Poliisin salaisten tiedonhankintakeinojen sääntelyä, käytäntöjä ja valvontaa kehitettävä (Väitös: OTM Tuomas Metsäranta, 18.4.2015, valtiosääntöoikeus)

​Turun yliopiston tiedote 9.4.2015

Yksityiselämän suoja on perustuslaissa ja kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa turvattu yksikön oikeus. Salaisia tiedonhankintakeinoja koskevassa suomalaisessa sääntelyssä ja käytännöissä voidaan kuitenkin havaita ongelmia yksityiselämän suojan kannalta. Ongelmia on niiden vaatimusten kannalta, jotka koskevat yksityiselämän rajoittamista perus- ja ihmisoikeutena.

Tiedonhankintakeinojen käytöstä seuraa ongelmia yksityiselämän suojan kannalta siten, että siinä hankitaan tietoja yksilöstä, käsitellään saatuja tietoja ja levitetään niitä mahdollisesti eteenpäin muiden tietoon.

– Yksityiselämän suojan tulee siis asettaa rajoja näissä eri vaiheissa tiedonhankintakeinojen ja saatujen tietojen käytölle. Oikeusvaltiossa tulee huolehtia myös siitä, että toiminnan asianmukaisuutta eri vaiheissa voidaan riittävästi valvoa. Myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuin edellyttää sääntelyä, Turun yliopistossa väittelevä Tuomas Metsäranta sanoo.

Kokonaiskuvan arviointi hankalaa

Väitöstutkimuksen mukaan Suomessa on sinänsä säännelty asioista, joista yksityiselämän suoja edellyttää sääntelyä, mutta yksityiselämän suoja asettaa myös tarkempia vaatimuksia. Nämä koskevat esimerkiksi sääntelyn ennakoitavuutta, oikeasuhtaisuutta ja riittäviä valvontajärjestelyjä. Näiden vaatimusten suhteen salaisia tiedonhankintakeinoja koskevassa sääntelyssä ja käytännöissä on edelleen ongelmia.

– Oikeasuhtaisuuden kannalta ongelmia aiheutuu esimerkiksi siksi, että tällä hetkellä ei ole riittävästi tietoa siitä, kuinka tehokkaita eri tiedonhankintakeinot ovat. Tätä tietoa tarvittaisiin, jotta voitaisiin nähdä, miten tiedonhankintakeinot ovat vaikuttaneet yksilön ja yhteiskunnan turvallisuuteen, Metsäranta sanoo.

Tiedot tehokkuudesta perustuvat lähinnä sisäministeriön eduskunnan oikeusasiamiehelle antamiin tiedonhankintakeinojen käyttöä koskeviin vuosittaisiin kertomuksiin. Kertomuksissa esitetään joidenkin keinojen osalta tieto siitä, kuinka tehokkaita keinot ovat tutkinnanjohtajien mielestä olleet.

– Useiden keinojen käytöstä tätäkään tietoa ei ole saatavilla. Ja kun ei ole tietoa tehokkuudesta, ei voida myöskään riittävän hyvin pohtia, onko keinojen käytöllä tapahtuva yksityiselämän suojan rajoitus hyväksyttävä.

Valvontaa terävöitettävä

Joidenkin keinojen osalta edellytykset niiden käytölle on muotoiltu siten, että keinojen käyttö on mahdollista sellaistenkin rikosten torjunnassa, jotka eivät täytä perustuslain 10 §:n 3 momentin vaatimuksia, joilla rajoitetaan sitä, milloin luottamuksellisen viestin salaisuuteen puuttuminen on oikeutettua. Ongelmia aiheutuu tällöin etenkin silloin, kun kysymys on siitä, että rikosten tulisi olla yksilön tai yhteiskunnan turvallisuutta vaarantavia. Tästä syystä ei ole selvää, onko salaisten tiedonhankintakeinojen perusteeksi aina hyväksyttävät perusteet perustuslain näkökulmasta. Tutkimuksessa tosin todetaan, että voisi olla paikallaan muuttaa itse kyseistä perustuslain säännöstä, koska se näyttää asettavan ehkä liiankin tiukkoja vaatimuksia.  

Sääntelyn oikeasuhtaisuuden ja ennakoitavuuden kannalta ongelmia aiheutuu myös siitä syystä, että poliisin tietoon tulee väistämättä myös kiellettyä tietoa, ja poliisi itse huolehtii saatujen tietojen hävittämisestä ja säilyttämisestä.

– Olisikin tarpeen pohtia menettelyä, jossa jokin ulkopuolinen viranomainen valvoisi poliisin saamien tietojen hävittämistä ja käyttöä. Tämä lisäisi myös valvonnan uskottavuutta, Metsäranta huomauttaa. 

Tiedonhankintakeinoja koskevan valvonnan kannalta ongelmia on seurannut esimerkiksi siitä syystä, että tiedonhankintakeinoja koskevien lupahakemusten ja -päätösten perusteluissa on ollut jatkuvasti puutteita. Valvontajärjestelyistä merkittävin on ollut eduskunnan oikeusasiamiehen suorittama valvonta. Oikeusasiamies on voinut havaita virheitä sekä vaikuttaa lainsäädännön ja käytäntöjen kehittämiseen siten, että yksityiselämän suojan vaatimukset täyttyvät paremmin.

– Oikeusasiamiehen mahdollisuudet valvoa toimintaa ovat kuitenkin rajalliset. Nähdäkseni olisikin syytä pohtia mahdollisuutta perustaa erillinen valvontaelin, jolla olisi enemmän aikaa ja asiantuntemusta valvonnan suorittamiseen, Metsäranta ehdottaa.    

***

Lauantaina 18. huhtikuuta 2015 kello 12 esitetään Turun yliopistossa (Calonia, Cal1-auditorio, Caloniankuja 3, Turku) julkisesti tarkastettavaksi OTM Tuomas Metsärannan väitöskirja Poliisin salaiset tiedonhankintakeinot ja yksityiselämän suoja. Virallisena vastaväittäjänä toimii dosentti Pasi Pölönen Helsingin yliopistosta ja kustoksena professori Veli-Pekka Viljanen Turun yliopistosta.

OTM Tuomas Metsäranta on syntynyt 1984 Aurassa ja kirjoittanut ylioppilaaksi vuonna 2003 Liedon lukiosta. Oikeustieteen maisteriksi Metsäranta valmistui 2009 Turun yliopistosta. Väitös kuuluu valtiosääntöoikeuden alaan.