Rautakauden arvomiekka oli Suomessa luultua yleisempi (Väitös: FM Mikko Moilanen, 20.2.2016, arkeologia)

​Nuoremmalla rautakaudella eli pääosin viikinki- ja ristiretkiajoilla (n. 800–1200 jKr.) Euroopassa yleisesti käytössä olleissa miekkatyypeissä tapahtui huomattavia muutoksia. Kahvojen materiaalit, sekä niiden valmistus- ja koristelutekniikat kokivat muutoksia, minkä lisäksi kehittyi uusi säilätyyppi, jossa oli keskellä erilaisista rauta- ja teräslaaduista upotettuja kirjaimia ja merkkejä.

– Viikinkiajalla yleisiä olivat seppien nimet sekä symboliset kuviot, kun taas ristiretkiajalla uskonnolliset lauseet ilmensivät kristinuskon kasvavaa merkitystä, Moilanen kertoo.

Suomessa – kuten muuallakin Euroopassa – on ollut se yleinen käsitys, että nämä niin sanotut säiläkirjoitusmiekat olivat peräisin keskieurooppalaisista merkkipajoista, joissa taidettiin kyseinen tekniikka. Näiden pajojen tuotteet tietysti katsottiin laadukkaiksi huippuvalmisteiksi, minkä vuoksi niitä pidettiin loistoesineinä.

Moilanen kartoitti väitöstutkimuksessaan Suomen nuoremman rautakauden miekka-aineistosta nämä rautaisia säilämerkkejä käsittävät miekat, joita oli yllättävän suuri määrä – peräti 151 kappaletta – huolimatta siitä, että täysin koko aineistoa ei ollut mahdollista käydä läpi tutkimuksen puitteissa.

– Tämä luku on suurempi kuin monessa muussa Euroopan maassa, vaikka Suomea on usein pidetty kyseisellä aikakaudella syrjäseutuna ja sivussa erityisesti viikinkien reiteistä, Moilanen sanoo.

Miekkojen terien laatu vaihteli suuresti

Perinteisesti arkeologit ovat perehtyneet miekkoihin erilaisten luokittelujen kautta. Näiden ohella Moilanen otti aineistoon luonnontieteellisen näkökulman, ja tutki miekkojen teriin käytettyjä materiaaleja metallurgian keinoin. Vaikka metallurgisia analyyseja oli mahdollista tehdä vain otokseen miekkoja, Moilanen havaitsi, että sekä materiaalit että miekkojen valmistustekniikat ovat vaihdelleet suuresti.

– Joukossa on taistelukäyttöä kestäviä teriä, mutta myös yllättävän huonoja teriä. Sepät eivät ole aina kyenneet valmistamaan hyvää miekanterää, johtuen jo kelvottomista materiaaleista. Tai sitten sepän ammattitaito on ollut kyseenalainen, Moilanen kertoo.

Tämän lisäksi osa materiaaleista viittasi muun kuin keskieurooppalaisen rautamalmin käyttöön. Paikallista eli skandinaavista tai jopa suomalaista valmistusta tukee myös kokeellisen tutkimuksen myötä syntynyt havainto, että rautaisia säilämerkkejä on saatettu valmistaa hieman eri keinoin, eivätkä tekniikat ole niin vaikeita, että vain mestari taitaisi ne.

Moilanen suoritti taontakokeet itse kisälliperiaatteella saamansa sepänkoulutuksen turvin, ja takoi kaikkiaan kolmetoista miekansäilää tutkimustaan varten.

Lähes jokainen miekka oli yksilöllinen

Silmiinpistävää Suomen aineistossa oli, että lähes jokainen luetteloitu säiläkirjoitusmiekka oli uniikki, erityisesti kirjoitusten ja motiivien sisällön suhteen sekä niihin käytettyjen materiaaliratkaisujen osalta.

– Mielenkiintoisia olivat myös kirjaimia imitoivat merkit, jotka eivät olleet symbolisia tai geometrisia kuvioita, mutta eivät puhtaita kirjaimiakaan. Näitä esiintyy muutamia Skandinavian aineistossa ja kaikista eniten Suomessa, Moilanen sanoo.

Hän pitää juuri näitä miekkoja karkeimpina keskieurooppalaisten mallien kopioina, joiden valmistus olisi ollut meilläkin mahdollista. Aineisto antaa vahvasti olettaa, että nämä miekat eivät ole vain parista pajasta peräisin, vaan niiden takana on koko joukko eri alueilla vaikuttaneita käsityöläisiä.

Eräs Moilasen huomaama piirre oli iskujälkien esiintyminen joissakin hyväkuntoisissa miekkalöydöissä.

– Näyttää siltä, että säiläkirjoitusmiekkoja käytettiin taistelutilanteissa siinä kuten muitakin aseita. Toki merkit ovat lisänneet miekan arvoa ja kysyntää markkinoilla, ehkä korostaen sen mannermaista alkuperää. Merkkejä saatettiin arvottaa myös paikallisten uskomusten, symboliikan tai muodin mukaan. Oletus tämänkaltaisen paikallisen aseteollisuuden olemassaolosta vaikuttaa vahvasti käsityksiin sepäntyön tasosta ja heidän tuotteidensa markkinoista eritoten Pohjoismaissa, Moilanen toteaa.

***

Filosofian maisteri Mikko Moilanen esittää väitöskirjansa Marks of Fire, Value and Faith. Swords with Ferrous Inlays in Finland during the Late Iron Age (ca. 700–1200 AD) julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa lauantaina 20.2.2016 klo 13.00 (Turun yliopisto, Fennicum, luentosali XXV).

Vastaväittäjänä toimii professori Janne Vilkuna (Jyväskylän yliopisto) ja kustoksena professori Jussi-Pekka Taavitsainen. Tilaisuus on suomenkielinen.

FM Mikko Moilanen on syntynyt vuonna 1981 ja kirjoittanut ylioppilaaksi 2000 (Kymenkartanon lukio, Heinola). Korkeakoulututkintonsa (FM) Moilanen suoritti 2007 Turun yliopistossa. Väitöksen alana on arkeologia.

Väitöskirjaa myy Suomen keskiajan arkeologian seura.