Rakennussuojelua tarvitaan – mutta asiantuntijoiden täytyy opetella puhumaan ymmärrettävämmin (Väitös: FM Aura Kivilaakso, 19.5.2017, kulttuuriperinnön tutkimus)
Avoin ja vuorovaikutteinen viestintä vähentäisi kulttuuriympäristön asiantuntijoiden ja asukkaiden vastakkainasettelua rakennussuojelua koskevissa keskusteluissa, toteaa Aura Kivilaakso Turun yliopistoon tekemässään väitöstutkimuksessa. Se myös edistäisi kulttuuriympäristötietoisuuden vahvistumista suuren yleisön keskuudessa.
Turun yliopiston tiedote 11.5.2017
Kulttuuriympäristön asiantuntijoiden näkemyksille on tarvetta, sillä alueiden kehittäminen tapahtuu suurelta osin hallinnollisella tasolla. Aura Kivilaakson mukaan asiantuntijoiden on kuitenkin parannettava viestintäänsä avoimempaan ja vuorovaikutteisempaan suuntaan.
Kivilaakson väitöskirja käsittelee Helsingin Puu-Käpylästä mediassa 1960-luvulla käytyä, alueen suojeluun päättynyttä kaavoituskiistaa positiivisena esimerkkinä avoimesta ja vaikuttavasta kulttuuriympäristöasiantuntijoiden viestinnästä. Tutkimus osoittaa, miten tärkeässä asemassa kulttuuriympäristön asiantuntijat olivat Puu-Käpylän keskustelussa. Keskustelussa asiantuntijoiden ja asukkaiden äänet sekoittuivat yhtenäiseksi ja toisiaan tukevaksi voimaksi.
– Rakennussuojelu jakaa mielipiteitä, mutta asioita ei voi lähteä ratkomaan sillä esioletuksella, että tavallisen ihmisen ja asiaa ammatikseen tuntevan näkemykset olisivat aina eroavat. Moni suojeluun liittyvä ristiriitatilanne johtuu siitä, että osalliset eivät ymmärrä toisensa tarkoitusperiä, Kivilaakso toteaa.
Tutkimus tarkastelee Puu-Käpylän tapausesimerkin kautta median tapaa puhua kulttuuriympäristön arvoista ja kehittämisestä. Aihe kumpuaa Kivilaakson toiveesta, että kulttuuriympäristönäkökulma tulisi huomioitua paremmin päätöksenteossa, kuten kaavoituksessa. Hän näkee samankaltaisuutta rakennussuojeluvastaisuuden ja laajemmin yhteiskunnassamme ilmenevän instituutiokriittisyyden välillä.
Kaupunkisuunnittelua tarkastelevassa ja tiedeviestinnän kentältä vaikutteita ammentavassa kulttuuriperinnön tutkimuksen oppialan väitöskirjassaan Kivilaakso perustelee asiantuntijan paikkaa kulttuuriperintöön liittyvissä arvottamisen ja suojelun prosesseissa.
Asukkaat voivat mieltää kodikseen myös kotitaloa ympäröivän asuinalueen
Puu-Käpylän julkisessa keskustelussa kulttuuriperinnön vaikuttavimmiksi määreiksi nousivat puutarhakaupungin ajallinen ja toiminnallinen jatkuvuus sekä viihtyvyys. Tärkeään asemaan nousivat myös alueen kehittämisen taloudellisuus ja kaupunkisuunnitteluun liittyvät valtakysymykset.
– Vaikka 1960-luvun kaavoituskeskustelua käsittelevä tutkimus kertoo ajalla vallinneista arvostuksista, paljastaa se samalla eron suuren yleisön ajattelun ja asiantuntijakielen välillä. Asiantuntijoille tyypillisen arvojen ja suojelukriteerien erittelyn sijaan suurelle yleisölle tärkeämpää on kerronnan kokonaisvaltaisuus – ympäristö on enemmän kuin osiensa summa, Kivilaakso sanoo.
