Jenni
Karimäki
poliittinen historia
VTT, Doc.Sos.Sci, erikoistutkija
Asiantuntijuusalueet
poliittinen historia
puoluehistoria
aatehistoria
liberalismin historia
konservatismin historia
vihreän liikkeen historia
Biografia
Työskentelen Turun yliopistossa erikoistutkijana Eduskuntatutkimuksen keskuksessa, filosofian, poliittisen historian ja valtio-opin laitoksella. Koulutukseltani olen valtiotieteiden tohtori Turun yliopistosta poliittisen historian oppiaineesta. Maisterin tutkintoni suoritin vuosina 2000-2007 Tampereen yliopistossa historiatieteen laitoksella. Ylioppilaaksi olen kirjoittanut Nokian lukiosta.
Tutkimus
Väittelin tammikuussa 2016 Kansallisen edistyspuolueen ja liberalismin historiasta Suomessa sotien välisellä ajalla.Tutkimus keskittyi erityisesti edistyspuolueen kansallisen eheytymisen politiikan kaaren hahmottamiseen sekä suomalaisen sotien välisen ajan liberalismin analysointiin. Post doc-tutkimukseni käsittelee suomalaisia vihreitä kotimaisessa ja kansainvälisessä kontekstissa. Tutkimuksessani sijoitan vihreät osaksi niin suomalaista puoluekenttää kuin yleiseurooppalaista vihreää puolueperhettä. Vihreitä käsittelevän tutkimukseni jälkeen tutkimukseni tulee kohdistumaan jälleen suomalaisen liberalismin historiaan. Tällä kertaa itsenäistymisestä EU-Suomeen. Olen siis poliittisen historian ja politiikan tutkija, jonka erityisala ja intohimo ovat puolue- ja aatehistoria.
Julkaisut
Päätöksentekoa hankaloittavat tiedon tulva ja politisoituminen (2020)
Kaleva
(Yleistajuinen artikkeli tai blogikirjoitus (E1))
Politiikka ja some-ajan kaksoisstandardit (2020)
Kaleva
(Yleistajuinen artikkeli tai blogikirjoitus (E1))
Kesä, jolloin politiikka katosi (2020)
Kaleva
(Yleistajuinen artikkeli tai blogikirjoitus (E1))
Palauttaako hallitus hyvinvointivaltion? (2019)
Kaleva
(Yleistajuinen artikkeli tai blogikirjoitus (E1))
Uuden ajan vaalikevät toi ennennäkemättömän tasaisen vaalituloksen ja arvopolarisaation lisääntymisen (2019)
Kaleva
(Yleistajuinen artikkeli tai blogikirjoitus (E1))
Presidentti-instituutio on ollut sata vuotta kansakunnan kaapin päällä. (2019)
Kaleva
(Yleistajuinen artikkeli tai blogikirjoitus (E1))
Mistä äänestetään ja kuka siihen vaikuttaa? (2019)
Kaleva
(Yleistajuinen artikkeli tai blogikirjoitus (E1))
Jaettu yhteisymmärrys on myytti (2019)
Kaleva
(Yleistajuinen artikkeli tai blogikirjoitus (E1))
Hallitusmatematiikan vaativa approbatur – kyse ei ole kansan tahdon sivuuttamisesta (2019)
Kaleva
(Yleistajuinen artikkeli tai blogikirjoitus (E1))
Vaalihumua yleisödemokratiassa - medianäkyvyyden hintana voi olla armoton arvostelu (2019)
Kaleva
(Yleistajuinen artikkeli tai blogikirjoitus (E1))