Turun yliopisto säilytti sijoituksensa maailman 350 parhaan yliopiston joukossa

11.10.2024

Turun yliopisto on onnistunut säilyttämään viimevuotisen sijoitusluokkansa 301-350 uusimmassa 2025 Times Higher Education World University Rankingissa. Sijoitukseen voidaan olla tyytyväisiä, sillä kilpailu rankingissa on entistä kovempaa ja mukana on aiempaa enemmän yliopistoja.

Times Higher Educationin (THE) toteuttamassa vertailussa arvioitiin yli 2000 yliopistoa 115 maasta. Rankingin tuloksissa kymmentä kärkipaikkaa pitävät edelleen seitsemän yhdysvaltalaista ja kolme brittiläistä yliopistoa, kärjessä Oxfordin yliopisto.

Turun yliopisto säilytti hienosti aiemman sijoitusluokkansa (301-350), mikä kuvastaa yliopiston henkilökunnan tekemän työn onnistumista ja yliopiston korkeaa tieteellistä tasoa.

THE -yliopistovertailu keskittyy viiteen osa-alueeseen, jotka ovat opetus, tutkimusympäristö, tutkimuksen laatu, yritysyhteistyö ja kansainvälisyys. Turun yliopiston osalta tämän vuoden vertailussa positiivista kehitystä on nähtävissä opetukseen ja tutkimusympäristöön liittyvillä osa-alueilla. Myös kansainvälisyyden osalta vertailun tulokset osoittavat nousua.

Vertailussa sijaluvun saaneita yliopistoja on vuosi vuodelta enemmän, myös tänä vuonna viime vuoteen verrattuna. Erityisesti aasialaisia yliopistoja on joka vuosi mukana runsaasti edellisiä vuosia enemmän, tästä esimerkkinä intialaiset yliopistot, joita on nyt mukana 42 enemmän kuin vielä kaksi vuotta sitten. Kovasti nousevista kiinalaisista yliopistoista Tsinghua ja Peking ovat sijoilla 12 ja 13.

Luotu 11.10.2024 | Muokattu 11.10.2024