Johdanto
Kansainvälinen muuttoliike, eli maahan- ja maastamuutto, on ollut merkittävää kaikissa länsimaissa jo vuosikymmenien ajan. Muutto ulkomailta Suomeen yleistyi 1990-luvun alussa, kylmän sodan päätyttyä. Nyt, vuonna 2025, Suomessa jo noin joka kymmenes asukas on maahanmuuttaja tai maahanmuuttajan lapsi. Mitä uskontoja he ja heidän lapsensa seuraavat ja mitä me tiedämme heidän uskonnollisesta elämästään? Pysyykö maahanmuuttajien uskonnon harjoitus samanlaisena vai tapahtuuko siinä muutoksia?
Uskontotieteilijät, antropologit, sosiologit, kasvatustieteilijät ja monet muut ovat etsineet näihin kysymyksiin vastauksia jo pitkään. Tiedämme maahanmuuton uskonnollisista vaikutuksista myös Suomessa jo melko paljon.
Maahanmuuton muutokset 1990-luvulta 2020-luvulle
Kerrataan kuitenkin aluksi viime vuosikymmenien muutokset Suomen maahanmuuttajaväestössä. Ulkomailla syntyneiden kokonaismäärä oli vuonna 1990 65 000 henkeä, vuonna 2023 se oli 535 000 henkeä. Maahanmuuton keskimääräinen vuosittainen kasvu oli 1990-luvulla 6 000 henkeä, 2000-luvulla 9 000 henkeä, 2010-luvulla 15 000 henkeä ja 2020-luvulla 36 000 henkeä vuodessa. Kasvu on siis ollut kaikin puolin mittavaa ja väestöllisesti varsin nopeaa.
Merkittävä osa muuttajista on tullut lähialueilta, Venäjältä, Virosta, Pohjoismaista, Ukrainasta sekä muualta Euroopasta. Vuosien mittaan kaukaisempia tulijoita on kuitenkin tullut yhä enemmän. Lähi-idän, Keski-Aasian, Intian niemimaan, Kaakkois-Aasian, Kiinan ja eräiden Afrikan maiden kansalaisista entistä useampi on löytänyt tiensä Suomeen.
Muuton taustalla on usein avioituminen suomalaisen kanssa, työnteko, opiskelu, puhdas seikkailunhalu ja ulkomailla asuneiden suomalaistaustaisten paluumuutto, sekä eräissä tapauksissa pakolaisuus tai turvapaikanhaku. Moni viettää Suomessa vain lyhyen ajan, mutta varsin suuri osa on jäänyt tänne ainakin toistaiseksi. Mitä kauemmin maassa olo kestää, niin sitä useammin Suomeen myös jäädään. Monien kohdalla viimeistään Suomessa kasvaneet lapset sitovat tulijan uuteen kotimaahansa.
Kerrataan vielä joitakin tapahtumia, joiden laineet ovat lyöneet myös tänne Auran rantamille.
Huhtikuussa 1990 presidentti Mauno Koivisto totesi YLE:n Ajankohtaisen kakkosen lähetyksessä, että Neuvostoliitossa asuvia inkeriläisiä voitaisiin kohdella paluumuuttajina. Presidentin lausahduksen jälkeen virkamiehet ryhtyivät töihin ja inkeriläisiä saapui ajan kanssa yli 30 000 henkeä, ennen kuin paluumuutto lakkautettiin heinäkuussa 2016. Muutoinkin muuttoliike entisen Neuvostoliiton alueelta – Venäjältä, Virosta ja viime vuosina Ukrainasta – on ollut Suomelle keskeistä. Näitä muuttajia löytyy erityisesti evankelisluterilaisen ja ortodoksisen kirkon jäsenistä, joukossa on myös paljon uskonnottomia.
Toukokuusta 1990 lähtien Suomeen alkoi saapua Neuvostoliitosta turvapaikkaa hakevia somaleja. Tilanne yllätti kaikki ja toimittaja Esa Aallas julkaisi Somalishokki-nimisen kirjan vuonna 1991. Kaikki eivät ole ilmeisesti vielä 34 vuodessa toipuneet tästä uutisesta, ainakaan jos sattuu lukemaan lähes minkä tahansa aiheen verkkouutisten keskusteluosiota. Nykyään Suomessa asuu noin 26 000 somalin äidinkielekseen ilmoittanutta henkilöä.
