Professoriluento | Marika Jalovaara

Väestötiede on yhteiskuntatiede, joka tutkii väestössä tapahtuvia muutoksia ja väestöryhmien välisiä eroja hyvinvoinnissa ja käyttäytymisessä.

Me väestötieteilijät tutkimme ihmisten elämänkulkujen tapahtumia syntymästä kuolemaan. Aiheemme liittyvät usein juuri syntymään tai kuolemaan – tai siirtolaisuuteen, muuhun muuttoliikkeeseen, perheisiin, terveyteen tai ikääntymiseen. Kysymyksemme koskevat usein eriarvoisuutta tai yhteiskuntien monimuotoisuutta. Vertailemme sukupolvia, ajanjaksoja, sukupuolia, sosioekonomisia kerrostumia, erilaisissa perhetilanteissa eläviä, maahanmuuttajataustaisia ja muita väestöryhmiä. Tutkimme väestönmuutosten keskinäisiä yhteyksiä ja väestöilmiöiden syitä ja seurauksia, jotka voivat olla sosiaalisia, yhteiskunnallisia, taloudellisia, ympäristöön liittyviä tai biologisia.

Väestötiede on itsenäinen tieteenala, mutta sillä on vahvoja yhteyksiä esimerkiksi kansantaloustieteeseen, epidemiologiaan, maantieteeseen ja historiaan. Suomessa väestötiede on sosiologian erikoistumisala ja väestötieteemme on usein hyvin sosiologista.

Väestötieteen rajat ovat avoimet, mutta hyvä väestötieteen tunnusmerkki on, että siinä puhutaan väestönmuutoksista. Tieteenalan ytimessä on väestönmuutosten kolme kovaa: Syntymät, kuolemat ja muutot. Väestötieteilijää kiinnostaa usein väestönmuutosten yleisyys, josta käytämme sellaisia termejä kuin syntyvyys ja kuolleisuus.

Väestönmuutokset muovaavat väestöjä – niiden kokoa, rakennetta ja alueellista jakautumista, joten niillä on valtava vaikutus yhteiskuntiin ja ihmiskuntaan. Syntyvyys, kuolleisuus ja muuttoliike sanelevat ihan suoraan myös väestöjen koon. Suomeenkin saadaan jatkuvasti uutta väkeä, kun ihmisiä syntyy tai muuttaa maahan, ja väkeä poistuu, kun ihmiset kuolevat tai muuttavat maasta pois.

Samalla väestön rakenne muuttuu – esimerkiksi vanhempien ikäryhmien osuus kasvaa eli väestö ikääntyy. Väestömme on jo nyt ikääntynyttä ja syntyvyys on matalalla. Nyt jo seitsemättä vuotta kuolleiden määrä ylittää syntyneiden määrän. Väestö kuitenkin kasvaa yhä, koska maahan muuttavia on nykyään enemmän kuin maasta pois muuttavia. Ulkomaalaistaustaisen väestön osuus kasvaa.

Syntymien, kuolemien ja muuttojen lisäksi merkittäviä ovat perhesuhteiden muutokset ja perherakenteet.

Varhaiset väestötieteilijät huomasivat, miten avioituvuus vaikutti syntyvyyteen. Kolmisen sataa vuotta sitten Länsi-Euroopassa nuoret naiset alkoivat avioitua vähän myöhemmällä iällä, ja elinikäinen naimattomuus yleistyi. Tällöin syntyvyys laski roimasti. 

Nykyään perheväestötieteessä tutkitaan monenlaisia aiheita, kuten nuorten siirtymää aikuisuuteen, avio- ja avoliittoja, elämänkulkujen muutosta ja monimuotoisuutta. Yhteys syntyvyyteen on yhä tärkeä, mutta perhesuhteilla on muutakin merkitystä, kuten niiden yhteydet hyvinvointiin. Esimerkiksi puolison kanssa asuvat ihmiset ovat yleensä terveempiä ja elävät pidempään kuin puolisottomat ihmiset. Tämä johtuu vain osittain siitä, että jo valmiiksi hyväosaiset todennäköisemmin päätyvät parisuhteeseen ja pysyvät parisuhteessa pidempään.

