Professoriluento | Minna Maijala

Kielten opetus on nopeasti muuttuvassa maailmassa jatkuvien uusien haasteiden edessä. Monet näistä liittyvät kulttuurien kohtaamiseen, maahanmuuttoon ja monikielisyyteen. Miten kielten opetuksella voidaan edistää tasa-arvoista kielenkäyttöä ja demokratiaa yhteiskunnassa? Miten kestävän kehityksen tavoitteita voidaan yhdistää kielten opetukseen? Miten kielten opetus voi olla tulevaisuuden muutosvoima?

Viime vuosikymmenten aikana globalisaatio on muuttanut maailmaa ja sen myötä myös kielten opetusta ja oppimista. Sen seurauksena kulttuurit ovat alkaneet yhä enemmän muistuttaa toisiaan, ja ne ovat mukautuneet sellaisiksi, että esimerkiksi matkailijat ja kuluttajat, olivatpa he kotoisin mistä tahansa, saattavat kokea ne samankaltaisiksi. Samanaikaisesti kulttuurienvälisistä kontakteista on tullut monimuotoisempia taloudellisen globalisaation, maahanmuuton ja elektronisten viestintämuotojen myötä. Globaalissa maailmassa kansallisrajat ovat hälventyneet. Kielten opettamisen ja oppimisen alalla käydään paljon keskustelua siitä, miten kielten opetuksessa pitäisi suhtautua kansallisuuksiin ja voiko kieliä opettaa ja oppia ilman kansallisuusrajoja. Monikielisyyden arvostaminen ja kielitietoinen, oppijan monikielisyyttä arvostava ote ovat tärkeitä tavoitteita tämän hetken kielten opetuksessa. Kielten oppijat ovat monikielisiä yksilöitä, jotka ovat kasvaneet erilaisissa kansallisissa, ylikansallisissa ja etnisissä kulttuureissa. Näin ollen he eivät välttämättä ole enää mikään homogeeninen ryhmä. Samassa luokassa voi olla oppijoita, jotka eivät jaa samoja arvoja, muistoja tai koe ympäristön tapahtumia samalla tavalla. Kielten oppitunneilla kielten ja kulttuurien moninaisuus on tätä päivää, jokainen oppija tuo tunnille mukanaan kaikki mahdolliset kielet ja kulttuurit, oman kielen murteista ja kulttuureista opittuihin kieliin ja niiden kulttuureihin.

Kielten oppimisen ja opetuksen alalla puhutaan kulttuurienvälisestä oppimisesta, jota olen itsekin tutkinut. Kulttuurienvälisyydestä ja siihen liittyvistä käsitteistä, kuten kulttuuri tai kulttuurienvälinen kompetenssi, käydään paljon keskustelua tutkimuskirjallisuudessa. Niiden määrittely on vaikeaa ja se on sidottu aikaan ja kyseiseen kontekstiin. Kielten oppimisen ja opetuksen alalle kulttuurienvälisyyden käsite tuli muiden tieteenalojen kautta 1980- ja 1990-lukujen aikana. Termi lainattiin muilta tieteenaloilta, esimerkiksi antropologiasta. 1980-luvulla erityisesti sosiolingvistit vaikuttivat siihen, että kulttuurin opettamiseen ja oppimiseen alettiin kiinnittää enemmän huomiota. Nykyään vieraiden kielten opetuksessa lähdetään liikkeelle siitä, että oppija on monien kulttuurien keskellä toimijan ja välittäjän roolissa. Kulttuurienvälinen kommunikatiivinen kompetenssi tarkoittaa kykyä käyttää kieltä sosiaalisesti kulloiseenkin tilanteeseen sopivalla tavalla eikä vain kieliopillisesti oikein. Kulttuurienvälisessä oppimisessa tavoitteena on kehittää taitoja ja strategioita, kuinka olla kanssakäymisissä muiden kanssa. Sen keskiössä ovat kulttuurinen moninaisuuden, pohdinta, kansallisrajojen ylittäminen sekä yksilön ja ympäristön vuorovaikutus. Omissa tutkimuksissani ja opetuskokemuksien kautta olen havainnut, että reflektiiviset työtavat, kuten pohdiskelevat keskustelut jäävät opiskelijoiden mieliin ja saavat heidät ajattelemaan.

