Lepakot ovat nirsoja ruokailijoita (Väitös: FM Eero Vesterinen, 4.12.2015, biologia)
Lepakot eivät siirry syömään muita hyönteisiä, vaikka lempiravinnon määrä ruokailupaikoilla laskee merkittävästi, selviää Eero Vesterisen väitöstutkimuksesta. Tulokset horjuttavat paitsi vakiintuneita käsityksiä tutkitun lepakkolajin käyttäytymisestä, myös perinteisiä ekologisia teorioita.
Turun yliopiston tiedote 26.11.2015
FM Eero Vesterinen tutki biologian alaan kuuluvassa väitöstyössään ravintoverkkoja, jotka ovat merkittävässä roolissa kaikissa eliöyhteisöissä. Vesterinen tarkasteli työssään erityisesti vesisiippa-lepakkolajin (Myotis daubentonii) ravintoverkkoa.
Optimaalinen ruokailuteoria ehdottaa, että pedon kannattaa saalistaa vain sellaista ravintoa, josta saa enemmän energiaa kuin sen saalistamiseen kuluu. Vesterisen tutkima vesisiippa ei kuitenkaan toimi teorian mukaisesti. Vesisiippa on erikoistunut saalistamaan vesien äärellä, ja yleisesti sen onkin ajateltu syövän kaikkea veden äärellä viihtyviä hyönteisiä sen mukaan, mitä kulloinkin sattuu kohtaamaan.
– Lepakot söivät koko tutkimuskauden ajan mieliruokaansa surviaissääskiä, vaikka niitä ei enää loppusyksystä tutkimuspaikalla juurikaan esiintynyt. Tämä tulos ei kuitenkaan tarkoita sitä, että teoria on kokonaan väärässä. Omassa tutkimuksessani se ei vain selittänyt ruokailutottumuksia, ja lisää tuloksia tarvitaan, Vesterinen sanoo.
Arktiset ravintoverkot monimutkaisempia kuin ajateltu
Vesterinen laajensi työssään ravintoverkkotutkimusta myös lounaisesta Grönlannista kerättyyn materiaaliin. Hän sovelsi tutkimuksessaan uusimpia DNA-tutkimusmenetelmiä ja onnistui koostamaan kattavan ravintoverkon linnuista hämähäkkeihin ja edelleen pienimpiin selkärangattomiin. Tulokset osoittavat yksiselitteisesti, että ravintoverkot napapiirin pohjoispuolella ovat monimutkaisempia kuin on ajateltu, eikä kauan vallalla ollut ajatus hyvin yksinkertaisista ravintoverkoista arktisilla alueilla pidä paikkaansa.
– Vanhastaan on keskitytty tutkimaan lähinnä selkärankaisia petoja, esimerkiksi nisäkkäitä. Uusien menetelmien myötä on kuitenkin mahdollista sisällyttää ravintoverkkoihin myös aivan pienimmät otukset, kuten hyönteiset, jotka todellisuudessa ovat laji- ja lukumäärältään sekä myös yhteenlasketulta biomassaltaan vallitseva ryhmä useimmissa eliöyhteisöissä, Vesterinen sanoo.
Viimeisessä osatyössä selvitettiin lepakosta löytyvien bakteerien kirjoa sekä lepakon pintaloisten merkitystä. Vaikka bakteerien suuri monimuotoisuus ei tullut tutkijalle yllätyksenä, lepakosta löytyi odottamaton määrä mahdollisia taudinaiheuttajia. Lepakosta löytyneen tieteelle uuden bakteerilajin Bartonella naantaliensis Vesterinen nimesi löytöpaikka Naantalin mukaan.
Vesterinen aikoo jatkaa tutkimustyötä lepakoiden yksilöllisen käyttäytymisen selvittämiseksi.
‒ Aivan uusimmilla metodeilla on mahdollista käsitellä rinnakkain tuhansia näytteitä ja samalla vastata moniin kysymyksiin hyvinkin kustannustehokkaasti ja tarkasti, Vesterinen sanoo.
***
Perjantaina 4. joulukuuta 2015 kello 12.00 esitetään Turun yliopistossa (Quantum, Quantum-auditorio) julkisesti tarkastettavaksi FM Eero Vesterisen väitöskirja Food webs in the era of molecular revolution – Like resolving the Gordian knot with a tricorder? Virallisena vastaväittäjänä toimii professori Wieslaw Bogdanowicz (Polish Academy of Sciences) ja kustoksena professori Kai Norrdahl Turun yliopistosta.
FM Eero Vesterinen on syntynyt vuonna 1978. Ylioppilastutkintonsa hän suoritti 1997 Turun suomalaisen yhteiskoulun lukiossa ja filosofian maisterin tutkintonsa 2010 Turun yliopistossa. Väitös kuuluu biologian alaan.