Autokauden alussa syntyneet sukupuolikäsitykset elävät yhä (Väitös FM Teija Försti, 14.12.2013)

 

– Esimerkiksi Pohjoismaissa naiset käyttävät autoa miehiä useammin kodin ja talouden hoitoon 1920-lukulaisessa Suomessa lapsia kouluun kuljettava ja autolla ostoksia tekevä perheenäiti oli vielä enemmän fiktiivinen kuin todellinen, mutta tämä naisten autoiluun liitetty kulttuurinen malli syntyi jo tuolloin ja aktualisoitui suomalaisten naisten arjessa myöhempinä vuosikymmeninä, Försti sanoo.

 

Förstin tutkimus esittää aiempaa monipuolisemman tulkinnan autoilun sukupuolittumisesta. Hän tarkastelee väitöstutkimuksessaan autoilun ja sukupuolen vuorovaikutteista suhdetta 1920-luvun Suomessa käyttäen päälähteinään aikakauslehtiä ja moottorialan julkaisuja sekä arkistoaineistoa, mainoksia, kirjallisuutta ja elokuvia.

 

– 1920-luvulla sukupuolen ja autoilun suhteesta rakentui pitkäkestoisia käsityksiä, jotka ovat jääneet kulttuurin syvärakenteisiin ja jotka edelleen ilmenevät esimerkiksi arjen puheessa ja käytänteissä sekä populaarikulttuurissa, Försti sanoo.

Förstin mukaan julkisessa keskustelussa neuvoteltiin liikenteen sukupuolijärjestyksestä. Lehtipakinoissa ja humoristisissa kertomuksissa sekä vakavammissa tekstilajeissa rakennettiin kulttuurisia kuvia siitä, millaisia miehet ja naiset ovat liikenteessä.

– Nuoret miehet esitettiin uutta tekniikkaa hallitsevina ja uuteen teknologiaan ohjaavana osapuolena, ja naiset puolestaan ”päättömien kanojen” lailla säntäilevinä jalankulkijoina tai yksinkertaisina autoa pelkäävinä maalaisina, joiden teknologian pelko esitettiin naurettavana ja ajastaan jälkeenjääneenä. Tärkeää oli sukupuolieron säilyttäminen, ei se, miten todenmukaisia tämän kaltaiset fiktiiviset esitykset olivat, Försti sanoo.

”Autoilijan” normiksi rakentui mies, vaikka myös naiset alkoivat jo 1920-luvulla enenevässä määrin tarttua auton rattiin.

– Auto esitettiin aikalaisjulkisuudessa nykyaikaisen miehen ja naisen kulkuvälineenä ja teknisenä laitteena. Autoihin liitetty vaarallinen vapaus, vauhti ja voima kytkettiin toistuvasti maskuliinisuuteen ja miesruumiiseen, Försti kertoo.

 – Omaa elämäänsä autonsa lailla itsenäisesti ohjaava nainen oli yhtäältä rohkean, uuden naisen symboli, toisaalta tässä hahmossa oli myös jotain pelottavaa ja vallinnutta sukupuolijärjestystä uhmaavaa.

 

Pakinoissa autoileva nainen oli vakioaihe. Huumori oli keino hallita murroksessa ollutta sukupuolijärjestelmää, jota autoileva nainen symboloi. Romanttisissa kertomuksissa auto kytkettiin mukaan sukupuolijärjestystä ylläpitävään ja heteronormatiivisuutta rakentavaan ajattelumalliin.

 

– Auto oli kirjallisuudessa ja elokuvissa näyttämönä sekä jännittäville heterososiaalisille kohtaamisille että onnettomille eroille. Vaarallista vapaata liikkumista tarjonnut auto kesytettiin mainonnassa ja naisille suunnatuissa lehdissä myös paremman talouden- ja perheenhoidon välineeksi. Näin auto kytkettiin perinteisiin naisen tehtäviin yhteiskunnassa, Försti sanoo.

 

Auto materiaalisena artefaktina sukupuolittui teksteissä sekä maskuliiniseksi että feminiiniseksi laitteeksi. Autojen ja naisten ulkonäön ja ominaisuuksien vertailu oli yleistä. Tutkija kiteyttääkin, että 1920-luvun julkisuudessa auton sukupuoli oli joustava: se oli sekä voimaa uhkuva fallinen symboli että feminiininen lämmin syli.

 

**

 

Lauantaina 14. joulukuuta 2013 kello 12 esitetään Turun yliopistossa (Artium, Sirkkalan kasarmialue, Janus-sali, Kaivokatu 12) julkisesti tarkastettavaksi filosofian maisteri Teija Förstin väitöskirja ”Vauhtikausi. Autoilun sukupuoli 1920-luvun Suomessa”. Virallisena vastaväittäjänä toimii filosofian tohtori Saara Tuomaala-Sarpong Helsingin yliopistosta ja kustoksena professori Hannu Salmi.

 

FM Teija Försti on syntynyt 1965 Helsingissä ja kirjoittanut ylioppilaaksi Itäkeskuksen lukiosta 1984. Filosofian maisteriksi Försti valmistui Turun yliopistosta 2005. Väitös kuuluu kulttuurihistorian alaan.