Tutkijalta: Taidealojen alasajo johtaa yksiulotteisuuteen

​Euroopan parlamentti korostaa, että taide- ja kulttuurikasvatuksen tehtävänä on vahvistaa ihmisten identiteettiä sekä opettaa heitä arvostamaan kulttuurin monimuotoisuutta. Nopeat yhteiskunnan muutokset edellyttävät kulttuuri- ja taideaineiden edistämää luovaa sopeutumista sekä innovaatio- ja viestintätaitoja. Taiteellinen toiminta vaatii samanlaisten asenteiden, taitojen, tietojen ja materiaalien hallintaa, jotka kuuluvat myös tieteen ja tekniikan kehitykseen.

Tästä huolimatta taideaineiden ja taiteellisen ilmaisun opetus on jäämässä lapsipuolen asemaan. Taide- ja kulttuurialat elävät tärkeämpinä pidettyjen tieto- ja tiedepainotteisten aineiden varjossa. Päättäjät eivät tunnu ymmärtävän kulttuuri- ja taidekasvatuksen merkitystä ihmisen tunne-elämän tasapainottajana, luovuuden ja mielikuvituksen edistäjänä sekä kokonaisvaltaisen inhimillisen kasvun edistäjänä. Taide nähdään usein vain viihteenä tai pääkaupungissamme vieraileville ulkomaisille tarkoitettuna suomalaisen kulttuurin korkeasta tasosta kertovana käyntikorttina.

Mielikuvitus on mielenterveystekijä

Taidekasvatuksen perimmäinen tarkoitus on jalostaa mielikuvitusta ja tunteita. Mielikuvitus on myös erittäin tärkeä mielenterveystekijä, sillä synteesejä luovan luonteensa ansiosta mielikuvitus auttaa ihmisiä kokoamaan vastoinkäymisensä osaksi ehyttä elämäntarinaa. Taidekasvatuksen tehtävänä on auttaa opiskelijaa kehittämään esteettistä asennettaan, mitä kautta hän voi ymmärtää taitteen erilaisia ilmaisumuotoja ja nähdä kauneutta myös taiteen ulkopuolella. Esteettisesti virittynyt mieli näkee kauneutta kaikkialla, mutta turta mieli ei löydä sitä mistään.

Suomalaisen kasvatusfilosofian uranuurtajan, J. A. Hollon mukaan taidekasvatuksen perimmäinen tarkoitus on tunne-elämän herkistäminen, jolloin todellisuuden kalsean pinnan alta nousee tunteen syventämä ja kuvittelun kirkastama esteettisyys. Taidekasvatus on nimenomaan tunne-elämän kasvatusta, sillä taide-elämykset herättävät tunteita, joita opitaan ilmaisemaan, jakamaan ja hallitsemaan.

Juhlapuheet ja todellisuus ristiriidassa

On surullista, että juhlapuheissa taidekasvatus on pitkään ollut suomaisten päätöksentekijöiden lempilapsi – hanke, jossa kaikki haluavat olla mukana, vaikka todellisuus on kuitenkin ollut toisenlainen. Tavallisesti taidekasvatukseen liitetään hienoja tavoitteita miettimättä, millaisia kustannuksia ja toimenpiteitä niiden toteuttaminen edellyttäisi.

Tässä törmätään nykyisen kaltaiseen ristiriitaan, jossa samaan aikaan korostetaan taideaineiden tärkeyttä ja leikataan niiden opettajankoulutukseen tarkoitettuja resursseja. Tästä syystä taideaineiden opetusresursseja opettajankoulutuksessa ollaan vähentämässä samaan aikaan kun taide- ja taitoaineiden asema koulussa on hiukan kohentunut.

Kysymys on arvovalinnoista

Koulutusratkaisut määrittelevät, millaisia ihmisiä haluamme tulevaisuuden yhteiskuntaan kasvattaa. Taide- ja kulttuurikasvatuksen alasajo merkitsee vääjäämättä kannanottoa ihmiskuvamme kapeuttamisen puolesta. Maailmassa, jossa rahasta on tullut kaikkien arvojen yhteinen nimittäjä, ei tunnu olevan sijaa tuotantotavoitteisiin huonosti sopivalle taidekasvatukselle.

Mieleen tulee väkisinkin filosofi Herbert Marcuse, joka yhteiskuntakritiikissään puhui yksiulotteisesta ihmisestä, jonka ajattelu on markkinatalouden tuotanto- ja kulutusjärjestelmän puristuksessa vääristynyt, ja jonka kyky kriittiseen ajatteluun ja vastarintaan on tyrehtynyt.

Paras keino edistää tällaista yksiulotteisuutta on vähentää taito- ja taideaineiden opetusta sekä ajaa alas taide- ja kulttuurialan koulutusta.

Tulevaisuudessa tällainen toiminta merkitsee myös sivistyksen ohentumista ja entistä yksiulotteisempaa arvomaailmaa.

Kimmo Lehtonen

Kirjoittaja on taidekasvatuksen professori.

Kuvat: Dineshraj Goomany, Hanna Oksanen