Viime vuosikymmenten aikana kielten opetuksessa painotukset ovat muuttuneet. Kielten oppimisessa korostuu nykyään vuorovaikutus ja luovuus enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Kielten opetuksen tutkimuskirjallisuudessa puhutaankin nk. postmodernista ajasta tai ekologisesta näkökulmasta, jonka mukaan fyysiset, sosiaaliset ja muut ympäristössä vaikuttavat tekijät muovaavat vuorovaikutusta. Kielenoppimisessa kieltä ei siis voi irrottaa kontekstista ja siinä vaikuttavista muuttuvista tekijöistä, joihin ympäröivä yhteiskunta kuuluu. Maailma on muuttunut viimeisten vuosikymmenten aikana niin, että kielten opettajat eivät voi olla varmoja siitä, mitä heidän pitäisi opettaa tunneillaan ja miten heidän pitäisi valmistaa oppijoita tulevaisuuteen.

Turun yliopiston Kieli- ja käännöstieteiden laitoksella on käynnissä monta innovatiivista tulevaisuuteen suuntautunutta tutkimushanketta. Eettisesti kestävä kielten opetus tutkimushankkeessa selvitämme, miten kestävä kehitys ja kielten opetus liittyvät toisiinsa. Hankkeen tavoitteena on löytää keinoja, miten kestävää kehitystä voi yhdistää kielten opetukseen.  Tarkoituksena ei ole kuitenkaan uudistaa kielten opetuksen perimmäistä tavoitetta eli vuorovaikutuksen oppimista monella kielellä. Sen sijaan selvitämme, miten kestävän kehityksen teemoja ja periaatteita voitaisiin tuoda kieliaineiden opettamiseen, jossa ne eivät välttämättä ole opetuksen keskiössä. Tai miten kielten opettajia voidaan ohjata tunnistamaan kestävän kehityksen tematiikkaa omassa opetuksessaan. Ydinajatuksena on se, että kestävän kehityksen aihepiirejä voidaan pienilläkin muutoksilla tuoda mukaan kielten opetukseen. Sisältöjen ja opetusmenetelmien valinnan kautta voidaan lisätä tasa-arvoista ja eettisesti kestävää ajattelua kielten välityksellä.

Yhdistyneiden kansakuntien (YK) Agenda 2030 -tavoiteohjelman mukainen kestävyyskasvatus huomioidaan nykyään useiden maiden opetussuunnitelmissa, näin myös Suomessa. Esimerkiksi lukion vieraiden kielten laaja-alaisen osaamisen kuvauksessa kestävä kehitys nostetaan esiin eettisyyttä ja ympäristöosaamista korostamalla. Myös peruskoulun opetussuunnitelmaan kirjattu laaja-alainen osaaminen painottuu useiden sisältöjensä puolesta kieliaineiden osaamisalueelle, joita ovat ilmaisu- ja vuorovaikutustaidot, hyvinvointiosaaminen, kulttuurinen osaaminen ja monilukutaito. Osana laaja-alaista kestävän kehityksen kasvatusta myös kieltenopetuksen tehtävänä on ohjata oppijoita eettiseen ja vastuulliseen toimintaan kestävän tulevaisuuden mahdollistamiseksi. Kestävyysaiheiden lisääntynyt huomioiminen yliopistojen strategioissa ja opetuksessa kertoo osaltaan siitä, että ne nähdään tärkeinä yhteiskunnan tulevaisuuden kannalta. Myös Turun yliopiston strategiassa kestävä kehitys on yksi läpileikkaavista teemoista.

YK:n tavoiteohjelmassa kestävä kehitys jaetaan ekologiseen, kulttuuriseen, sosiaaliseen ja taloudelliseen ulottuvuuteen. Ulottuvuudet lomittuvat eikä niitä ole aina helppo erottaa toisistaan - kestävän kehityksen ohjelman ajatuksena onkin, että ympäristö, talous ja ihminen otetaan tasavertaisesti huomioon. Kulttuurinen ja sosiaalinen ulottuvuus ovat luontaisesti kielten opetuksen keskiössä. Kulttuuriseen ulottuvuuteen sisältyy esimerkiksi kansainvälisyys tai kielellinen ja kulttuurinen moninaisuus. Sosiaalisen ulottuvuuden piiriin taas kuuluu esimerkiksi demokratiataitojen harjoittelu vuorovaikutuksessa muiden kanssa käyttämällä kieltä tai kieliä. Demokratiataitojen harjoittelu on jo pitkään kuulunut kieltenopetuksen tavoitteisiin ja on siten yksi kieltenopetuksen keskeisimmistä työkaluista kestävyysaiheiden käsittelyssä. Osallistavat, oppijalähtöiset työtavat edistävät muutostoimijuutta. Tällaisia ovat esimerkiksi kielten opetuksessa paljon käytetyt ryhmätyöt, projektityöskentely sekä erilaiset roolileikit ja simulaatiot. Tämän lisäksi kielten oppitunneilla voidaan harjoitella tulevaisuusajattelua ja auttaa oppijoita näkemään erilaisia vaihtoehtoisia tulevaisuuksia tai pohtimaan, millaista kielitaitoa tarvitaan tulevaisuudessa ja tulevaisuuden ammateissa. Myös kielten opetuksessa voi oppijoiden kanssa yhdessä pohtia ekologisiakin kysymyksiä, kuten esimerkiksi vastuullista matkailua.

