Yliopistot päättivät todistusvalinnan kriteereistä vuodelle 2020

06.06.2018

Vuodesta 2020 lähtien iso osa opiskelijoista valitaan yliopistoihin ylioppilastodistuksen perusteella.

​Koulutusalakohtaiset todistusvalinnan valintakriteerit eli ylioppilastutkinnon pisteytyksen periaatteet ja todistusvalinnalla valittavien opiskelijoiden osuudet aloituspaikkojen määrästä on julkaistu Opintopolku-palvelussa. Täydelliset vuoden 2020 opiskelijavalintojen valintakriteerit julkaistaan loppuvuonna 2019.

Koulutusaloilla on painotettu kullekin alalle tärkeitä ylioppilastutkinnon aineita tai aineryhmiä. Lisäksi koulutusaloilla on pyritty tekemään yhteistyötä siten, että samalla alalla valintakriteerit eivät eri yliopistoissa eroaisi suuresti.

– Vaikka isossa kuvassa nyt julkaistuissa todistusvalintojen linjoissa pitkä matematiikka korostuukin, ei sen kirjoittaminen ole välttämätöntä. Jos ei ole matemaattisesti suuntautunut, ei ole järkevää lähteä kirjoittamaan pitkää matematiikkaa vain tämän pisteytyksen vuoksi. Kannattaa enemmänkin satsata niihin aineisiin, joissa on edellytykset pärjätä hyvin, Turun yliopiston opiskelijavalinnan ja hakijapalveluiden päällikkö Mari Kähkönen sanoo.

– Valtaosaan hakukohteistamme jää edelleen valintakoe. Tie korkeakouluopintoihin ei siis nouse pystyyn, vaikka ei olisikaan tehnyt lukiossa ns. oikeita ainevalintoja tai vaikka ylioppilaskirjoituksissa ei pärjäisikään todistusvalinnassa vaadittavalla tasolla, koulutuksesta vastaava vararehtori Riitta Pyykkö sanoo. 
 

>> Valintakriteerit Opintopolku-palvelussa
>> YouTube-video todistusvalinnasta


TK
Kuva: Todistusvalinta-video

Luotu 06.06.2018 | Muokattu 07.06.2018