Rinnakkainelo haitallisten lajien kanssa vaatii paikallisyhteisön mukaanottoa päätöksentekoon (Väitös: FM Sakari Mykrä, 8.12.2017, ympäristötiede)
Aikanaan vähiin käyneiden petoeläinten suojelu on ollut Suomessa viime vuosikymmeninä varsin tuloksellista. Vakavaa haittaa aiheuttavien eläinlajien pitkäaikainen kestävä kannanhoito ja toimiva suojelu onnistuu kuitenkin vain ottamalla niiden kanssa elintilansa ja arkensa jakavat ihmiset aidosti mukaan päätöksentekoon, selviää Turun yliopistossa tarkastettavasta väitöskirjasta.
Turun yliopiston tiedote 28.11.2017
Sakari Mykrän ympäristötieteen alan väitöstutkimus kuvaa riista- ja petoeläinasenteiden muuttumista – ja joidenkin lajien kohdalla muuttumattomuutta – viime vuosisatojen saatossa aina keskiajan loppupuolelta alkaen. Lajien jako hyödyllisiin ja haitallisiin on keskeisellä sijalla tässä historiallisessa tarkastelussa.
Hyötyriistan suojelu ja kestävä käyttö on Suomessa käytännössä yhtä vanhaa perua kuin lainsäädäntö. Myös joidenkin petoeläinten ihmiselle aiheuttama hyöty ja siitä kumpuava suojelun tarve on tunnistettu julkisessa keskustelussa jo lähes kaksisataa vuotta sitten. Aineettomiin arvoihin pohjaava eläinlajien suojelu sai sekin alkunsa 1800-luvun puolivälin tietämillä ja johti ensimmäisiin ihmisen kannalta vähämerkityksisten lajien rauhoituksiin vuonna 1868.
Vaikka petoja on odotetusti pidetty aikojen saatossa yleisesti ihmiselle haitallisina, on niidenkin suojelu nyttemmin ollut muutamaa harvaa poikkeusta lukuun ottamatta varsin menestyksekästä. Väitöstutkimus keskittyy maasuurpetoihin, ja tulokset osoittavatkin karhun ja ilveksen nykykantojen olevan jo samalla tasolla, kuin mitä ne olivat ennen 1860- ja 1870-luvuilla alkanutta pitkäaikaista alamäkeä. Myös susi- ja ahmakannat ovat tätä nykyä elinvoimaiset, mutta eivät kuitenkaan samoissa lukemissa kuin tuolloin.
Sidosryhmien kirjo laajennut
Mykrä on tutkimuksessaan pyrkinyt löytämään ja ajoittamaan lainsäädännön muutosten ja julkisen keskustelun osoittamia murroskohtia asenneilmapiirissä ja lajisuojelun viriämisessä. Tällaisiin murroskohtiin kytkeytyy myös luonnonvaraisten eläinlajien käyttöön ja suojeluun liittyvien uusien sidosryhmien synty ja vakiintuminen.
– Esimerkiksi luonnonsuojelutahot eivät ilmaantuneet areenalle valmiin aatemaailman kanssa, vaan ikään kuin irtautuivat olemassa olevista omaksi ryhmäkseen vähitellen. Alkuun kannanottoja luonnon- ja lajisuojelun puolesta esitettiin niin metsästäjien kuin eläinsuojelijoiden taholta. Nämäkin kannat säilyivät, mutta 1800- ja 1900-lukujen taitteessa syntyi myös kokonaan uusi, nimenomaan luonnonsuojelun kaikkein tärkeimmäksi vaalittavaksi arvoksi nostava sidosryhmä, Turun yliopistossa väittelevä Mykrä kuvaa.
Yhteiskunnan monimutkaistumisen ja moniarvoistumisen myötä kehitys on johtanut siihen, että sidosryhmiä on luonnonvarojen hallintaa, käyttöä ja suojelua koskien nykyään koko joukko. Eri sidosryhmien painoarvojen eroa tuossa hallinnan, käytön ja suojelun kentässä pohditaan väitöstutkimuksessa teoriataustaan nojaten.
Avainasemassa paikallinen sosiaalinen kestävyys
Haitallisten lajien kantojen hallinnan ja suojelun ratkaisun avaimet ovat paikallisten toimijoiden hallussa – haluttiin sitä muiden sidosryhmien parissa tai ei. Esimerkiksi suurpetojen, ja niistä etenkin suden kohdalla virallisen kannanhoidon sosiaalisen kestävyyden jäätyä toteutumatta paikalliset sidosryhmät voivat halutessaan alkaa toimeenpanna vaihtoehtoista kannanhoitoa.
– Ylhäältä virkakoneistosta alas paikallistasolle pakotetut säädös- tai sopimusperustaiset suojelulinjaukset menettävät pahimmassa tapauksessa kokonaan toimintakykynsä ja merkityksensä, koska sosiaalisen kestävyyden jäätyä toteutumatta paikallisilla on viime kädessä sekä mahdollisuus, että heidän oman kokemusmaailmansa mukaan myös oikeutus ratkaista epäreiluksi kokemansa tilanne laittomiin toimiin ryhtymällä, Mykrä täsmentää.
Pitkäkestoinen rinnakkainelo haitallisten lajien kanssa onnistuu elävänä ja asuttuna säilytettävällä maaseudulla ainoastaan sosiaalisen kestävyyden toteutuessa ja säilyessä. Tämä vaatii riittävää päätäntävallan siirtoa paikallistasolle sekä kannustimia rinnakkaineloon. Sellaisia voivat olla esimerkiksi paikallisille tahoille suoritettavat sietokorvaukset tai haitallisen lajin suunnitelmallinen kannansäätely kestävän metsästysverotuksen keinoin.
***
FM Sakari Mykrä esittää väitöskirjansa Eläinluokittelujen, lajisuojelun ja sidosryhmien historia määrää haitallisten eläinten nykyistä ja tulevaa kannanhoitoa ja suojelua julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 8.12.2017 kello 12 (Turun yliopisto, Porin yliopistokeskus, Auditorio 125, Pohjoisranta 11, Pori).
Vastaväittäjänä toimii professori emeritus Yrjö Haila (Tampereen yliopisto) ja kustoksena professori Kai Norrdahl (Turun yliopisto). Tilaisuus on suomenkielinen.
FM Sakari Mykrä on syntynyt vuonna 1967 ja kirjoitti ylioppilaaksi Porin Lyseon lukiosta vuonna 1986. Mykrä suoritti korkeakoulututkintonsa (FM) vuonna 1995 Turun yliopistossa. Väitöksen alana on ympäristötiede. Mykrä työskentelee Metsähallituksessa projektipäällikkönä.
Väittelijän yhteystiedot: p. 040 631 8527, sakari.mykra@metsa.fi
Väittelijän kuva: https://apps.utu.fi/media/vaittelijat/mykra_sakari.jpg
Väitöskirja on julkaistu sähköisenä: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-7040-7