Syyskuussa 1995 uutisoitiin Sir Vili -nimisestä hahmosta – oikealtaan nimeltään Veli Karppinen – joka etsi suomalaisille miehille puolisoita Filippiineiltä. Karppisen toimet tuomittiin yleisesti, mutta sittemmin filippiiniläisten määrä on Suomessa kasvanut. Filippiinien valtio ylikouluttaa terveydenhuoltoalan ammattilaisia ja heitä on töissä ympäri maailmaa. Monet heistä ovat katolisia ja kirkko tarjoaa turvallisen paikan työelämän kiireiden keskellä.
Helsingin Sanomat otsikoi syyskuussa 2009 Nokia Siemens Networkia koskevan uutisensa seuraavasti: ”Britti vaihtuu intialaiseen Nokian verkkoyhtiön johdossa”. 41-vuotias intialainen Rajeev Nuri oli nimitetty verkkoyhtiön toimitusjohtajaksi. Nuri oli tullut Nokialle töihin Suomeen jo 10 vuotta aikaisemmin, kuten moni muukin intialainen. Sen sijaan monilta on saattanut mennä ohitse tieto, että hindulaisuus on parhaillaan yksi nopeimmin kasvavista uskonnoista Pohjoismaissa ja Suomestakin löytyy jo paikkoja hindujen temppelipalvelukselle.
Loppukesästä 2015 Europan mediajulkisuuden valtasi puhe pakolaiskriisistä. Syyrian konfliktia ja muita Lähi-idän kriisejä paenneita alkoi saapua suurissa määrin Kreikan saarille, sekä sieltä edelleen muualle Eurooppaan. Televisio näytti näiden ihmisjoukkojen vaelluksen suorana lähetyksenä. Suomeen saapui tässä yhteydessä 32 000 turvapaikanhakijaa, heistä monet muslimeja.
Helmikuussa 2022 Venäjä aloitti täysimittaisen sodan Ukrainaa vastaan. Tämän seurauksena miljoonia ukrainalaisia pakeni muihin maihin ja heistä pieni osa – enimmillään 80 000 – on tullut Suomeen. Helmikuussa 2025 uutisoitiin Suomen ortodoksisen kirkon sisäisestä kiistasta, jossa metropoliitta Arseni kielsi hiippakuntansa henkilökuntaa lukemasta sodan kolmatta vuosipäivää huomioivaa rukousta kirkossa. Tätä hän perusteli venäläisten ja ukrainalaisten seurakuntalaisten välisillä mahdollisilla jännitteillä.
Nämä poiminnat viimeisen kolmen vuosikymmenen uutisvirrasta kertovat Suomeen muuttaneista ihmisistä ja miten heidän mukanansa on tullut uskontoon liittyviä uusia ilmiöitä ja keskusteluja Suomeen.
Maahanmuuttajien uskonnot
Maailman ihmisistä vain pieni osa on luterilaisia, joten on selvää, että maahanmuuttajien joukossa on monien eri uskontojen seuraajia. Olen yhdessä uskontotieteilijä Teemu Pauhan kanssa arvioinut Suomeen muuttaneiden ja heidän jälkeläisten uskonnollista kuulumista. Työssämme olemme huomioineet lähtömaiden uskontojakaumat ja muuttajien mahdollisen uskonnollisen valikoitumisen, sillä erilaiset vähemmistöt ovat usein yliedustettuja muuttajien joukossa. Arviomme mukaan tänä päivänä Suomen maahanmuuttajista on kristittyjä 40 %, muslimeita 25 %, buddhalaisia ja hinduja yhteensä noin 10 % ja uskonnottomia 15 %. Luvut ovat suuntaa antavia. Lisäksi maahanmuuttajien joukossa on lukuisia muiden uskontojen kannattajia, kuten juutalaisia, sikhejä, mandealaisia ja jesidejä.
Kristityt maahanmuuttajat ovat jääneet tutkimuksessa melko vähälle huomiolle. Vaikka evankelisluterilaisella kirkolla on toimintaa monella eri kielellä ja paljon ulkomailla syntyneitä jäseniä, niin he jäävät helposti muilta huomaamatta. Sen sijaan katolisessa ja ortodoksisessa kirkossa maahanmuuttajia ei voi olla huomaamatta. Messuja pidetään useilla eri kielillä ja uudet tulokkaat ovat merkittävä osa jäsenistöä. Samoin osa vapaista kristillisistä seurakunnista on kunnostautunut monietnisessä työssä. Lisäksi jotkut maahanmuuttajat ovat perustaneet omia kirkkojaan Suomeen. Eräät afrikkalaiset seurakunnat harjoittavat myös lähetystyötä täällä maallistuneeksi kokemassaan Pohjolassa.