Perhekokemukset ovat yhteydessä myös lasten hyvinvointiin. Molempien vanhempiensa kanssa kasvaneilla lapsilla koulumenestys, psyykkinen hyvinvointi, terveys ja myöhempi sosioekonominen asema ovat keskimäärin parempia kuin muunlaisissa tilanteissa kasvaneilla.

Väestötieteen merkitystä ei kai juuri tarvitse perustella. Tutkimme asioita, jotka ovat mullistaneet ihmiskunnan elämän.

Menneinä vuosisatoina sekä syntyvyys että kuolleisuus olivat paljon suurempia. Ajoittain katovuodet, kulkutaudit ja sodat näkyivät kuolleisuuspiikkeinä ja syntyvyys saattoi romahtaa. Suuret nälkävuodet 1860-luvulla on viimeisin laajamittainen nälänhädästä johtunut väestökatastrofi Suomessa.

Ensimmäinen väestöllinen muuntuminen tarkoittaa juuri murrosta, jossa sekä kuolleisuus että syntyvyys vajoavat yhteiskunnan modernisoituessa. Suomessakin ravitsemus, hygienia ja terveydenhuolto paranivat. Ihmiset alkoivat elää pidempään. Aikuisten kuolleisuus pieneni, mutta suurin menestystarina on lapsikuolleisuuden vajoaminen. 1700-luvun puolivälissä vielä noin neljännes vastasyntyneistä kuoli jo ensimmäisen elinvuotensa kuluessa. Sen jälkeen ihmiselämän keskimääräinen kesto on kaksinkertaistunut 40 vuodesta 80 vuoteen. Näin valtava ihmiselämän muutos tapahtui alle 150 vuodessa.
 

Entä syntyvyys? Vielä 1900-luvun alussa suomalaisille naisille syntyi heidän elinaikanaan keskimäärin viisi lasta. Viime vuosisadan aikana syntyvyys laski väestön uusiutumistason tuntumaan. Silloin naisille syntyy keskimäärin noin kaksi lasta ja sukupolvet korvaavat määrällisesti itsensä.

Suurin poikkeus tässä syntyvyyden laskussa oli suurten ikäluokkien syntyminen viime sotien jälkeen. Sen jälkeen vajoaminen jatkui.

1970-luvun alun jälkeen Suomen syntyvyys pysyi vakaana uusiutumistason tuntumassa monen vuosikymmenen ajan. Tämä vakaus on pohjoismaalaisittain tyypillistä, mutta eurooppalaisittain poikkeuksellista. Syntyvyys vajosi monessa Euroopan maassa hyvin matalalle jo 1970-luvulla. Näitä vajoamisia selitettiin etenkin sillä, että naisten korkeakoulutus ja työssäkäynti yleistyivät, mutta monessa yhteiskunnassa tuki ansiotyön ja perheen yhteensovittamiselle jäi heikoksi.

Pohjoismaiden suurempaa syntyvyyttä vastaavasti selitettiin sillä, että hyvinvointivaltiomme tukevat työn ja perheen yhteensovittamista, sukupuolten välistä tasa-arvoa ja perheitä niiden hoivatehtävässä. Oletettiin, että syntyvyys pysyisi korkealla näissä maissa, ja jos muut maat seuraisivat mallimaiden esimerkkiä, syntyvyys toipuisi niissä. 

Mutta sitten mallimaissa tapahtui jotakin, ja muutos on dramaattisin Suomessa. Vuoden 2010 jälkeen syntyvyys on vajonnut voimakkaasti. Kyse ei enää ole pelkästään lastensaannin lykkääntymisestä vähän myöhemmäksi, vaan myös lopulliset lapsiluvut ovat vajoamassa merkittävästi. Viime vuonna, 2021, näytti siltä, että syntyvyyden elpyminen olisi viimein alkamassa. Mutta tämän vuoden tähänastiset luvut näyttävät jälleen laskua.

