Attila ei ollut hunnivaltakunnan kuningas (Väitös FL Päivi Kuosmanen, 13.12.2013)
Turun yliopistossa väittelevä Päivi Kuosmanen haastaa vallitsevan käsityksen hunnivaltakunnan noususta ja hunnipäälliköiden asemasta kuninkaina 380–450-luvuilla, jolloin hunnit saapuivat Rooman valtakunnan uudeksi ryösteleväksi barbaariuhaksi.
Turun yliopiston tiedote 4.12.2013
Historiankirjoitukseen vakiintuneet väitteet hunnikuninkaista ja hunnivaltakunnasta liittyvät näkemykseen siitä, että hunnit olisivat omaksuneet paikallaan asuville yhteisöille ominaisen elämäntavan ja johtajuuden.
– Aiemmasta tutkimuksesta poiketen esitän, että hunnit eivät missään vaiheessa hyljänneet paimentolaista elämäntapaansa, Kuosmanen sanoo.
Näin ollen hunnipäälliköt olivat asemaltaan paimentolaiselämäntavalle tyypillisiä väliaikaisia sotapäälliköitä.
– Puheet Attilasta hunnien kuninkaana ja hunnivaltakunnasta on aika hyljätä, Kuosmanen esittää.
Aikalaislähteet eivät tue käsityksiä hunnivaltakunnasta
Myöhäisantiikin roomalaisten aikalaiskirjoittajien tekstit ja arkeologinen materiaali osoittavat, että hunnit saapuivat Euraasian aroalueilta Rooman valtakuntaan Tonavan suiston rajoille 300-luvun lopulla useina omatoimisina paimentolaisryhminä. Kuosmasen tarkastelemista aikalaiskuvauksista ilmenee, etteivät ryhmät missään vaiheessa muodostaneet tiivistä kokonaisuutta. Ryhmiä kylläkin yhdistyi useiden muiden barbaariryhmien kanssa suuremmaksi liittoutumaksi 430–440-luvuilla, mutta ryhmien yhtenäisyys hajosi täydellisesti jo 450-luvun alussa.
– Tämä tosiasia kiistää väitteen yhtenäisestä hunnivaltakunnasta. Lisäksi vain parin vuosikymmenen ajanjakso on liian lyhyt tuodakseen katetta puheille valtakunnan noususta ja olemassaolosta, Kuosmanen muistuttaa.
Hunnijoukon johtajat olivat sotapäälliköitä
Hunniryhmät liittoutuivat muodostaakseen vahvempia sotajoukkoja ryöstöretkille Rooman alueille. Paimentolaisille ryöstöretket olivat elinehto, koska niiden avulla niukkaa toimeentuloa saatiin kasvatettua. Ryöstöretkien jälkeen tarve toimia yhtenäisenä kokonaisuutena ja keskitetyn johtajan alaisuudessa lakkasi. Ryhmät hajaantuivatkin jatkaakseen paimentolaista elämäntapaansa.
– Myös joukkojen johdossa toiminut ylin sotapäällikkö menetti asemansa johtaa ja käskeä muita. Ryhmien hajaannuttua tällaiselle johtajuudelle ei enää ollut tarvetta eikä yhteisön jäsenten hyväksyntää.
Se, että hunnien paimentolainen elämäntapa jatkui katkeamattomana koko hunnien roomalaisten kanssa kosketuksissa olleen ajan, kiistää Kuosmasen mukaan käsityksen joukkojen johtoon nousseesta kuninkaasta.
– Esitänkin, että hunnijoukkojen johdossa toimineista on historiankirjoituksessa käytettävä asemalle oikeutta tekevää nimikettä. Johtajat olivat sotapäälliköitä, eivät kuninkaita, Kuosmanen sanoo.
Hunnijohtajien asema sotapäällikköinä tuo esille myös sen aiemmin huomioimattoman seikan, että vaikka Rooma yritti saada hunnit omaksumaan paikallaan asuville yhteisöille ominaisen johtamisjärjestelmän, se ei onnistunut. Vastahanka näyttää selittyvän hunnien paimentolaistaustalla.
– Tämä korostaa historiantutkimuksessa niukalti huomioitua ilmiötä: paimentolaisyhteisöt eivät tavoittele paikallaan asuville yhteisöille tyypillistä elämäntapaa, vaan haluavat säilyttää omansa niin pitkälti kuin mahdollista.
***
Perjantaina 13. joulukuuta 2013 kello 12 esitetään Turun yliopistossa (Publicum, Pub3 -luentosali, Assistentinkatu 7) julkisesti tarkastettavaksi filosofian lisensiaatti Päivi Kirsiina Kuosmasen väitöskirja ”The Nature of Nomadic Power. Contacts between the Huns and the Romans during the Fourth and Fifth Centuries” (Paimentolaisvallan luonne. Hunnien ja roomalaisten väliset kontaktit 300–400-luvulla). Virallisena vastaväittäjänä toimii Dr. Thomas Brüggemann (Martin-Luther-Universität Halle-Wittenberg) ja kustoksena professori Auvo Kostiainen.
FL Päivi Kuosmanen on syntynyt 1978 Kuopiossa ja kirjoittanut ylioppilaaksi Kuopion Lyseon lukiosta 1997. Filosofian maisteriksi Kuosmanen valmistui 2002 ja filosofian lisensiaatiksi 2005 Turun yliopistosta. Hän toimii tutkimus- ja kehittämiskoordinaattorina Kriisinhallintakeskus CMCFinlandissa. Väitös kuuluu yleisen historian alaan.