Muslimien lukumäärän kasvusta tuskin kukaan on enää yllättynyt, heistä on ollut paljon puhetta viime vuosikymmeninä. Eripuolilla Suomea toimii satakunta moskeijaa, joissa uskonnonharjoituksen lisäksi opetetaan uskontoa, kieltä ja kulttuuria Suomessa kasvavalle sukupolvelle, joskus myös käännynnäisille. Suomen muslimit eivät kuitenkaan ole kovin yhtenäinen joukko. Islamin harjoituksessa on eroja – niin tulkinnoissa kuin käytännöissä – eri muslimimaiden välillä. Vaikka yleisellä tasolla valtaosa muslimeista saattaa kokea olevansa osa maailmanlaajuista ummaa – muslimien yhteisöä – niin käytännössä toiminta on jakautunutta eri islamin perinteisiin – kuten shiioihin ja sunneihin, sekä näiden sisäisiin suuntauksiin, puhumattakaan kielellisistä ja kulttuurisista eroista. Lisäksi globaalissa islamissa vaikuttaa monenlaisia uudistusliikkeitä, jotka muokkaavat uskonharjoitusta niin muslimienemmistöisissä maissa kuin muuallakin.
Täällä Turussa saatetaan tietää Paattisten Moisiossa sijaitseva Vietnamin buddhalaisten Lootuksen sydämen temppeli, mutta siihen useimpien tietämys taitaa paikallisista buddhalaisista loppua. Suomessa on yllättävän monipuolista buddhalaista toimintaa, kuten Mitra Härkönen ja Johannes Cairns toissavuotisessa Buddhalaisuus Suomessa - kirjassa tuovat esille. Vietnamilaisten ja thaimaalaisten temppeleitä on useampia.
Jo aikaisemmin mainitsemani maahanmuuttajahindujen määrän kasvu ei ole sen sijaan vielä noussut keskeiseksi tutkimusteemaksi kotimaisten tutkijoiden parissa. Hindulaisuus on vahvistunut etenkin 2020-luvulla ja pidän todennäköisenä hindulaisuuden näkyvyyden lisääntymistä. Suomen intialaiset ovat taloudellisesti menestyvä ryhmä, joka alkanee pian kiinnittämään huomiota lastensa uskontokasvatukseen, johon kotona tehtävät uskonnolliset rituaalit eivät yksistään riitä.
Monet maahanmuuttajat ovat uskonnottomia. Heidän tilannettaan ei ole tutkimuksessa toistaiseksi paljon huomioitu, mutta voimme olettaa, että uskonnottomuutta on monenlaista. Meidän kaikkien kulttuurisella taustalla on paljon merkitystä sille, miten maailman näemme ja miten sitä tulkitsemme, joten ei ole mitään syytä olettaa, etteikö uskonnottomuudella olisi monia erilaisia muotoja maamme maahanmuuttajien parissa.
Uskonnon harjoitus ja sen muutokset
Monesti maahanmuuttajat solahtavat osaksi jo olemassa olevaa uskonnollista yhteisöä, kuten puolalaiset rakennusmiehet katoliseen kirkkoon. Jos heitä on suurempi ryhmä, toiveena on tällöin omankielisten tarpeiden huomioiminen. Yhteisön kasvaessa saatetaan perustaa uusi seurakunta, kuten myös silloin, jos oman uskonnon toimintaa ei entuudestaan löydy. Yhteisön rakentuminen on itse asiassa merkittävä muutos aikaisempaa. Pääsääntöisesti maallikot joutuvat ottamaan vastuuta toiminnan järjestämisestä ja uskonnon opetuksesta. Pioneerisukupolvi myös räätälöi toiminnan suomalaiseen yhteiskuntaan sopivaksi. Yllättävät asiat saattavat muuttua: viikkorytmi, organisaatiorakenne, jäsenten odotukset toiminnalle ja kielen muuttuessa myös uskonnolliset käsitteet. Yhteisön toiminnan keskiössä on kuitenkin aina hengellinen toiminta, se tuo yhteen ja luo sosiaalisia siteitä, joista on usein iloa muissakin asioissa, kuten uusina ystävyyssuhteina, suomalaisen byrokratian omalaatuisuuksien oppimisessa ja joskus myös työpaikan löytymisessä. Seurakunnan jäsenet saattavat olla uusia tuttavuuksia toisilleen, joten on selvää että välillä henkilösuhteissa kipinöi.
