Kiistely sävyttää yhä keskustelua noottikriisistä (Väitös: VTL Tapio Tervamäki, 31.10.2014, poliittinen historia)
Turun yliopistossa väittelevä Tapio Tervamäki tarkastelee poliittisen historian väitöskirjassaan noottikriisin suomalaista kuvaa. Tutkimuksesta selviää, ettei noottikriisin syystä ole vieläkään minkäänlaista yksimielisyyttä. Väitöskirja nostaa esiin myös suomalaislehdistön harjoittaman laajamittaisen itsesensuurin.
Turun yliopiston tiedote 23.10.2014
Neuvostoliitto antoi 30.10.1961 Suomelle nootin, jossa ehdotettiin sotilaallisia neuvotteluja maiden välisen yya-sopimuksen perusteella. Sopimus oli laadittu siltä varalta, että Saksa tai sen kanssa liitossa oleva valtio hyökkää Suomeen tai Suomen kautta Neuvostoliittoon. Nootissa väitettiin Länsi-Saksan voimistuneen sotilaallisesti niin vaaralliseksi, että konsultaatiot olivat välttämättömät.
Asia ei kuitenkaan ollut näin selvä, sillä Moskovassakin tiedettiin, ettei Bonnissa suunniteltu uutta operaatio Barbarossaa. Näin ollen nootin lähtökohdat eivät voineet kirjaimellisesti ottaen olla yya-sopimuksen mukaiset. Mitä siis oli tekeillä? Tapio Tervamäki nostaa väitöskirjassaan keskiöön erilaiset nootin tulkinnat, joita on esitetty painetussa sanassa.
Suosituin tulkinta liittää nootin sisäpolitiikkaan
Noottikriisiin on liitetty epäilys, että nootilla tähdättiin Suomen sisäpolitiikkaan. Vuoden 1962 presidentinvaalien kampanjointi kävi syksyllä 1961 kiivaana. Pääryhmittymät olivat presidentti Urho Kekkonen kannattajineen ja hänen kaatamisekseen koottu sosiaalidemokraattien, kokoomuksen ja neljän pienpuolueen rintama, jota ehdokkaansa Olavi Hongan mukaan kutsuttiin Honka-liitoksi.
– Heti nootin saapumisesta lähtien ilmassa leijui vahvana käsitys, että tarkoituksena oli auttaa Kekkosta voittamaan. Hänen vastustajiensa keskuudessa suorastaan epäiltiin, että Kekkonen oli tilannut nootin varmistaakseen itselleen toisen kauden, Tervamäki sanoo.
Tämä tulkinta, jonka mukaan nootti lähetettiin Kekkosen auttamiseksi, on ollut suosituin. Se on yhdistetty usein kansainväliseen tilanteeseen kuten Saksan-kysymykseen. Tulkinnan kansainvälispoliittisella linjalla on käytetty selityksenä myös kesällä 1961 syntynyttä Berliinin kriisiä, joka johti muurin rakentamiseen.
Kekkosen kauden päättyminen ei muuttanut tulkintaa
– Noottikriisi on historiankirjoituksen kannalta monessa suhteessa epätavanomainen. Silmiinpistävää on ailahtelevaisuus, jota moni tulkitsija on osoittanut vaihtamalla selitystään eri kirjoituksissaan, Tervamäki huomauttaa.
Usein havaitaan, että poliittisen tilanteen muuttuessa myös historiaa kirjoitetaan uudelleen. Noottikriisin tapauksessa näin ei kuitenkaan ole.
– Kekkosen presidenttiyden päättyminen vuonna 1981 ei aiheuttanut radikaalia muutosta nootin motiivin tulkinnassa. Sitä ei tehnyt liioin Neuvostoliiton romahdus kymmenisen vuotta myöhemmin. Toki jälkimmäinen vaikutti neuvostoarkistojen avautumisen kautta, sillä niistä saamiinsa asiakirjoihin nojautuen Hannu Rautkallio kirjoitti Novosibirskin lavastuksen, joka oli eräänlainen käännekohta.
Lehdistö harjoitti laajamittaista itsesensuuria
Tulkintojen vaihtuvuus ulottui myös sanomalehdistöön.
– Printtimedia kyllä lopulta tunnisti nootin syyksi kokonaan tai osittain Kekkosen tukemisen, mutta aluksi useimmat lehdet vaikenivat siitä – eräät monta viikkoa ja pitempäänkin – tai peräti kirjoittivat aivan jotain muuta. Näin siitä huolimatta, että nootissa viitattiin epäsuorasti Honka-liittoon ja pari viikkoa myöhemmin Neuvostoliitto teki hyökkäyksen sitä vastaan aivan selväksi.
Tapio Tervamäki tuleekin tulokseen, että Suomen lehdistö harjoitti syksyllä 1961 laajamittaista itsesensuuria.
– Presidentinvaaliyhteydestä vaikenemisen ohella todisteena ovat tunnustukset, että pidättyvyyttä harjoitettiin maan edun tähden, ja kehotukset jättää nootin kommentointi sikseen tai noudattaa siinä varovaisuutta.
***
Perjantaina 31. lokakuuta 2014 kello 12 esitetään Turun yliopistossa (päärakennus, Tauno Nurmela -sali, Yliopistonmäki, Turku) julkisesti tarkastettavaksi valtiotieteiden lisensiaatti Tapio Tervamäen väitöskirja ”Apua Kekkoselle vai kansainvälisen politiikan sivutuote? Noottikriisin suomalainen kuva”. Virallisena vastaväittäjänä toimii professori Seikko Eskola Helsingin yliopistosta ja kustoksena professori Timo Soikkanen Turun yliopistosta.
VTL Tapio Tervamäki on syntynyt 1949 Jyväskylän mlk:ssa ja kirjoittanut ylioppilaaksi 1968 Petäjäveden yhteiskoulusta. Valtiotieteiden maisteriksi Tervamäki valmistui 1995 ja lisensiaatiksi 1998 Turun yliopistosta. Väitös kuuluu poliittisen historian alaan.