Turun Kauppaopetussäätiö myönsi apurahoja Turun yliopiston tutkijoille

20.12.2024

Turun Kauppaopetussäätiö jakoi apurahoja seitsemälle Turun kauppakorkeakoulun tutkijalle.

Kaikkiaan Turun Kauppaopetussäätiö myönsi yli 250 000 euroa tukea alueen kaupalliseen koulutukseen ja tutkimukseen. Säätiö jakoi tutkimusapurahoja ja matka-apurahoja tutkijoille sekä stipendejä opiskelijoille. Tutkimusapurahoja säätiö myönsi 194 500 euroa yhteensä kahdeksalle tutkijalle.

Yksi tutkimusapurahan saajista on Turun yliopiston talousmaantieteen väitöskirjatutkija Kaisa Vuorio, jolle säätiö myönsi 26 000 euron rahoituksen moniulotteisen kaupunkikeskustan kehityksen mahdollistajia käsittelevään tutkimukseen.

– Olen erittäin iloinen ja kiitollinen Turun kauppaopetussäätiölle, joka näki kaupunkikeskustojen elävyyden ja elinvoimaisuuden edellytyksiä systeemisestä näkökulmasta tarkastelevan väitöstutkimukseni apurahan arvoiseksi. Päätös vahvisti uskoani väitöksen aiheen merkityksellisyydestä, Vuorio iloitsee.

Turun yliopistossa tutkimusapurahan saivat:

  • M.Sc Behin Abadian (tulevaisuuden tutkimuskeskus), 26 000 e
  • M.Sc Majid Aleem (kansainvälinen liiketoiminta): Addressing, Algorithmic Biases in Human Resource Systems Effecting Migrant and Minority Workers, 12 500 e
  • M.Sc Kumer Balo Bidyut (markkinointi): Exploring the role of customer experience in sustainability contexts, 26 000 e
  • M. Sc Ana Jones (tulevaisuuden tutkimuskeskus): Greensight: A Futures-Inspired Framework for Exploring Transformation in the Urban Environment, 26 000 e
  • MA Nikita Uverov (markkinointi): Shaping Sustainable Markets: The Agency of Intermediaries, 26 000 e
  • DI Kaisa Vuorio (talousmaantiede): Moniulotteisen kaupunkikeskustan kehityksen mahdollistajat – case Helsinki, 26 000 e
  • M.Sc Betul Yilmaz (toimitusketjujen johtaminen): Navigating the paradoxical tensions of social sustainability in supply chains – across the spectrum of do-no-harm to regeneration, 26 000 e

Luotu 20.12.2024 | Muokattu 20.12.2024