Itä-Suomessa suosittiin omaleimaista hautaustapaa 1400-luvulle asti (Väitös: FL Ville Laakso, 22.11.2014, arkeologia)

​Hautapaikat eli kalmistot ovat yksi esimerkki, joka osoittaa ortodoksisen kulttuuripiirin konservatiivisuuden. Itä-Suomessa käytettiin vielä uudella ajalla rautakauden aikaisia kalmistoja ja myös esineitä laitettiin hautoihin selvästi myöhemmin kuin lännessä.

Laakso tarkastelee väitöstutkimuksessaan ortodoksisen kulttuuripiirin perinteitä arkeologisen aineiston perustella rautakaudelta pitkälle uudelle ajalle. Ortodoksisen kristillisyyden leviämistä Itä-Suomeen Laakso on selvittänyt tarkasti ajoitettavien ruumishautojen avulla.

– Aineisto osoittaa, että kristillistymisessä on ollut kyse pitkästä prosessista, jossa voidaan erottaa useita vaiheita. Viimeiset muutokset kohti kristillisenä pidettävää hautaustapaa tapahtuivat Käkisalmen Karjalassa vasta 1400-luvulla, Laakso kertoo

Itä-Suomeen liittyvä historiallisen ajan ortodoksinen kulttuurialue (noin 1300–1700 jKr.) erottuu Laakson mukaan omaleimaisena arkeologisessa aineistossa. Omaleimaisuus ilmenee sekä kiinteissä muinaisjäännöksissä että esinelöydöissä. Aineisto kuvastaa vanhoja perinteitä ja uudempia itäisiä kulttuurivaikutteita. Ero varsinkin läntisempiin alueisiin on selkeä.

– Ortodoksisen kulttuurialueen kalmistot sekä kirkon- ja luostarinpaikat heijastavat suoraan uskontoa. Esinelöydöissä sama koskee ristiriipuksia ja metalli-ikoneita. Lisäksi kulttuuripiiriin yhdistyy paljon ei-uskonnollista aineistoa, joka sekin erottuu omaleimaisena, Laakso sanoo.

Rautakauden niukka aineisto ei todista asumattomuudesta

Laakson tutkimuksen keskeisimpänä lähdeaineistona oli Parikkalan kunnassa sijaitseva Uukuniemen Papinniemen autiokylä. 1600-luvulla autioitunut kylä sijaitsee alueella, jolle on tyypillistä rautakautisen arkeologisen aineiston niukkuus, mutta joka muodostui uuden ajan alussa keskusalueeksi.

– Tutkimukseni keskittyi asuin- ja kirkkorakennuksen jäännöksiin, viljelyröykkiöön, rahakätköön sekä osaan kalmistoista. Poikkeuksellisen hyvin säilynyt autiokylä kertoo Käkisalmen Karjalan 1600-luvun voimakkaasta väestönvaihdoksesta, joka tunnetaan kirjallisista lähteistä, Laakso kertoo.

Laakson mukaan alueelta tehdyn siitepölyanalyysin perusteella vaikuttaa siltä, että rautakauden aineiston niukkuus ei viittaa Papinniemessä – kuten monessa muussakaan paikassa Sisä-Suomessa – asumattomuuteen. Vähäinen aineisto tarkoittaa vain, ettei todisteita olemassa olleesta asutuksesta ole vielä tavoitettu arkeologian menetelmin.

Arkeologisten ja kirjallisten lähteiden lisäksi Laakso on hyödyntänyt väitöstutkimuksessaan laajasti muun muassa kansatieteellistä ja luonnontieteellistä vertailuaineistoa. Hän harmittelee, että erityisesti historiantutkimuksessa Suomen keskiaikaa ja uuden ajan alkua on hahmotettu pääsääntöisesti vain Ruotsiin kuuluneen alueen näkökulmasta.

– Ruotsin itärajan taakse jäänyt osa nykyistä Suomea on jäänyt hyvin vähäiselle huomiolle. Kokonaisuuden tasapuolisempi tutkiminen on tulevaisuudessa erityisen tärkeää, Laakso toteaa.

***

Lauantaina 22. marraskuuta 2014 kello 12 esitetään Turun yliopistossa (Fennicum, luentosali XXV, Henrikinkatu 3, Turku) julkisesti tarkastettavaksi filosofian lisensiaatti Ville Laakson väitöskirja "Papinniemi in Uukuniemi and Related Archaeological Sites of the Eastern Orthodox Cultural Area in Finland" (Uukuniemen Papinniemi ja muita ortodoksisen kulttuuripiirin muinaisjäännöksiä Suomessa). Virallisena vastaväittäjänä toimii FT Heiki Valk Tarton yliopistosta Virosta ja kustoksena professori J.-P. Taavitsainen Turun yliopistosta.

FL Ville Laakso on syntynyt 1970 Loimaalla ja kirjoittanut ylioppilaaksi 1989 Loimaan lukiosta. Filosofian lisensiaatiksi Laakso valmistui 2004 Turun yliopistosta. Väitös kuuluu arkeologian alaan.