Turun yliopiston tiedote 30.7.2015
– Sosiaalisen median tarjoamilla mahdollisuuksilla meillä on mahdollisuus olla läsnä, ”elää”, useissa tiloissa ja seurueissa yhtä aikaa. Ilmiö on laajentunut noin 20 vuoden ajan jatkuvasti, ja elämäjulkaisemisesta on tullut arkista. Siksi sen merkitystä meille ja minuudellemme on tärkeää tarkastella perin pohjin, Östman toteaa.
Hän esittää digitaalisen kulttuurin väitöksessään, että elämäjulkaiseminen on Suomessa pitkälle kulttuurisesti omaksuttu. Se tarkoittaa, että elämäkerronnasta verkossa on tullut monien vaiheiden myötä säännöllinen osa yhä useampien ihmisten arkea.
Kolmivaiheinen omaksuminen
Östmanin havainnon mukaan suhde elämäjulkaisemiseen kehittyy kolmessa vaiheessa.
Alustavan omaksumisen vaiheessa elämäjulkaisemista harjoitellaan: uusi julkaisija pohtii, mitä ja miten voi tai haluaa kertoa. Toiminta on jokseenkin tuttua ja sisältää määrättyjä piirteitä kuten intiimin tunnelman luomisen: sen avulla tekijä luo luottamussuhdetta lukijoihinsa kertomatta silti todellisuudessa itsestään enempää kuin haluaa. Tekijä ei vielä määritä itseään tekemisen kautta.
Syvenevän omaksumisen vaiheessa toiminta tulee tutummaksi. Ihmiset alkavat asettaa ja noudattaa elämäjulkaisemisen normeja: hillittyä esiintymistä ja tahdikasta, mutta intiimin sallivaa verkkoseurallisuutta. Tekijät alkavat sitoutua toimintaan. Heille kehittyy elämäjulkaisijan rooli. Rooli on aktiivinen silloin, kun ihminen muokkaa julkaisujaan.
Kolmas omaksumisen vaihe on syväomaksuminen. Toimija sisäistää roolinsa identiteetiksi asti. Silloin hän saattaa huomata ajattelevansa elämää julkaisujen kautta ja pohtivansa: ”Millasen päivityksen tästä sais?” Elämäjulkaisija-identiteetti kurkistelee vaikkapa äidin tai työntekijän roolin olan yli. Näin toimiva identiteetti on täysin uusi ilmiö verrattuna aiempaan roolikäsitysten ja sosialisaation tutkimukseen, jonka edelläkävijöitä 1960-luvulta lähtien ovat olleet sosiologit Peter Berger ja Thomas Luckmann. Aiemman käsityksen mukaan roolin taustalla vaikuttava identiteetin osa painuu taka-alalle, kun toinen rooli siirtyy toimimaan aktiivisesti. Elämäjulkaisija-identiteetti kieltäytyy tekemästä tätä.
Muutos on yleistymässä
Östmanin tutkimusaineisto oli 30 eri taustoista tulevan aikuisen suomalaisen tuottamaa. Teemakirjoitusten, haastattelujen ja kymmenien verkkojulkaisujen avulla Östman loi kattavan kuvan ilmiöön, josta hän on julkaissut useita artikkeleita jo aiemmin.
– Tutkittavien kertomuksissa oli huomattavan paljon yhtäläisyyksiä esimerkiksi siinä, millaista elämäjulkaisemista he arvostivat riippumatta siitä, mitä ja miten he itse julkaisivat. Toivottuja ominaisuuksia olivat esimerkiksi hillitty esiintyminen, joka kuitenkin sisälsi sopivan määrän intiimiä kerrontaa, kiinnostavuus ja laatu, jolla tarkoitettiin muun muassa elävää, kieliopillisesti riittävän oikeakielistä tekstiä.
Östman havaitsi, että 30 tutkittavasta yli 80 prosenttia oli vuoden 2014 loppuun mennessä joko sisäistämässä tämän uuden identiteetin tai siirtymässä sisäistävään vaiheeseen.
– Määrä viittaa siihen, että vastaava muutos on todennäköisesti tapahtumassa laajemmassakin mittakaavassa ainakin Suomessa, mahdollisesti muuallakin länsimaissa, Östman päättää.
---
Perjantaina 7. elokuuta 2015 kello 12 esitetään Turun yliopistossa (Porin yliopistokeskus, auditorio 125, Pohjoisranta 11 A, Pori) julkisesti tarkastettavaksi filosofian maisteri Sari Östmanin väitöskirja ”Millasen päivityksen tästä sais?” Elämäjulkaisijuuden kulttuurinen omaksuminen. Virallisena vastaväittäjänä toimii yliopistotutkija Jari Aro Tampereen yliopistosta ja kustoksena professori Jaakko Suominen.
FM Sari Östman on syntynyt vuonna 1975 ja kirjoittanut ylioppilaaksi 1994 Laitilan lukiosta. Filosofian maisteriksi Östman valmistui 2008 Turun yliopistosta, jossa hän toimii apurahatutkijana ja projektisihteerinä. Väitös kuuluu digitaalisen kulttuurin alaan.
**
Kaikki Turun yliopiston tiedotteet: www.utu.fi/tiedotteet