Globaali syntyvyyden murros alkoi 1960-luvulla. Kehittyneissä maissa naisille syntyneiden lasten määrät olivat jo tuolloin kolmen hujakoilla, josta lasku jatkui alle kahteen. Mutta nyt syntyvyys vajosi merkittävästi koko maailmassa.

Vähemmän kehittyneillä alueilla nähtiin voimakas lasku kuudesta lapsesta alle kolmeen naista kohden. Vähemmän kehittyneitä maita liittyi matalan syntyvyyden maailmaan. Nyt jo puolet maailman väestöstä asuu alueilla, joissa syntyvyys on alle 2,5 lasta naista kohden. Maapallon väkiluku kasvaa edelleen, mutta suhteellinen kasvu on hidastunut alle puoleen siitä, mitä se oli 60 vuotta sitten.

Kaikkein vähiten kehittyneillä alueilla on vielä eri tilanne. Kehitys, modernisaatio ja vaurauden lisääntyminen yleensä laskevat syntyvyyttä, mutta näillä alueilla yhteys on ollut heikompi kuin muualla. Syntyvyys ei ole laskenut niin nopeasti kuin kehitysindikaattorien perusteella oletettiin. Paljolti kyse on Saharan eteläpuolisesta Afrikasta.

Näissäkin maissa syntyvyys on laskenut – melkein seitsemästä lapsesta neljään, mikä on myös globaalisti merkittävää, ja niiden syntyvyyden lasku jatkuu.

Silti näiden maiden väestönkasvu jatkuu toistaiseksi voimakkaana. Niiden väkimäärän ennakoidaan kaksinkertaistuvan lähivuosikymmeninä ja sitten kolminkertaistuvan. Kyse on ikärakenteen tuomasta vääntövoimasta, väestömomentista. Nuoret ikäluokat, jotka saavat lapsia, ovat yhä suuria, mikä lisää syntyneiden lasten lukumäärää, vaikka jokainen nainen saa vähemmän lapsia. Syntyvyyden lasku vaikuttaa väestönkasvuun, mutta viiveellä.

Nopea väestönkasvu on ongelma, joka tekee muiden vakavien ongelmien kuten äärimmäisen köyhyyden ja puutteen ratkaisemisesta vaikeampaa. Mutta syntyvyys on siis jo laskenut globaalisti ja moni meistä saattaa olla vielä elossa, kun globaali väestönkasvu kääntyy laskuun.

Suuressa osassa maailmaa kestävyysongelma on toisenlainen. Ihmiset elävät pitkään eikä väestö enää kasva nopeasti, ja näissä on paljon hyvää. Mutta kun syntyvyys on kovin matalalla, väestö ikääntyy nopeasti ja sopeutumistarve on todellinen jo taloudellista kestävyyttä ajatellen.

Matala syntyvyys on ongelma myös monelle yksilölle ja parille: Suomessa ihmisten toivomat lapsiluvut ovat selvästi suurempia kuin toteutuneet lapsiluvut, ja elinikäinen lapsettomuus on huipputasoa. Huolenaiheena on myös epävakaus ja eriarvoisuus, jotka liittyvät nykyiseen perhedynamiikkaan.

Vauraiden yhteiskuntien perhedynamiikka on puolen vuosisadan aikana muuttunut muutenkin kuin syntyvyyden osalta. Avioituminen on siirtynyt myöhemmälle iälle, ja yhä harvempi avioituu. Avoliitot ja lastensaanti avoliitossa ovat yleistyneet. Liitot purkautuvat yhä useammin puolisoiden erotessa. Moni solmii elämänsä aikana useamman liiton, ja moni myös saa lapsia useamman kumppanin kanssa.

