Oppilaiden kielitaidon arvioinnissa kaksikielisessä opetuksessa runsaasti kehitettävää (Väitös: KM Taina Wewer, 10.6.2014, soveltava kielitiede ja kasvatustiede)

​Turun yliopiston tiedote 6.6.2014

Wewer tarkastelee väitöstutkimuksessaan oppilaiden kielitaidon arviointia alakoulun kaksikielisessä suomi–englanti opetuksessa, jonka avulla oppilailla on mahdollisuus saada vankempi kielitaito kuin normaalissa englannin opetuksessa. Tämä tapahtuu käyttämällä englantia myös muiden oppiaineiden opiskelussa.

– Olennainen ero normaalin englannin kielen opiskelun ja kaksikielisen luokkaopetuksen välillä on se, että normaalissa kielenopetuksessa pääpaino on arkisemmassa vuorovaikutuksessa. Eri oppiaineita englanniksi opiskellessa oppilaat tarvitsevat oppiainekohtaista, eri tiedonalojen kieltä, joka on tiiviimpää ja käsitteellisempää kuin arkikieli. Siksi näitä englannin variaatioita tulee arvioida eri lähtökohdista, Wewer sanoo.

Wewer havaitsi, että kaksikielisessä opetuksessa englannin kielitaitoa arvioidaan hyvin vaihtelevasti – jos ollenkaan.  Perusopetuksen valtakunnallinen opetussuunnitelma määrittää ja ohjaa kouluissa annettavaa opetusta, myös kaksikielistä opetusta. Opetussuunnitelma edellyttää, että kaksikielisessä opetuksessa opettaja, oppilaat ja vanhemmat saavat riittävästi tietoa kielitaidon karttumisesta suhteessa asetettuihin tavoitteisiin. Näin ei kuitenkaan aina tapahdu.

– On erittäin huolestuttavaa, että monista kouluista puuttuu kaksikielisen opetuksen opetussuunnitelma kokonaan tai se on sisällöltään puutteellinen. Esimerkiksi kielitaitotavoitteita ei ole määritelty lainkaan. Tämä on yksi merkittävimmistä syistä, miksi kielitaidon arviointi ei kaikkialla toteudu valtakunnallisen opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti. Opetussuunnitelmien uudistus vuoden 2016 mennessä onkin erinomainen mahdollisuus tarkistaa paikalliset opetussuunnitelmat, Wewer toteaa.

Oppilaat ja huoltajat toivovat enemmän palautetta

Merkittävä enemmistö tutkimukseen osallistuneista sekä oppilaista että heidän huoltajistaan toivoi saavansa enemmän palautetta englannin kielitaidosta ja sen kehittymisestä eri oppiaineiden opiskelussa. Pääasiallisesti he toivoivat henkilökohtaisempaa palautetta ja kontaktia opettajan kanssa, oppilaat toivoivat myös kaksikieliseen opetukseen omia todistuksia.

– Oppilaista joka kolmas koki, että sai opettajilta palautetta kielitaidostaan harvoin. Erityisesti oikeaan ääntämiseen oppilaat toivoivat opettajien kiinnittävän huomiota. Itsearviointi taas nähtiin arvokkaampana, kun siihen yhdistyy opettajan tai muun kielimallina koetun aikuisen arvio, Wewer kertoo ja jatkaa:

– Myös huoltajien ja oppilaiden tietopohjaa kaksikielisen sisällönopetuksen tavoitteista on tärkeää lisätä, jotta opiskelu ja etenkin kielitaidon arviointi näyttäytyvät arvioinnin osapuolille oikein. Kaksikielinen sisällönopetus mielletään usein samanlaiseksi tavanomaisen englannin opiskelun kanssa. 

Vaihtelevia käsityksiä ja käytänteitä

Tutkimuksen mukaan opetussuunnitelman puute johtaa myös siihen, että opettajien omat käsitykset kaksikielisen opetuksen kielellisistä tavoitteista ja opetusmenetelmistä määrittelevät arviointia.  Nämä käsitykset saattavat erota toisistaan merkittävästi, jolloin arvioinnin tasa-arvoisuus ja oikeudenmukaisuus vaarantuvat.

– Osa opettajista oli sitä mieltä, että kielitaitoa ei ole tarpeen arvioida millään lailla, tai he eivät olleet tietoisia opetussuunnitelman perusteiden edellytyksistä.  Osa taas ajatteli, että englannin aineenopettaja hoitaa kielitaidon arvioinnin. Jotkut opettajat sisällyttivät englannin arvioinnin muihin oppiaineisiin, esimerkiksi matematiikkaan. Toiset taas harmittelivat yhteisten käytänteiden ja arviointimenetelmien puutetta, Wewer kuvailee.

Myös opettajien käsitykset englannin kielen roolista opetuksessa erosivat toisistaan. Tutkimuksessa havaittiin kolme erilaista lähestymistapaa englannin kieleen, jotka vaikuttivat arviointiin siten, että esimerkiksi kielen kaksoisroolin (oppimisen kohde ja väline) tunnustavat opettajat pitivät myös kielen arviointia tärkeänä.

– Ongelma kaksikielisessä opetuksessa on myös se, että toisinaan kieliluokkien opettajat eivät täytä opetusministeriön opettajille asettamia kielellisiä pätevyysvaatimuksia. Kaksikielisen opetuksen kentällä on myös opettajia ilman kieliopintoja tai muuta soveltuvaa kielellistä pätevyyttä.  Tähän tulevassa opetussuunnitelmauudistuksessa halutaan kiinnittää enemmän huomiota, jotta opetuksen ja siten myös kielitaidon arvioinnin laatu kohoaa, Wewer kertoo.

Opettajat pääosin näkivät arvioinnin tärkeäksi osaksi opetusta, mutta arviointia hankaloittavat myös ajan puute ja arvioinnin kokeminen työläänä. Opettajien useimmin käyttämät kielitaidon arviointimenetelmät olivat oppilaiden tarkkailu, kaksikieliset kokeet ja opetuskeskustelut, kun taas harvimmin arvioinnin välineinä olivat kielisalkku, vertaisarviointi ja simulaatiot.

***

Tiistaina 10. kesäkuuta 2014 kello 12 esitetään Turun yliopistossa (Publicum, Assistentinkatu 7, Pub3-auditorio, 1. krs) julkisesti tarkastettavaksi kasvatustieteen maisteri Taina Wewerin väitöskirja ”Assessment of Young Learners' English Proficiency in Bilingual Content Instruction CLIL” (Nuorten oppijoiden englannin kielitaidon arviointi kaksikielisessä CLIL-sisällönopetuksessa). Virallisina vastaväittäjinä toimivat professori Tarja Nikula ja professori Ari Huhta, molemmat Jyväskylän yliopistosta, ja kustoksena professori emerita Annikki Koskensalo.

KM Taina Wewer on syntynyt 1965 Raumalla ja kirjoittanut ylioppilaaksi 1984 Raision lukiosta. Kasvatustieteen maisteriksi Wewer valmistui 1990 Turun yliopistosta. Parhaillaan hän toimii luokan- ja aineenopettajana (englanti) Turun yliopiston Turun normaalikoulussa. Väitös kuuluu soveltavan kielitieteen ja kasvatustieteen alaan.