Kansallinen edistyspuolue pyrki punamultaan koko maailmansotien välisen ajan (Väitös: FM Jenni Karimäki, 30.1.2016, poliittinen historia)
Maailmansotien välisen ajan päättyminen kansalliseen eheytymiseen, talvisodan henkeen, nähdään usein erityisesti maalaisliiton ja SDP:n noudattaman politiikan tuloksena. Kansallista edistyspuoluetta ja sen kansalliseen eheytymiseen tähdännyttä sisäpoliittista linjaa väitöskirjassaan tutkinut FM Jenni Karimäki kuitenkin osoittaa, että Kansallisella edistyspuolueella ja sen edustamalla suomalaisella liberalismilla oli keskeinen rooli kansallisen eheytymisen esillä pitäjänä ja edistäjänä sotien välisen Suomen sisäpolitiikassa.
Turun yliopiston tiedote 21.1.2016
FM Jenni Karimäen väitöskirja on ensimmäinen Kansallista edistyspuoluetta sen edustamaa liberalismia käsittelevä tutkimus, jossa on tarkasteltu puolueen sisäpoliittista linjaa, puolueen sisäisiä suhteita ja sen edustamaa aatetta.
Väitöskirja luo kuvan niin edistyspuolueen kansallisen eheytymisen politiikasta kuin suomalaisesta liberalismista ja liberalistista. Tutkimuksessa tarkastellaan edistyspuoluetta sekä osana suomalaista poliittista kenttää että kansainvälisen aatteen suomalaisena edustajana.
– Liberaalipuolueena edistyspuolue asemoitui ja asemoi itsensä keskelle puoluekenttää. Perustamisensa jälkeen puolue omaksuikin roolin sisäpoliittisten ristiriitojen tasoittajana vastaitsenäistyneessä Suomessa, Karimäki kertoo.
Vaikka edistyspuolueen ajama eheytyspoliittinen, maltillisen vasemmiston ja keskustan yhteistyöhön perustuva linja lopulta toteutui vuonna 1937 A. K. Cajanderin johtamassa punamultahallituksessa, ei edistyspuolue kuitenkaan kyennyt välttämään eurooppalaisten veljespuolueidensa kohtaloa, vaan kutistui jo 1920-luvun puolivälissä pienpuolueeksi.
– Edes puolueen voimakas lehdistö, kuten Helsingin Sanomat ja Turun Sanomat, ei pystynyt estämään kannatuksen heikkenemistä, Karimäki huomauttaa.
Kansallisen eheytymisen linja piti pintansa vastustuksesta huolimatta
K. J. Ståhlbergin huhtikuussa 1918 kirjoittamissa tulevaisuuden lähtökohtia käsitelleissä artikkeleissa luotiin edistyspuolueen eheytyspoliittisen linjan perusta. Sosiaalisia uudistuksia, työväen luokan integrointia ja kansan eheytymistä tuli edistää vallankumouksesta huolimatta.
Keskustan ja maltillisen vasemmiston yhteistyön edistäminen säilyi edistyspuolueen sisäpoliittisen linjan ydinajatuksena läpi 1920- ja 1930-lukujen, vaikka se ajoittain kohtasi omien keskuudessa vastustusta.
– Liberaalipuolueille tyypilliseen tapaan myös edistyspuolue muodostui varsin heterogeeniseksi, kun se joulukuussa 1918 perustettiin. Keskeisimpänä yhdistävänä tekijänä oli tasavaltalaisten hallitusmuodon kannatus. Kun hallitusmuotokysymys ratkaistiin 1919 ja sisällissodan syitä ja seurauksia saatiin ratkottua 1922 mennessä, heikkeni edistyspuolueen sisäinen yhtenäisyys, Karimäki toteaa.
Siitä huolimatta, että puolueen kannatus pieneni 1920-luvun aikana kolmannekseen vuoden 1919 vaalituloksesta, ei puolue luopunut kansallista eheytymistä korostaneesta politiikastaan.
– Eheytysretoriikka ja -politiikka olivat niin keskeinen osa puolueen identiteettiä, ettei niistä oltu valmiita luopumaan, vaikka kannatus laski ja puolueesta erosi jäseniä noudatetun politiikan vuoksi aina eduskuntaryhmää myöten. Vaalitappioiden jälkeen todettiin, että jotain tarvitsisi tehdä, mutta mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Vasta 1930-luvulla tehtiin avaus puolueen linjan muokkaamisesta muun muassa keskiluokan intressiedustuksen suuntaan, mutta sekin kuivui hyvin pitkälti kokoon sisäisten erimielisyyksien vuoksi.
Liberaalien arvojen kannatus kasvoi vastavoimana oikeistoradikalismille
Karimäki osoittaa, että puolueen sisäinen hajaannus vältettiin kytkeytymällä voimakkaammin aikakauden keskeisiin kysymyksiin ja nationalistiseen kansallisen eheyden tavoitteluun kuin ideologisiin tai sosioekonomisiin kysymyksiin.
– Tämä loi erimielisyyksistä huolimatta puoluetta koossa pitäneen liiman. Kokemus siitä, että itsenäisyys oli alati uhattuna, toi suomalaiseen liberalismiin varsin nationalistisia piirteitä, joita eurooppalaisten veljespuolueiden ideologiselta agendalta ei löydy. Suomen sisäpoliittinen tilanne ja geopoliittinen asema loivat vaatimuksen vahvasta kansallisesta yhtenäisyydestä eikä suomalainen liberalismin koskaan kehittynyt radikaaliin suuntaan.
Vahva tasavaltaan, laillisuuteen, demokratiaan ja parlamentarismiin perustuva aate toi puolueelle kannatusta heti itsenäistymisen ja sisällissodan jälkeen sekä oikeistoradikalismin vuosina 1920–1930-lukujen taitteessa. Laitaoikeiston kannatuksen nousu lisäsi vastavoimaksi mielletyn liberaalin edistyspuolueen kannatusta.
– Tässä on selkeä yhtymäkohta nykypäivään. Liberaalien, vasemmistoporvarillisten arvojen kannatus on noussut vastavoimaksi populismille, mikä näkyi varsin hyvin niin edellisissä eduskuntavaaleissa kuin tuoreemmissakin gallupeissa, Karimäki huomauttaa.
***
Filosofian maisteri Jenni Karimäki esittää väitöskirjansa Tulevaisuuden lähtökohdista kansanvallan kolmiliittoon. Kansallinen Edistyspuolue ja kansallisen eheytymisen politiikka 1919–1939 julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa lauantaina 30.1.2016 klo 12 (Turun yliopisto, Publicum, Pub 3 -luentosali, Assistentinkatu 7, Turku).
Vastaväittäjänä toimii dosentti Heikki Roiko-Jokela Jyväskylän yliopistosta ja kustoksensa professori Vesa Vares. Tilaisuus on suomenkielinen.
FM Jenni Karimäki on syntynyt vuonna 1981 ja kirjoittanut ylioppilaaksi 2000 Nokian lukiosta. Korkeakoulututkintonsa Karimäki suoritti 2006 Tampereen yliopistossa. Väitöksen alana on poliittinen historia.