Turku hakee Euroopan lääkeviraston sijoituspaikaksi

03.06.2017

Turun kaupunki on ilmoittautunut mukaan kisaan Euroopan lääkeviraston sijoituspaikasta.

​Ison-Britannian EU-eron vuoksi Lontoossa sijaitsevat Euroopan lääkevirasto ja Euroopan pankkiviran-omainen aiotaan uudelleen sijoittaa jäsenvaltioihin. EU-ministerivaliokunta päätti 17.3., että Suomi tavoittelee Euroopan lääkeviraston sijoittamista Suomeen. Turku jätti ilmoittautumiskirjeen sosiaali- ja terveysministeriöön perjantaina 2.6.

Suomessa on vahvaa lääkealan osaamista erityisesti tulevaisuuden kannalta keskeisillä aloilla ja erityisesti Turulla on lääkeviraston sijoituspaikaksi vahvat perusteet.

– Turussa tehtävä lääkekehitys tunnetaan globaalisti. Lääketeollisuuden suomalaisesta liikevaihdosta lähes puolet syntyy Turun alueella toimivissa yrityksissä. Lääkekehityksen ohella Turussa on tautien määritykseen keskittyvän diagnostiikan huippuosaamista, Turun kaupunkikehitysryhmän johtaja Pekka Sundman sanoo.

Noin puolet Suomen lääke- ja diagnostiikkasektorin työpaikoista sijaitsee Turun seudulla. Suomen lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimealla on toimipiste Turussa.

Turku on myös ollut suomalaisen alkuperälääkekehityksen käynnistäjä 1970-luvulla. Suomessa on kehitetty yhteensä 21 markkinoille tullutta lääkemolekyyliä, joista 20 on kehitetty sellaisten yritysten toimesta, joilla on toimipiste Turussa.

Lääkekehitys ja diagnostiikka ovat Turun yliopiston ja Åbo Akademin strategisia painopisteitä.

– Turun alueen monipuoliset koulutusmahdollisuudet ja monitieteellisyys takaavat virastolle monipuolisesti koulutettua työvoimaa ja asiantuntemusta. Täällä on myös ulkomailta muuttavien työntekijöiden perheenjäsenille monipuolisia kouluttautumis- ja työmahdollisuuksia, Turun yliopiston rehtori Kalervo Väänänen sanoo.

>> Uutinen Turun kaupungin sivuilla

TK
Kuva: Hanna Oksanen


Luotu 03.06.2017 | Muokattu 03.06.2017