Jenni
Karimäki
poliittinen historia
VTT, Doc.Sos.Sci, erikoistutkija
Asiantuntijuusalueet
poliittinen historia
puoluehistoria
aatehistoria
liberalismin historia
konservatismin historia
vihreän liikkeen historia
Biografia
Työskentelen Turun yliopistossa erikoistutkijana Eduskuntatutkimuksen keskuksessa, filosofian, poliittisen historian ja valtio-opin laitoksella. Koulutukseltani olen valtiotieteiden tohtori Turun yliopistosta poliittisen historian oppiaineesta. Maisterin tutkintoni suoritin vuosina 2000-2007 Tampereen yliopistossa historiatieteen laitoksella. Ylioppilaaksi olen kirjoittanut Nokian lukiosta.
Tutkimus
Väittelin tammikuussa 2016 Kansallisen edistyspuolueen ja liberalismin historiasta Suomessa sotien välisellä ajalla.Tutkimus keskittyi erityisesti edistyspuolueen kansallisen eheytymisen politiikan kaaren hahmottamiseen sekä suomalaisen sotien välisen ajan liberalismin analysointiin. Post doc-tutkimukseni käsittelee suomalaisia vihreitä kotimaisessa ja kansainvälisessä kontekstissa. Tutkimuksessani sijoitan vihreät osaksi niin suomalaista puoluekenttää kuin yleiseurooppalaista vihreää puolueperhettä. Vihreitä käsittelevän tutkimukseni jälkeen tutkimukseni tulee kohdistumaan jälleen suomalaisen liberalismin historiaan. Tällä kertaa itsenäistymisestä EU-Suomeen. Olen siis poliittisen historian ja politiikan tutkija, jonka erityisala ja intohimo ovat puolue- ja aatehistoria.
Julkaisut
From Protest to Pragmatism: Stabilisation of the Green League into Finnish Political Culture and Party System during the 1990s (2022)
Contemporary European History
(Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tai data-artikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä (A1))
Yhteisö, liitto ja unioni: Suomen puolueiden näkemyksiä EU:sta ja sen tulevaisuudesta (2021)
Kosmopolis
(Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tai data-artikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä (A1))
Periaatteet, pragmatismi ja poliittinen kulttuuri – Keskustan, vasemmistoliiton ja vihreiden sopeutuminen Euroopan unionin jäsenyyteen (2021)
(Vertaisarvioitu artikkeli kokoomateoksessa (A3))Yhteisö, liitto ja unioni: Suomen puolueiden näkemyksiä EU:sta ja sen tulevaisuudesta. (2021)
Kosmopolis
(Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tai data-artikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä (A1))
Interdisciplinary inquiries: Contemporary environmental history meets political science (2021)
Environmental history now: A Platform on Representation, Engagement, and Community
(Yleistajuinen artikkeli tai blogikirjoitus (E1))
Konsensuksesta konfliktiin: Suomalainen Eurooppa-poliittinen keskustelu on kadottanut sisältönsä (2021)
(Artikkeli ammatillisessa kokoomateoksessa (D2))Kärjessä ja kirittäjänä. Varsinais-Suomen Kokoomus 2000–2021. (2021)
(Kirjan tai muun kokoomateoksen osa (B2))2000-luvun vihreät: vasemmalla, keskellä vai edelleen edellä? (2021)
Kanava
(Yleistajuinen artikkeli tai blogikirjoitus (E1))
Luonnonsuojelusta ilmastopolitiikkaan. Ympäristöpoliittisen käsitteistön muutos parlamenttipuheessa 1960–2020 (2021)
Politiikka
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä )