Tiedepaukku voitti Liikutu tiedosta -tiedeviestintäkilpailun
Yleisö äänesti Turun yliopiston Tiedepaukku-videot voittoon Kaskas Median Liikutu tiedosta -kilpailussa. Tieteen tiedotus ry lahjoitti voittajille 3000 euron palkinnon.
Yleisö äänesti Turun yliopiston Tiedepaukku-videot voittoon Kaskas Median Liikutu tiedosta -kilpailussa. Tieteen tiedotus ry lahjoitti voittajille 3000 euron palkinnon.
Suomen Akatemian kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta on myöntänyt uusien akatemiahankkeiden rahoituksen. Hankkeista kaksi sijoittuu Turun yliopiston oikeustieteelliseen tiedekuntaan ja yksi kauppakorkeakouluun.
Turun yliopiston aerobiologian yksikkö on avannut siitepölydataa vuosilta 1974‒2013. Tutkimusdata on tiedeyhteisön vapaassa käytössä, ja sitä voi hyödyntää myös kaupallisesti.
Ikastola-kouluverkosto on tehnyt sopimuksen koulukiusaamisen vastaisen KiVa Koulu -menetelmän hankkimisesta baskialueen kouluihinsa. Mallin on kehittänyt Turun yliopisto, joka myös tuottaa palvelun Ikastolalle.
Turkulaisyliopistojen yhteinen laitekeskus on uudistanut voimakkaasti laitekantaansa. 1,7 miljoonan euron investoinnilla keskus uudisti NMR-laitteitaan, joita käytetään ydinmagneettiseen resonanssiin perustuvana rakenneanalyysimenetelmänä. Laitteisto auttaa niin kemian, lääketieteen, biologian, biokemian, elintarvikkeiden kuin materiaalitieteen tutkimuksissa.
Turun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunta kehittää englanninkielenopettajien täydennyskoulutusta Omanissa. Finland Universityn ja Omanin opetusministeriön solmima sopimus kattaa seuraavat 2,5 vuotta ja on arvoltaan 900 000 euroa.
Aarresaari-verkoston laatiman tohtoriuraseurannan mukaan suomalaisista yliopistoista valmistuneet tohtorit ovat pääosin tyytyväisiä työuraansa. Valtakunnallisessa seurannassa selvitettiin vuonna 2012‒2013 väitelleiden tohtorien työllistymistä.
Turvapaikanhakijoille järjestetty Turun yliopiston kielipajatoiminta on päättynyt. Toimintaa koordinoinut kehittämisasiantuntija Susanna Sutinen ja kieliteemoja rakentanut professori Kirsti Siitonen lähettävät kiitokset kaikille niille kymmenille, jotka ovat auttaneet turvapaikanhakijoita kielipajoissa, terveyspisteissä, yhteiskuntaluennoilla tai muutoin. Jatkossa kielipajatoiminta voi olla osa suomi toisena kielenä -harjoitteluja.
Turun yliopistossa historiaa opiskeleva Juuso Koskinen sai opinnäytetyöstään 1000 euron arvoisen stipendin.
Deputy Chief of Mission Susan M. Elbow Yhdysvaltain suurlähetystöstä onnitteli Juuso Koskista.
Geenien täsmämuokkaus eli genomieditointi on vahvistumassa voimakkaasti. Turun yliopiston akatemiaprofessorin Johanna Ivaskan mukaan se antaa ennennäkemättömiä mahdollisuuksia geenien tutkimukseen biologiassa ja lääketieteessä ja mahdollisesti tulevasuudeessa myös geeniterapiassa.