Tätä perheen muutosten kokonaisuutta kutsutaan toiseksi väestölliseksi muuntumiseksi. Sitä on selitetty arvojen ja normien murroksella, jossa yksilön valinnanvapaus ja itsen toteuttaminen korostuu, ja perinteisen institutionaalisen kontrollin ja auktoriteettien merkitys elämänkulun valinnoissa vähenee. Pohjoismaat olivat edelläkävijöitä etenkin parisuhteiden muutoksessa.

Tavallinen väite on, että perhe-elämä on monimuotoistunut. Erilaisia perherakenteita ja elämän epävakautta on ollut ennenkin – esimerkiksi leskien yksinhuoltajaperheitä ja paljon lasten syntymää ja lasten kuolemaa.

Mutta perhemuotoihin ja yksilöiden elämänkulkuihin on tullut uudenlaista monimuotoisuutta. Muutos heijastaa joiltakin osin yksilöiden suurempaa valinnanvapautta. Vaihtoehtoisia perheellistymisreittejä ja perhemuotoja on useita. Samalla yleinen hyväksyntä erilaisia perhetilanteita kohtaan on kasvanut. Toisaalta valtaosa ihmisistä toivoo itselleen pitkäaikaisia ja läheisiä perhesuhteita ja vakaata perhe-elämää. Perhe-elämän uudessa monimuotoistumisessa on paljolti kyse myös epävakaudesta ja siitä, että parisuhdetta, vanhemmuutta ja perhettä koskevat toiveet jäävät usein toteutumatta. 

Tähän viittaavat myös sosioekonomiset erot. Nyky-Suomessa hyvä taloudellis-sosiaalinen asema tukee perheen perustamista ja perhe-elämän vakautta kaikissa vaiheissa. Yhteiskunnassamme korkeasti koulutettujen perheellistyminen usein onnistuu. Perheiden perustamisen esteet ja perhe-elämän epävakaus kasautuvat matalammin koulutetuille miehille ja naisille. Kyse ei ole pienestä syrjäytyneiden ryhmästä vaan esimerkiksi elinikäinen lapsettomuus ja parisuhteiden purkautuminen ovat valtavan yleisiä ja kasvussa myös keskiasteen koulutuksen saaneilla.

Sosiaalisen aseman ja perhedynamiikan väliset vaikutukset ovat kahdensuuntaisia: hyväosaisuus lisää perheellistymisen mahdollisuuksia ja perhe-elämän vakautta, ja useimmiten perheellisyys lisää hyväosaisuutta entisestään. Tai toiselta puolen: suojaavat perhesuhteet puuttuvat tai katkeavat todennäköisimmin jo valmiiksi heikommassa asemassa olevilta. Siten perheprosessit ruokkivat taloudellista ja sosiaalista eriarvoisuutta yksilöiden elämänkuluissa. 

Vaikutukset ulottuvat myös seuraaviin sukupolviin. Esimerkiksi valmiiksi hyväosaiset lapset todennäköisemmin kasvavat molempien vanhempiensa kanssa, mikä on omiaan lisäämään heidän hyväosaisuuttaan entisestään.

Tällaisiin kehityskulkuihin viitataan huono- ja hyväosaisuuden kasautumisena elämänkuluissa ja sukupolvien yli.

Minä olen tutkinut juuri näitä aiheita: perheitä, parisuhteita ja syntyvyyttä, ja niiden erilaisia yhteyksiä eriarvoisuuteen. 

Pitkään sain tehdä omassa rauhassa akatemiarahoitteista perhedemografista tutkimusta oman tutkijan vainun ja akateemisen kiinnostuksen mukaan. Syntyvyyden laskun myötä päätöksentekijät ja moni muu kiinnostui tutkimuksestamme. Tällä hetkellä johdan strategisen tutkimuksen konsortiota ohjelmassa, jossa haetaan kestäviä ratkaisuja väestörakenteen muuttuessa. Olen kiitollinen siitä, että olen saanut työskennellä mieliaiheideni parissa sekä enemmän että vähemmän strategisesti.