina stressin ja pahan olon haitallisille vaikutuksille. Pienikin ystävällinen ja aito kohtaaminen kaupan kassalla, rappukäytävässä tai vaikka perhekahvilassa voi katkaista edes hetkeksi vanhemman stressitilan tai uupumuksen. Pienelle lapselle vuorovaikutus ja leikki ovat kaikkein tärkeimpiä stressiltä suojaavia tekijöitä. Riittävä määrä päivittäistä yhdessäoloa vanhemman kanssa, jossa on mukana iloa, hoivaa, kohtaamista ja myös sopivasti haastamista on parasta lääkettä lapsen aivoille.

Vaikka perusta lapsen mielenterveydelle, oppimiselle ja toimintakyvylle rakentuu varhaislapsuudessa, voi lapsen kehityksen ja hyvinvoinnin kulku muuttaa suuntaansa joko haitalliseen tai hyvinvointia tukevaan suuntaan myös myöhäisemmässä kehitysvaiheessa. Lapsen aivojen kehitys ja kehityksen herkkyys ympäristön vaikutuksille jatkuu aina aikuisikään saakka. Iän myötä lapsen ajattelun, kielen, tarkkaavaisuuden, tunnetaitojen ja sosiaalisten taitojen kehitys syvenee ja eriytyy omiksi kehityspoluiksi kuitenkin toisiinsa vaikuttaen. Myös lapsen kasvuympäristö laajenee. Perheen lisäksi nyt myös päiväkodin. koulun, kaverisuhteiden, harrastusten ja digimaailman suojaavat ja haavoittavat tekijät vaikuttavat lapsen kehityksellisiin polkuihin. Tarvitsemme monitieteellisiä pitkittäisaineistoja koko kehityksen ajalta ymmärtääksemme mielenterveyden ja toimintakyvyn rakentumista.

Perheet lapsineen eivät ole muusta maailmasta erillisiä yksiköitä. Sosiaaliseen verkostoon, yhteiskuntaan ja globaaliin maailmaan liittyvät tekijät ovat suoraan kytkeytyneitä perheiden hyvinvointiin. Jatkuvassa niukkuudessa eläminen, yksinäisyys, äkillinen muutto omasta kotimaasta tai toisaalta työelämän paineisuus ja vaativuus aiheuttavat vanhemmissa stressiä ja huolta sekä lisäävät riskiä mielenterveysongelmille. Pandemiat, sodat ja ilmastonmuutos herättävät huolta ja pelkoa erityisesti pienten lasten vanhemmissa, joiden biologisesti ohjelmoitunut perustehtävä on perheen turvallisuuden tunteen rakentaminen ja toivon luominen tulevaisuuteen.

Lapsiperheitä koskevilla poliittisilla päätöksillä on kauaskantoiset ylisukupolviset vaikutukset. Yhteiskunnallisilla teoilla, joilla pystymme suojelemaan pienen lapsen kehitystä ja turvallisuuden tunteen rakentumista, turvaamme tulevaisuuden yhteiskunnan rakenteita.

Lapsia ja perheitä koskevissa psykososiaalisissa palveluissa on tärkeää huomioida ilmiöiden monimuotoisuus ja kehityksellisyys. Tarvitsemme monialaisia perhepalveluita raskausajasta lähtien lapsen kaikissa kehitysvaiheissa eri kasvuympäristöt huomioiden. Vauvan ja lapsen mieli ei voi odottaa.  Tuen ja hoidon oikea-aikaisuus ja jatkuvuuden turvaaminen on aivan erityisen tärkeää.

Lapsen kehityksen laaja-alainen ymmärtäminen edellyttää pitkäjänteistä eri tutkimustraditioita yhdistävää monitieteellistä tutkimusta. Olen hyvin kiitollinen siitä, että olen saanut tehdä koko tutkijaurani töitä juuri tällaisissa tutkimusryhmissä. Seuranta-aineistojemme lapset ovat hiljan saavuttaneet koulu- ja nuoruusiän. Seuraavaksi pääsemmekin tutkimaan lapsen yksilöllisiä kehityksellisiä polkuja suhteessa lapsen muuttuviin kasvuympäristöihin sekä näiden vaikutuksia mielenterveyteen ja toimintakykyyn koulu- ja nuoruusiässä.