Tutkimus osoittaa, että kaupunkisuunnitteluun liittyviä näkemyksiä perustellaan helposti subjektiivisilla näkemyksillä. Sen sijaan esimerkiksi paikan historia näyttäytyy tutkimuksessa paikallisidentiteettiä tukevana ja paikallisyhteisölle tärkeänä, paikalle merkityksen antavana kehyskertomuksena. Puutarhakaupungissa kodiksi miellettiin koko alue, ei pelkkää kotitaloa.
Kivilaakson toive on, että myös kriittisen kulttuuriperinnön tutkimuksen alalla keskityttäisiin enemmän osallisten mielipide-erojen vastakkainasettelun sijaan yhtymäkohtien etsimiseen eri intressiryhmien näkemyksistä.
– Rakentava lähestymistapa paljastaa parhaiten sen, mitkä rakennusperintöön liittyvät arvot ovat merkityksellisimpiä ja siten kaupunkisuunnittelussakin huomionarvoisimpia, Kivilaakso toteaa.
Kulttuuriympäristön käyttäjät määrittävät sen tulevaisuuden
Kivilaakson mukaan kulttuuriympäristö kuuluu kaikille, ja sen tulevaisuuden määrittävät käyttäjät, eivät kulttuuriympäristön asiantuntijat. Siksi kulttuuriympäristön arvopohjan vahvistaminen suuren yleisön keskuudessa on tärkeää. Julkisuudessa omasta erityisalastaan viestivä, vakuuttava ja lähestyttävä asiantuntija on tässä prosessissa tärkeässä asemassa.
– Väitän, että kulttuuriympäristön asiantuntijoilta vaaditaan uudenlaisia viestintätaitoja. Oman ammatillisen kielensä lisäksi heidän tulee pystyä puhumaan yleistajuisella suuren yleisön ymmärtämällä kielellä sekä ratkaisukeskeisellä poliitikkojen kielellä, Kivilaakso sanoo.
Yleistajuisen, eli kuulijan tietojen merkityksen tunnustavan, viestinnän seurauksena myös ruohonjuuritason näkökulma voi tulla vahvemmin huomioiduksi erilaisissa kulttuuriympäristön suojelu- ja arvottamisprosesseissa.
– Kulttuuriympäristön vaalimisessa keskeistä onkin yhteistyö asukkaiden tai muiden paikan käyttäjien kanssa. Hedelmällisimmät tulokset syntyvät, kun asiantuntijat ja ympäristön käyttäjät löytävät yhteisen sävelen – jaetun tavan puhua, joka johtaa kohti eri osallisia tyydyttävää päämäärää, Kivilaakso summaa.
***
FM, konservaattori Aura Kivilaakso esittää väitöskirjansa Suojelevat sanat. Puu-Käpylän kaavoituskiista esimerkkinä vaikuttavasta kulttuuriympäristön asiantuntijaviestinnästä julkisesti tarkastettavaksi Kansallismuseossa perjantaina 19.5.2017 klo 12 (Kansallismuseo, Auditorio, Mannerheimintie 34, Helsinki).
Vastaväittäjänä toimii dosentti Tiina-Riitta Lappi (Helsingin yliopisto) ja kustoksena professori Anna Sivula (Turun yliopisto). Tilaisuus on suomenkielinen.
FM, konservaattori Aura Kivilaakso on syntynyt vuonna 1983 ja kirjoittanut ylioppilaaksi Vuosaaren lukiossa Helsingissä 2002. Kivilaakso suoritti korkeakoulututkintonsa (FM) Helsingin yliopistossa vuonna 2009. Väitöksen alana on kulttuuriperinnön tutkimus. Kivilaakso työskentelee erikoisasiantuntijana Museovirastossa.
Väittelijän yhteystiedot: p. 0405120061, aura.kivilaakso(a)gmail.com
Väittelijän kuva: https://apps.utu.fi/media/vaittelijat/kivilaakso_aura.jpg
Väitöskirja on julkaistu sähköisenä: https://www.doria.fi/handle/10024/134585