Väittelijältä: Elämäjulkaiseminen päivittää identiteettimme

​

Elämäjulkaisemisen omaksuminen osaksi arkea on kiihtynyt 1990-luvulta asti. Tänään useimmat meistä julkaisevat kuvia ja kertomuksia niin aterioistaan, kissoistaan, lapsistaan kuin itsestään.

 

– Sosiaalisen median tarjoamilla mahdollisuuksilla meillä on mahdollisuus olla läsnä, ”elää”, useissa tiloissa ja seurueissa yhtä aikaa. Ilmiö on laajentunut noin 20 vuoden ajan jatkuvasti, ja elämäjulkaisemisesta on tullut arkista. Siksi sen merkitystä meille ja minuudellemme on tärkeää tarkastella perin pohjin, Östman toteaa.

 

Hän esittää digitaalisen kulttuurin väitöksessään, että elämäjulkaiseminen on Suomessa pitkälle kulttuurisesti omaksuttu. Se tarkoittaa, että elämäkerronnasta verkossa on tullut monien vaiheiden myötä säännöllinen osa yhä useampien ihmisten arkea.

Östmanin havainnon mukaan suhde elämäjulkaisemiseen kehittyy kolmessa vaiheessa.

Alustavan omaksumisen vaiheessa elämäjulkaisemista harjoitellaan: uusi julkaisija pohtii, mitä ja miten voi tai haluaa kertoa. Toiminta on jokseenkin tuttua ja sisältää määrättyjä piirteitä kuten intiimin tunnelman luomisen: sen avulla tekijä luo luottamussuhdetta lukijoihinsa kertomatta silti todellisuudessa itsestään enempää kuin haluaa. Tekijä ei vielä määritä itseään tekemisen kautta.

Syvenevän omaksumisen vaiheessa toiminta tulee tutummaksi. Ihmiset alkavat asettaa ja noudattaa elämäjulkaisemisen normeja: hillittyä esiintymistä ja tahdikasta, mutta intiimin sallivaa verkkoseurallisuutta. Tekijät alkavat sitoutua toimintaan. Heille kehittyy elämäjulkaisijan rooli. Rooli on aktiivinen silloin, kun ihminen muokkaa julkaisujaan.

 

Kolmas omaksumisen vaihe on syväomaksuminen. Toimija sisäistää roolinsa identiteetiksi asti. Silloin hän saattaa huomata ajattelevansa elämää julkaisujen kautta ja pohtivansa: ”Millasen päivityksen tästä sais?” Elämäjulkaisija-identiteetti kurkistelee vaikkapa äidin tai työntekijän roolin olan yli.

Elämänkertajulkaisija-identiteetti on täysin uusi ilmiö verrattuna aiempaan roolikäsitysten ja sosialisaation tutkimukseen, jonka edelläkävijöitä 1960-luvulta lähtien ovat olleet sosiologit Peter Berger ja Thomas Luckmann. Aiemman käsityksen mukaan roolin taustalla vaikuttava identiteetin osa painuu taka-alalle, kun toinen rooli siirtyy toimimaan aktiivisesti.  Elämäjulkaisija-identiteetti kieltäytyy tekemästä tätä.

Östmanin tutkimusaineisto oli 30 eri taustoista tulevan aikuisen suomalaisen tuottamaa.  Teemakirjoitusten, haastattelujen ja kymmenien verkkojulkaisujen avulla Östman loi kattavan kuvan ilmiöön. Hän havaitsi, että 30 tutkittavasta yli 80 prosenttia oli vuoden 2014 loppuun mennessä joko sisäistämässä tämän uuden identiteetin tai siirtymässä sisäistävään vaiheeseen.

– Määrä viittaa siihen, että vastaava muutos on todennäköisesti tapahtumassa laajemmassakin mittakaavassa ainakin Suomessa, mahdollisesti muuallakin länsimaissa, Östman toteaa.

Erja Hyytiäinen
Kuva: Sari Östman