ALS-potilaan ikä saattaa vaikuttaa hengityslaitteen antamaan apuun (Väitös LL Waltteri Siirala, 14.12.2013)
Yli 65-vuotiailla ALS-potilailla kajoamattoman hengityslaitteen käyttö saattaa pidentää elinajan ennustetta keskimäärin jopa 14 kuukautta verrattuna potilaisiin, jotka kieltäytyivät laitteen käytöstä. Alle 65-vuotiaiden ALS-potilaiden elinajan ennusteeseen kajoamaton laite ei tuottanut vastaavaa eroa.
Turun yliopiston tiedote 4.12.2013
Motoneuronitauti (amyotrofinen lateraaliskleroosi, ALS) on selkäytimen liikehermoja rappeuttava sairaus, johon ei ole olemassa parantavaa hoitoa. Keskimääräinen elinikä ensioireiden ilmaantumisesta on 3–5 vuotta, sairastuneiden tavallisin kuolinsyy on hengitysvajaus.
– Aiemmin on tutkittu ainoastaan kajoamattoman hengityslaitteen keskimääräistä vaikutusta ALS-potilaiden elinajan ennusteeseen yleensä. Tämä oli ensimmäinen tutkimus, jossa asiaa tarkastellaan iän mukaan, tutkimuksellaan Turun yliopistossa tohtoriksi väittelevä lääketieteen lisensiaatti Waltteri Siirala sanoo.
Kajoamattoman hengityslaitehoidon eli kasvojen päälle asetettavan naamarin on aiemmissa tutkimuksissa havaittu lievittävän hengenahdistustuntemusta sekä lisäävän elinajan ennustetta keskimäärin 1–12 kuukaudella verrattuna laitehoidosta kieltäytyneisiin ALS-potilaisiin.
– Väitöskirjatyössäni havaitsin elinajan pitenevän keskimäärin 14 kuukaudella 65 vuotta täyttäneillä hengityslaitetta käyttävillä ALS-potilailla, mutta sen sijaan alle 65-vuotiailla ALS-potilailla en havainnut hengityslaitehoidon ei havaittu vaikuttavan elinajan ennusteeseen, Siirala sanoo.
Kiihtynyt hengitystiheys voi ennakoida hengityslaitehoidon tarvetta
– Aiemmin hoito tarvitsevilla havaittiin hengitystiheyden kiihtyneen verrattuna toiseen ryhmään. Kiihtynyt hengitystiheys saattaa ennakoida hengitysvajauksen kehittymistä ja kajoamattoman hengityslaitteen tarvetta, vaikkei potilaalla ole muita hengitysvajauksesta aiheutuvia oireita, Siirala sanoo.
Kajoava hengityslaitehoito leikkaa energiantarvetta
Kajoamattoman hengityslaitehoidon lisäksi hoitovaihtoehtona on kajoava hengityslaitehoito, jossa henkitorveen tehdään avanne. Siirala tutki pitkäaikaisessa kajoavassa hengityslaitehoidossa olevien ALS-potilaiden päivittäistä energian tarvetta.
– Heidän päivittäinen energian tarpeensa osoittautui merkittävästi – noin 34 prosenttia – vähäisemmäksi kuin perinteisillä laskentakaavoilla saatu energiantarve antoi olettaa. Kajoavaa hengityslaitehoitoa saavilla ALS-potilailla energiantarve tulisi tapauskohtaisesti selvittää, jotta potilaiden yli- ja aliravitsemukselta voitaisiin välttyä, Siirala sanoo.
Nykysuositusten mukaan perussairautta hoitavan neurologin lisäksi hoitoryhmän tulisikin koostua mm. keuhko-, ja anestesialääkäristä, psykiatrista, ravitsemus-, ja puheterapeutista, sosiaalityöntekijästä sekä palliatiivisen lääketieteen asiantuntijasta. Hengitystukihoidolla ja ravitsemushoidolla on keskeinen rooli ALS:n oireenmukaisessa hoidossa.
– Tutkimustulokset ovat alustavia, mutta näyttäisivät puoltavan moniammatillisen asiantuntijaryhmän roolia ALS:n oireenmukaisen hoidon suunnittelussa ja toteutuksessa, Siirala sanoo.
LL Waltteri Siirala on syntynyt 1976 Helsingissä ja kirjoittanut ylioppilaaksi Haukilahden lukiosta 1995. Lääketieteen lisensiaatiksi Siirala valmistui Turun yliopistosta 2005. Väitös kuuluu anestesiologian ja tehohoidon alaan.