Turun kauppakamari tekee juhlavuotensa kunniaksi lahjoituksen Turun yliopistolle

18.05.2017

Turun kauppakamari lahjoittaa Turun yliopistolle 50 000 euroa. Lahjoitus tehdään yliopiston pääomaan. Turun kauppakamari toivoo, että lahjoitus osaltaan edistää innovatiivisten hankkeiden ja pysyvien innovaatioalustojen luomista.

​Kauppakamarilla on pitkä historia koulutuksen tukijana. Kauppakamarin edustajat olivat muun muassa vaikuttamassa jo 1950-luvulla Turun kauppakorkeakoulun perustamiseen ja osaavan työvoiman merkitystä elinkeinoelämälle on aina pidetty erittäin tärkeänä. 

- Kauppakamari on toiminut Varsinais-Suomessa nyt 100 vuotta ja juhlavuoden kunniaksi halusimme tehdä lahjoituksen Turun yliopistolle. Suomen on tärkeää pitää huolta korkeasta koulutus- ja tutkimustasosta ja haluamme olla mukana tukemassa sitä. Yrityksille on tärkeää turvata tutkimusinfra, joka mahdollistaa menestyksen, perustelee kauppakamarin toimitusjohtaja Minna Arve.

Koulutusasioita käsitellään kauppakamarissa erityisesti koulutus- ja työvoimavaliokunnassa. Oppilaitosten ja korkeakoulujen edustajia on myös muissa valiokunnissa ja näin kauppakamari mahdollistaa suoraa vuoropuhelua yritysten ja korkeakoulujen välillä. Nopean rakennemuutoksen seurauksena koulutusjärjestelmä ei ole pysynyt ajantasaisena. Kauppakamari työskentelee yhdessä yritysten ja oppilaitosten kanssa, jotta aloituspaikkojen- ja alojen ennustettavuutta pystytään parantamaan.

- Turun yliopisto on kiitollinen saamastaan tuesta. Haluamme yrittäjyysyliopistona olla mukana yhteistyökumppaniemme kanssa tukemassa alueen suotuisaa talouskasvua tuottamalla tutkimustietoa ja uusia osaajia elinkeinoelämän tarpeisiin, sanoo Turun yliopiston rehtori Kalervo Väänänen

Valtio myöntää lahjoituksille jopa kolminkertaista vastinrahaa kesäkuun 2017 loppuun asti. Lahjoituspäätös tehtiin Turun kauppakamarin kevätkokouksessa toukokuussa. Kauppakamari päättää mahdollisista lisälahjoituksista syksyllä.

>> Turun yliopiston varainhankinta

TK
Kuva: Hanna Oksanen

Luotu 18.05.2017 | Muokattu 18.05.2017