Professoriluento | Heikki Irjala

Pään ja kaulan syöpä on maailman seitsemänneksi yleisin syöpä. Perinteiset riskitekijät tälle syövälle ovat tupakointi ja alkoholi. Vaikka tupakointi on vähentynyt viime vuosien aikana huomattavasti, kasvaa näiden syöpien määrä tasaisesti – jopa 5% vuosivauhdilla. Tämän takana on toisaalta väestön ikääntyminen, mutta erittäin tärkeänä taustatekijänä on papilloma-virus, joka aiheuttaa nielurisojen ja kielen tyven syöpää. Papilloma-viruksen merkitys nielusyöpien taustatekijänä on kasvanut suorastaan räjähdysmäisesti 2000-luvun aikana ja tähän syöpään sairastuvat potilaat ovat tyypillisesti nuorempia kuin perinteiset pään ja kaulan syöpäpotilaat, eikä heillä ole alussa mainittuja riskitekijöitä. Rokotukset tulevat toivottavasti kääntämään tämän kehityskulun ja onkin erittäin hyvä, että myös pojat otettiin kansalliseen rokotusohjelmaan mukaan, sillä myös pojilla on nielurisat.

Pään ja kaulan syövän hoito perustuu kirurgiaan ja sädehoitoon, sekä näiden kombinaatioon. Usein sädehoitoon vielä liitetään solusalpaaja, jolloin puhutaan kemosädehoidosta. Vaikka edellä mainitut hoitomuodot ovat viimeisten vuosikymmenten aikana kehittyneet huimasti, ei eloonjäämisennuste ole juurikaan parantunut. Viisivuotisennuste on pään ja kaulan syöpäpotilaalla noin 60% ja jos tauti on jo diagnoosivaiheessa kookas tai levinnyt kaulalle, on ennuste selvästi huonompi. Kirurgian ja sädehoidon kehityksellä on kyllä saavutettu potilaiden elämälaadun suhteen selviä edistysaskeleita – tarkemmat sädekentät, mini-invasiiviset kirurgiset tekniikat ja modernit rekonstruktiomenetelmät tarjoavat hoitojen jälkeen paremman elämälaadun ja suurin osa potilaista voi esimerkiksi palata työelämään ja normaaliin ruokavalioon huolimatta laajoista suun ja nielun alueen toimenpiteistä.

Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että kirurgialla ja kemosädehoidolla ei pystytä oleellisesti parantamaan pään ja kaulan syöpäpotilaiden ennustetta. Lisäksi, vaikka menetelmät ovatkin kehittyneet, näihin hoitoihin liittyy runsaasti sivuvaikutuksia, koska niiden aiheuttama tuho terveille kudoksille on merkittävä. Potilaiden ennusteen parantumisen on perustuttava lääkehoitoihin.

Immuno-onkologiset lääkkeet ovat lääkkeitä joiden teho perustuu elimistön oman puolustusjärjestelmän aktivoimiseen syöpäkudosta vastaan. Potilaan oman puolustusvasteen tukeminen ja vahvistaminen on looginen suunta syöpälääkkeiden kehittämisessä, sillä syöpäkasvaimet itsessään vaihtelevat molekyylimaailmaltaan niin paljon että melkeinpä jokainen kasvain pitäisi testata erikseen ja räätälöidä yksilöllinen hoito kullekin potilaalle, jos hoito halutaan kohdentaa suoraan kasvainsoluihin. Immuno-onkologisilla lääkkeillä esimerkiksi melanooman hoitotulokset ovat parantuneet mullistavasti. Ensimmäiset immuno-onkologiset lääkkeet on hyväksytty pään ja kaulan syövän hoitoon, mutta ne tehoavat vain noin 20%:lle potilaista. Toki joillakin yksilöillä teho voi olla dramaattinen ja tauti voi parantua kokonaan. Pään ja kaulan syövässä käyttöön otetut uudet hoidot perustuvan nk. immunologisen tarkistuspisteen estämiseen. Tässä syöpäsolut vertauskuvallisesti näyttävät puolustussoluille henkilöllisyystodistuksen jonka perusteella puolustusjärjestelmä tulkitsee ne normaaleiksi, hyvänlaatuisiksi soluiksi. Estämällä tämä ”väärennetyn passin” esittäminen puolustussolut pystyvät tunnistamaan syöpäsolut haitallisiksi ja hyökkäämään niitä kohti. Hoidot ovat kalliita, emmekä osaa ennustaa ketkä potilaat niistä hyötyvät. Olisi siis tavattoman tärkeää löytää keinoja, joilla pystytään ennakoimaan potilaan hoitovastetta ja toisaalta löytää uusia lääkehoitoja, koska 80% pään ja kaulan syövistä ei reagoi nykyisiin immuno-onkologisiin hoitoihin.

