Mentorin saattamana työelämään
Mercatori täyttyi innostuneesta kuhinasta, kun opiskelijat ja mentorit kohtasivat ensimmäisen kerran mentorointiohjelman koulutusseminaarin yhteydessä.
Mercatori täyttyi innostuneesta kuhinasta, kun opiskelijat ja mentorit kohtasivat ensimmäisen kerran mentorointiohjelman koulutusseminaarin yhteydessä.
Reetta Noukka on Turun kauppakorkeakoulun alumni ja toimii jo toistamiseen mentorina vanhan opinahjonsa maisteriopiskelijalle. Kansainvälistä liiketoimintaa ja markkinointia opiskellut Noukka osallistui itsekin opiskeluaikanaan mentorointiohjelmaan aktorina eli mentoroitavana.
Reetta Noukka Turun kauppakorkeakoulun Mercatorilla.
Työelämä voi yllättää. Näin vakuutti Sivistystyönantajat ry:n viestintä- ja elinkeinopolitiikan asiantuntija Piia Alvesalo Turun yliopiston mentorointivuoden loppuseminaarissa. Oman esimerkkinsä kautta Alvesalo todisti, että urasuunnitelmat muuttuvat ja pomppujakin voi olla matkassa, mutta valmius muutokseen auttaa eteenpäin.