Suomalainen lastensuojelu on kehittynyt pikemminkin perhe- ja lapsipoliittisten uudistusten kuin lastensuojelulain muutosten myötä (Väitös: OTK Eeva Valjakka, 17.6.2016, perheoikeus)

​Turun yliopiston tiedote 10.6.2016

OTK Eeva Valjakan väitöstutkimus luo myös yleisemmin siitä, millaista keskustelua lastensuojelun yhteiskunnallisesta tehtävästä, yksityisen ja julkisen hyvinvointivastuun jakautumisesta sekä julkisen vallan perheen yksityisyyteen puuttuvien toimien tarpeellisuudesta ja oikeutuksesta on eri aikoina käyty.

Ensimmäisessä lastensuojelulaissa painottuivat kontrolli ja repressio

Perusta lastensuojelun oikeudelliselle sääntelylle luotiin 1900-luvun alun lastensuojelulain aikaansaamiseksi perustetuissa komiteoissa. Tuolloin yhteiskunnan heikompiosaisten lasten suojelun tarpeesta vallitsi verrattain laaja yksimielisyys, mutta suojelun keinoista käytiin keskustelua. Poliittis-ideologiset käsitykset sävyttivät keskustelua.

– Reformistit näkivät lastensuojelun kokonaisvaltaisena valtiollisena järjestelmänä, ratkaisuna työläisperheiden lasten sosiaalisten ongelmien ehkäisemiseksi ja kansakunnan vahvistamiseksi. Konservatiivisemman näkemyksen mukaan lastensuojelua pidettiin osana perinteistä kristillis-patriarkaalista köyhäinhoitojärjestelmää, joka suurimmassa osassa maata voitiin hoitaa köyhäinhoidon avulla, sitä kehittämällä, Valjakka kertoo.

Vaikka lastensuojelun ensiarvoinen merkitys kansallisvaltion tulevaisuudelle tunnustettiin, ensimmäistä lastensuojelulakia (52/1936) säädettäessä kysymys ratkaistiin käytännöllisiä ja taloudellisia aspekteja korostaen siten, että lastensuojelutoimien järjestäjäksi valittiin kunnallishallinto.

– Vuoden 1936 lastensuojelulain säätämisen jälkeen kunnallisessa lastensuojelussa korostui aina 1960-luvulle asti marginaaliselle sosiaalipolitiikalle ominaiset voimakkaasti kontrolloivat ja leimaavat toimenpiteet, Valjakka sanoo. 

Lastensuojelun kehittäminen liittyi hyvinvointivaltion laajenemiseen

Yleisen oppivelvollisuuden säätäminen (1922), oppikoulujen (1940- ja 1950-luvuilla) ja peruskoulun perustaminen (1970-luvulla), neuvolajärjestelmän luominen, lasten päivähoidon järjestäminen, vammaisten lasten ja heidän perheidensä tukeminen sekä perhekustannusten tasausjärjestelmät lisäsivät yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ja lasten tasa-arvoa.

Lastensuojelu kiinnittyi 1960-luvulla vahvasti universalistiseen sosiaalipoliittiseen ajatteluun ja sen käytännön toteuttamispyrkimyksiin. Tuolloin lastensuojelun oli tarkoitus nivoutua yhdeksi, mutta samalla tärkeäksi silmukaksi siihen laajaan turvaverkon kudelmaan, jota hyvinvointivaltion laajentumisen kaudella rakennettiin.

– Kuten on tapana sanoa, turvaverkon toivottiin muodostuvan niin tiheäksi, ettei väliinputoaja ryhmiä syntyisi.

Vuoden 1983 lastensuojelulaissa (683/1983) luovuttiin oire- ja seurauskohtaisesta sääntelystä ja laki perustui vanhempien tukemisen, lievimmän riittävän toimenpiteen, lapsen edun ja lapsen osallisuuden periaatteille.

Lastensuojelu murroksessa viime vuosikymmeninä

Muutos sosiaalipoliittisessa ajattelussa 1990-luvulla ja sitä seurannut sosiaaliturvajärjestelmän uudistaminen ovat merkinneet muutosta lastensuojelussa, niin ideologian, palvelujen kuin sosiaalityön toiminnan tasolla.

– Viime vuosikymmeninä tapahtunutta muutosta kuvastaa se, ettei lastensuojelun käsitteellä ole enää yhtä laajaa merkitystä kuin hyvinvointivaltion laajentumisen aikaan, Valjakka sanoo.

Yksilövapauden ja taloudellisen tehokkuuden nimissä lapsi- ja perhepolitiikassa on irrottauduttu mahdollisuuksien tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden ideaaleista. Sosiaaliturvajärjestelmässä tapahtuneet muutokset ovat muuttaneet lastensuojelutyön reunaehtoja ja työkäytäntöjä.

Lastensuojelun asiakkaiden, kiireellisten sijoitusten ja huostaanottojen määrä on kasvanut 1990-luvun alusta lähtien aina viime vuosiin asti. Päinvastaisista pyrkimyksistä huolimatta vuoden 2007 lastensuojelulailla (417/2007) tai siihen tehdyillä muutoksilla ei mainittuun kehitykseen ole juuri kyetty vaikuttamaan.

**

Oikeustieteen kandidaatti Eeva Valjakka esittää väitöskirjansa Vain lakiko lasta suojelee? julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 17.6.2016 klo 12.00 (Turun yliopisto, Publicum, Pub2, Assistentinkatu 7, Turku).

Vastaväittäjänä toimii professori Leo Nyqvist (Turun yliopisto) ja kustoksena professori Tuulikki Mikkola (Turun yliopisto). Tilaisuus on suomenkielinen.
OTK Eeva Valjakka on syntynyt vuonna 1964 Helsingissä ja kirjoittanut ylioppilaaksi 1984 Kuopion klassillisessa lukiossa. Korkeakoulututkintonsa (OTK) Valjakka suoritti 1997 Turun yliopistossa. Väitöksen alana on perheoikeus.

Väittelijän yhteystiedot: p. 050 559 0766, eeva.valjakka@vasso.fi

Väittelijän kuva: https://apps.utu.fi/media/vaittelijat/valjakka_eeva.jpg

Väitöskirja on julkaistu sähköisenä: https://www.doria.fi/handle/10024/124096