Maailmalla erilaisia merkkiaineita tutkitaan ahkerasti ja pään ja kaulan syövän osalta erilaisia ennusteellisia merkkiaineita on julkaistu satoja, ellei tuhansia erilaisia. Mikään näistä ei kuitenkaan ole ollut niin luotettava, toistettava ja erotteleva, että olisi otettu käyttöön arkisessa klinikkatyössä. Pään ja kaulan syöpätutkimuksella on pitkät perinteet Turun yliopistossa ja yhteistyö korvaklinikan ja tutkimuslaboratorioiden välillä on luontevaa. Pitkäjänteisen tutkimuksen ja systemaattisen lähestymistavan ansiosta olemme tunnistaneet syöpäkasvaimista tekijöitä, joilla vihdoinkin on mahdollisuus tulla käyttöön kliinisessa työssä hoitopäätöksen tekemisessä. Toki matkaa rutiinikäyttöön patologian laboratoriossa vielä on, mutta lupaavalta vaikuttaa.

Pään ja kaulan syövän klinikka-laboratorio-yhteistyöprojektista on saanut alkunsa myös Turussa kehitetty immuno-onkologinen lääke, jonka vaikutusmekanismi on aiemmin mainittuun tarkistuspisteen estämiseen verrattuna niin erilainen, että sillä on potentiaalia tehota juuri niihin potilaisiin, joihin aiemmat lääkkeet eivät tehoa. Kun syöpäkasvain kehittyessään muuntaa ympäristönsä elimistön puolustusvastetta sammuttavaksi, voidaan tällä CLEVER-molekyyliä vastaan suunnatulla lääkkeellä syöpäkasvain tehdä taas puolustusjärjestelmälle näkyväksi. Lääkettä tutkitaan jo mm. maksan ja mahalaukun syöpäpotilailla ja pään ja kaulan syöpäpotilaat pääsevät mukaan lähitulevaisuudessa. Onkin todennäköistä, että pystymme vahvistamaan kasvaimen vastaista puolustusvastetta monesta eri suunnasta ja pystymme tuomaan yhä useamman potilaan parantavan hoidon piiriin.   

Translationaalisten, eli perustutkimusta ja kliinistä työtä yhdistävien tutkimusprojektien lisäksi teemme pään ja kaulan syöpäpotilaiden parissa paljon myös puhtaasti kliinistä tutkimusta. Tällä vuosituhannella potilaan elämänlaatu on kansainvälisesti noussut hoidon ja tutkimuksen keskiöön. Vaikka pystymme massiivisilla hoidoilla poistamaan syövän, ei siitä juuri ole iloa jos potilas ei toivu hoidoista toimintakuntoiseksi. Meillä on meneillään sekä kansallisia, että yhteispohjoismaisia projekteja, joissa selvitämme mitkä potilaan ominaisuudet ennustavat hoidoista toipumista ja toisaalta missä tautitilanteissa kannattaa ehkä pidättäytyä raskaimmista hoidoista ja silti voidaan saavuttaa yhtä hyvä hoidollinen ja toiminnallinen lopputulos. Meillä kirurgeilla on vähän helmasyntinä se, että leikkaamme kovin herkästi. ”Kun se on niin pirun kiva leikkaus.” kuten yksi Helsinkiläinen kollega on osuvasti todennut.

Kirurgia tulee eittämättä säilymään vielä pitkään pään ja kaulan syövän hoidon kulmakivenä, mutta uusilla potilaan immunologian vahvistamiseen perustuvillä lääkkeillä saamme yhä enemmän potilaita parantavan hoidon piiriin ja toisaalta pärjäämme luultavasti rajatummalla leikkaus- ja sädehoidoilla.