Verrattuna muihin kouluaineisiin kestävän kehityksen roolia kieltenopetuksessa ja kieltenopettajien koulutuksessa on tähän mennessä tutkittu vähemmän. Kun eri aineiden opettajien toteuttamaa kestävyyskasvatusta on tutkittu Suomessa ja Ruotsissa, on havaittu joitakin kieltenopettajille tyypillisiä tapoja suhtautua kestävyyskasvatukseen ja tuoda siihen liittyviä aiheita omaan opetukseen. Tutkimuksissa havaittiin, että kielten opettajille tyypillisiin työtapoihin lukeutui esimerkiksi kestävyysaiheiden käsittely median kautta. Kieltenopettajat myös ajattelivat ekologisia näkökulmia vähemmän kuin muiden aineiden opettajat, mikä on ymmärrettävää, kun tarkastellaan kielten opetustraditioita. Toisaalta tutkimuksista on käynyt ilmi, että kieltenopettajat painottivat sosiaalisen kestävyyden ulottuvuutta etenkin silloin, kun he auttoivat oppijoita parantamaan minätietoisuuttaan ja nostamaan itsetuntoaan.

Opettajat ovat tulevaisuuden muutosvoimia. Heidän kauttaan pystymme vaikuttamaan myönteisesti lasten ja nuorten parempaan tulevaisuuteen, jossa opetetaan monia kieliä tasa-arvoisesti, huomioidaan oppijoiden erilaiset taustat sekä käsitellään myös kestävän kehityksen kannalta tärkeitä eettisiä ja ekologisia arvoja. Kestävän kehityksen periaatteiden mukaiset sisällöt ja menetelmät kuuluvat kaikkien opettajien, myös tulevaisuuden kieltenopettajien työkalupakkiin. Näin ollen kielten opettajankoulutuksella on tärkeä rooli kestävän kehityksen tavoitteiden toteutumisessa. Yleisesti ottaen opettajan rooli kestävän kehityksen soveltamisessa on merkittävä. Tutkimusten mukaan luokkahuonekäytäntöjen on todettu vaikuttavan oppilaiden kokemuksiin ja siihen, miten sitoutuneita he ovat kestävän kehityksen tavoitteisiin koulun ulkopuolella.

Kun kysyimme hankkeemme pilottitutkimuksessa Turun yliopiston kieli- ja käännöstieteiden laitoksella opiskelevilta tulevilta kielten opettajilta, millaista on kestävän kehityksen kielten opetus, he mainitsivat eniten sosiaaliseen ja kulttuuriseen ulottuvuuteen liittyviä aihepiirejä, jotka luontevimmin yhdistyvät kielten ja kulttuurien opetukseen. Havaitsimme, että kielten opiskelijat kyllä tiedostivat erilaisia kestävän kehityksen teemoja, mutta he eivät pystyneet yhdistämään niitä kielten opetukseen tai nimeämään niiden käsittelyyn juurikaan konkreettisia käytänteitä. He kyllä tunnistivat kestävän kehityksen konkreettisten toimien merkitystä, kuten kierrätys, lajittelu ja energian säästäminen. Kielten opettajankoulutuksen haasteena onkin se, miten pystymme ohjaamaan tulevia kielten opettajia tarkastelemaan oppiaineen sisältöjä kokonaisvaltaisesti eli näkemään esimerkiksi sanaston ja kieliopin osana laajempaa kokonaisuutta. Kun kielten opettaja tunnistaa kestävän kehityksen sisältöjä, hän voi puolestaan auttaa oppijaa tunnistamaan niitä.

Monien kriisien maailmassa kieli- ja kulttuuritaitojen merkitys on korostunut entisestään. Demokratiakasvatukseen kuuluu myös kielten oppiminen ja vuorovaikutustaidot, eikä pelkästään yhteiskunnallisten asioiden tuntemus. Kielten opetus ja oppiminen antavat välineitä kohdata yhteiskunnassa moninaisuutta, monikielisyyttä ja moniarvoisuutta. Kieli- ja kulttuuritaidoilla onkin tärkeä rooli, kun rakennetaan demokraattista ja tasa-arvoista yhteiskuntaa ja parempaa tulevaisuutta.