The University of Turku Faculty of Law Sponsors a Major International Conference
Oikeustieteellinen tiedekunta järjesti yhdessä Senilex ry:n ja Lex ry:n kanssa Calonia Running Challenge -tapahtuman lauantaina 11.5.2013. Kisaa käytiin Kakskerran luonnonkauniissa maastossa.
Kymmenet valtiosääntö- ja eurooppaoikeuden tutkijat kokoontuivat kaksipäiväiseen kansainväliseen seminaariin Caloniaan, oikeustieteelliseen tiedekuntaan, keskustelemaan kansallisista valtiosääntöisistä identiteeteistä. Valtiosääntöidentiteettien hahmottelu mahdollistaa itsereflektiivisen suhteen menneisiin käytäntöihin ja niihin malleihin, jotka historiallisesti ovat suodattuneet osaksi valtiosääntöä.
Huhtikuun professoriluennoilla äänessä oli kolme uutta oikeustieteellisen tiedekunnan professoria. Raumalla taas vietettiin opettajankoulutuslaitoksen vuosijuhlaa, ja tilaisuudessa kaksi uutta professoria piti juhlaluentonsa.
Turun yliopistossa on valmistunut ensimmäinen kattava tutkimus vakavien tulipalorikosten rikosprosessista ja poliisin palonsyyn tutkinnan laadusta. Tutkimus nostaa esiin rikostutkintaan liittyviä kehityskohteita.
Oikeustieteellisen tiedekunnan publiikki pidetään perjantaina 14.6. klo 14-16 Turun akatemiatalon juhlasalissa.
Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan joukkue osallistui jälleen Willem C. Vis International Commercial Arbitration Moot -oikeustapauskilpailuun. Tänä vuonna 20. kerran järjestettävään kilpailuun osallistui 296 joukkuetta ympäri maailman.
Joukkueen jäsenet (järjestyksessä) Mikita Areshko, Lisa Werle, Juho Hellgren, Mirka Kuisma ja Petr Timura (poissaolevana Veera Salokannel).
Oikeustieteellisen tiedekunnan alumnipäivässä keskusteltiin ympäristön huomioon ottamisesta.
Günter Frankenberg, Chair Professor of Public Law, Legal Philosophy and Comparative Law (Goethe-Universität, Frankfurt/Main) visited the Faculty of Law on December 13th and 14th.
Suomalainen Lakimiesyhdistys jakoi Oikeuskulttuurin päivänä 9.11.2012 palkintoja ja apurahoja Säätytalossa. Palkintojen ja apurahojen saajina oli myös tiedekunnan tutkijoita ja opiskelijoita.