Omaelämäkerrallisessa muistelussa on tärkeää myös se, mistä kertoja vaikenee (Väitös: FM Anna Hynninen, 25.2.2017, folkloristiikka)

​Turun yliopiston tiedote 16.2.2017

Suomessa on jo usean vuosikymmenen ajan kerätty muistelua ja elämänhistoriallisia kuvauksia perinnearkistoihin. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran (SKS) arkisto on esimerkiksi järjestänyt erilaisia perinteenkeruukilpailuja yli 150 vuoden ajan. Kilpailut ja keruut ovatkin olleet Suomessa poikkeuksellisen suosittuja.

Keruuvastaajista löytyy ihmisiä, jotka kirjoittavat lähes joka keruuseen ja joiden identiteettiä kirjoittaminen määrittelee. Tällaisia aktiivivastaajia voisi nimittää kirjoittaen eläviksi. Väitöskirjassa tutkitaan yhden aktiivikirjoittajan, Toini Pelkosen (os. Vesikko, s. 1919 Vpl. Pyhäjärvi) pitkän aikavälin kattavaa muistelukerrontaa. Pelkonen on vastannut lähes kaikkiin Museoviraston arkiston järjestämiin kyselyihin vuosina 1981–1996 ja SKS:n järjestämiin keruihin vuodesta 1981 lähtien. Tutkimuksen pääaineisto muodostuu Pelkosen arkistoille lähettämistä keruuvastuksista. Vertailuaineistona on muutamia arkistojen ulkopuolisia kirjoituksia sekä tutkijan ja Pelkosen välisissä tapaamisissa syntynyttä suullista kerrontaa. 

Tutkimuksessa tarkastellaan sitä, miten yksilö kertoo omasta minästään ja miten tämä kerrottu minä muuntelee kerrontatilanteen vaihtuessa. Muuntelu eli variaatio on yksi suullisen perinteen tunnusomaisimpia piirteitä, ja kirjallista kerrontaa on pidetty suullista kerrontaa stabiilimpana.

– Tutkimus osoittaa, miten myös kirjoitettu muistelukerronta muuntelee tilannekohtaisesti. Kerronnan variaatioon vaikuttavat erilaiset sosiaaliset ja kulttuuriset odotukset eli se, miten esimerkiksi lottuudesta, äitiydestä tai avioliitosta on tiettyinä historiallisina aikoina tullut kertoa. Kertoja onkin aina sidoksissa laajempiin kulttuurisiin kertomuksiin ja mallitarinoihin, joiden puitteissa hän muodostaa elämäntarinoitaan, Turun yliopistossa väittelevä Anna Hynninen sanoo.

Muistelukertomus muokkautuu kulloiseenkin tilanteeseen sopivaksi

Kerrontaan vaikuttaa myös se, millaista perinne- ja muistitietoa arkistot ovat kulloinkin halunneet kerätä. Toini Pelkonen on esimerkiksi kirjoittanut kolme eritavoin painottuvaa omaelämäkertaa.

Tutkimus tuo esiin sen, miten kirjoittaja ei toimi koskaan autonomisesti, vaan kerronnan sisältö, tyyli ja rakenne riippuvat aina siitä, minne kirjoitus on suunnattu.

– Muistelukertomus ei ole koskaan tapahtumien suora dokumentti vaan elämäntapahtumista tehty rekonstruktio, jonka kertoja muokkaa kulloiseenkin tilanteeseen sopivaksi.

Kertomuksesta jää usein puuttumaan jotain – hiljaisuuteen – jo siksi, että kaikki kokemuksemme eivät ole sanallistettavissa. Kerronnan ja kerronnan muuntelun lisäksi tutkimus tuo esiin myös vaikenemisen merkityksiä. Valitessaan mistä kertoo, Pelkonen myös valitsee sen mistä hän vaikenee.

– Vaikeneminen ja kerronta ovat näin toisiaan täydentäviä, eivät toistensa vastakohtia.  Vaikeneminen tuo esiin muistin ja kerronnan poliittisuuden, sen kenellä on lupa muistella ja kenen tulee vaieta, miten muistoista tulee kertoa ja kenen muistot ja menneisyys hyväksytään tutkimuksen arvoisiksi.  

Muistelija suhteuttaa elämänsä kulttuurihistoriallisiin kehyksiin

Muistelemisella, tarinoilla ja oman tarinan varioimisella ihminen suhteuttaa elämänsä laajempiin kulttuurihistoriallisiin kehyksiin. Kerronnan tarkastelun lisäksi tutkimus osallistuu myös laajempaan yhteiskunnalliseen keskusteluun nostamalla esiin Suomessa 1900-luvulla tapahtuneita naiseuteen liittyviä kulttuurisia murroksia. Tutkimus tuo esiin erityisesti perheeseen, lottuuteen, sota-aikaan, kansalaisuuteen ja äitiyteen liittyvää kulttuurihistoriallista tietoa.

Vaikka ”tavallisten” ihmisten aktiivisena jatkuva arkistoihin suuntautunut kirjoittaminen on Suomessa jopa kansallinen ilmiö, ei arkistokirjoittamisen merkityksiä tekijöilleen ole Suomessa liiemmin tutkittu. Arkistokirjoituksia on kerätty ja luettu tutkimuksen kohteena olevaa aihetta (esim. evakkous, sota, työttömyys, köyhyys jne.) silmällä pitäen, mutta kirjoittamisen ja perinteenkerääjän roolin merkitysten tutkiminen on jäänyt vähemmälle.

– Tutkimukseni on ensimmäisiä, jossa keskitytään myös arkistovastaajan ja perinteenkerääjän työlleen antamiin merkityksiin. Pelkonen on maininnut kirjoittamisensa motiiveiksi ajan kuluttamisen, palkinnot, itseterapian sekä perinteen kartuttamisen jälkipolville, Hynninen kertoo.

***

FM Anna Hynninen esittää väitöskirjansa Minä, lotta, vaimo, äiti. Kerronnan variaatio ja toimijuus aktiivikertojan muistelukerronnassa julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa lauantaina 25.2.2017 klo 12.00 (Turun yliopisto, Sirkkalan kasarmialue, Minerva, Janus-sali, Kaivokatu 12, Turku).

Vastaväittäjänä toimii dosentti Jyrki Pöysä (Itä-Suomen yliopisto) ja kustoksena professori Pekka Hakamies (Turun yliopisto). Tilaisuus on suomenkielinen.

FM Anna Hynninen on syntynyt vuonna 1977 ja kirjoittanut ylioppilaaksi Lohjan lukiossa 1996. Korkeakoulututkintonsa (FM) Hynninen suoritti Turun yliopistossa vuonna 2004. Väitöksen alana on folkloristiikka.

Väittelijän yhteystiedot: p. 050 594 3197, anvann@utu.fi

Väittelijän kuva: https://apps.utu.fi/media/vaittelijat/hynninen-anna.jpg  

Väitöskirja on julkaistu sähköisenä: http://www.doria.fi/handle/10024/130993