Usein ajatellaan, että maahanmuuttajien kotoutumisen todellinen koetinkivi on heidän lastensa pärjääminen uudessa yhteiskunnassa. Tämä asia myös tiedostetaan. Vanhempia kautta maailman yhdistää halu kasvattaa lapsensa yhteisönsä hyväksytyiksi jäseniksi. Monien maahanmuuttajien uskonnollisten yhteisöjen keskiössä on kaksi asiaa: yhteinen jumalanpalvelus – millä nimellä sitä sitten kutsutaankin – jolla vahvistetaan omaa yhteisöä sekä lasten kasvattaminen yhteisön osaksi. Malli lasten kasvatukseen tuodaan yleensä aikaisemmasta kotimaasta, kunnes tavanomaisesti huomataan, että se ei sellaisenaan toimi: olosuhteet ovat erilaiset, kasvatusmenetelmät eivät innosta lapsia, uskonnollinen kieli voi olla vaikeasti ymmärrettävää, ja niin edelleen. Täytyy siis innovoida. Näin kulttuurit ja uskonnot sopeutuvat ja muuttuvat.
Lopuksi
Viime vuosikymmenien osalta muutama asia on täysin selvä. Maahanmuuttajat ovat kokonaisuudessa hyvin merkittävä, joskin varsin hajanainen väestöryhmä, Suomessa. Vaikka jo joka kymmenes suomalainen on muualta kotoisin, niin maahanmuuttajat ovat jakautuneet varsin epätasaisesti maan alueella. Yli puolet asuu Uudellamaalla ja joka kymmenes Turun seudulla. Suuri osa maahanmuuttajien omasta kulttuuria ja uskontoa ylläpitävästä toiminnasta ei ylitä uutiskynnystä, joten tietoisuus siitä jää heidän ja heidän lähipiirinsä pariin.
Uskonto – tai ainakaan uskonnon harjoittamisen muodot – eivät ole muuttumattomia. Ne sopeutuvat uusiin olosuhteisiin, on kyse sitten pukeutumisesta, ruokavaliosta tai arvokasvatuksesta. Monet tutkimukset osoittavat arvojen muuttuvan. Jos esimerkiksi suhtautuminen eri sukupuoliin poikkeaa uuden asuinmaan vastaavasta, niin maahanmuuttajien näkemykset muuttuvat vähitellen kauemmas lähtömaan arvoista ja lähemmäs uuden asuinmaan arvoja, vaikka eivät välttämättä aivan samoiksi tulekaan.
Tässä olemme maahanmuuttajien ikuisen dilemman ytimessä. Entiseen kotimaahan jääneet perheenjäsenet ja sukulaiset päivittelevät muuttunutta maanmiestään, kun taas uuden asuinmaan alkuperäisasukkaat voivottelevat menneisyydessä elävää maahanmuuttajaa. Ihmiset ratkaisevat nämä tilanteet eri tavoin. Yksi elää jaetussa todellisuudessa, jonka sosiaaliset säännöt vaihtelevat tilanteen mukaan, toinen ahdistuu ja osoittaa syyttävän sormensa milloin minnekin, kolmas haluaa muuttaa maailmaa ja neljäs kohauttaa olkiaan – pitäkööt tunkkinsa.
Todettakoon vielä, että kansainvälisissä muuttoliikkeissä ei ole mitään ihmeellistä tai erityistä, ne ovat sisäänrakennettu osa vauraiden maiden elämää. Vaikka maahanmuutto jakaa mielipiteitä ja herättää paljon tunteita, niin se on loppujen lopuksi erittäin vahva indikaattori siitä, että Suomessa ovat asiat hyvin. Jos muuttoliike lakkaa ja suuntautuu enenevässä määrin Suomesta pois – kuten se on suurimman osan maamme historiaa tehnyt – niin monet asiat alkavat olla heikolla tolalla.
Lopuksi: monilla – joskaan ei kaikilla – uskonto on se viimeinen asia, joka muistuttaa omasta taustasta. Sen vuoksi vahvin oletukseni on, että se uskonnollinen tausta, jonka muuttaja tuo mukanansa, on tärkeä osa myös hänen lastensa, lapsenlapsien ja lapsenlapsenlapsien elämää.
