Tinasta haetaan onnea
30.12.2014
Uudenvuoden yönä suuri osa suomalaisista nostaa hevosenkengän muotoisen tinan lämmön päälle ja hulauttaa sulaneen massan kylmään veteen. Möhkäleen muodosta ennustetaan tulevaa. Harmitonta, 1700-luvun yläluokan Suomeen tuomaa hupia. Silti kansanomaisemmat taiat ja tavat ovat saaneet päälleen lapsellisuuden leiman.
Yliopisto-opettaja Pasi Engesin mukaan agraariyhteiskunnan ajattelutavassa enteet olivat aivan järkeviä. Kun onni oli kiinni sadosta, aviopuolison löytämisestä tai lapsen saamisesta, oli aivan luontevaa lukea enteitä tai tehdä taikoja saavuttaakseen parhaan mahdollisen tuloksen.
Turun yliopiston folkloristiikan yliopisto-opettaja Pasi Enges ei suostu tarttumaan termiin taikausko. Se on sana, jolla tutkijat, uskonnolliset auktoriteetit ja yläluokkaan kuuluvat ovat arvioineet agraarikulttuuriin kuuluneita tapoja. Sanoneet, ettei kyse ole oikeasta uskosta, väittäneet koko lähtökohdan olevan väärä.
– Pitää ymmärtää, että esimerkiksi 1800-luvun maaseutuyhteiskunnassa enteiden katsominen ja taiat olivat ihan normaalia toimintaa. Kun toimeentulo oli epävarmaa ja kiinni esimerkiksi säästä, oli ihan luontevaa yrittää ennustaa sitä tai tehdä taikoja onnen eteen, Enges sanoo.
Vuoden- tai sadonkierron taitekohdat ovat vuosisatoja olleet taianomaisia hetkiä. Vielä viime vuosisadan alussa muun muassa uutena vuotena seurattiin säätä tarkasti.
– Jos uutena vuotena sataa, on heinä- ja leikkuuaika sateinen. Jos uutena vuotena metsä on puhdas, tulee hyvä vuosi; Jos metsä on luminen, tulee huono vuosi. Jos lunta on niin paljon, että pienet puut ovat kaareutuneet, kuolee sinä vuonna paljon lapsia, Enges luettelee muistiin kirjattuja ennustuksia.
Osa enteistä on passiivisesti saatuja, aktiivisia enteitä otetaan taikojen kautta. Jos esimerkiksi uutena vuotena tunkeutui toisen lammastarhaan ja leikkasi sieltä lampaiden päistä kimpun villoja ja vei ne mukanaan, oli itsellä edessä hyvä lammasvuosi. Taian perustana oli käsitys, että onnea on maailmassa vakiomäärä ja sen jakautumiseen on mahdollista vaikuttaa erilaisilla menetelmillä.
Ihminen haluaa kuulla hyvää
Vaikka taiat ja ennustukset nähdäänkin helposti leikillisinä, mutta agraariyhteiskunnassa niillä oli vakavakin puoli. Osa ennustuksista perustui luonnon lukemiseen, suusta suuhun kulkeneeseen vanhan kansan tietoon siitä, miten luonto käyttäytyy.
– Osa niistä on voinut olla taikauskomuksia siinä mielessä, että enteen ja sen ennustaman asian välillä ei ole loogista syy-seuraus-suhdetta. Osa taas on ollut kokemusperäistä tietoa luonnosta. Se, että saattoi ennakoida jotain luonnon enteistä, lisäsi varmuuden tunnetta ja antoi perusteet esimerkiksi työsuoristusten jaksottamiselle, Enges sanoo.
Siinä missä agraariyhteiskunnassa taikoja ja ennusteita etsivät tavalliset ihmiset, uudenvuoden tinojen valanta oli aluksi ylempien luokkien ajanvietettä. Tapa saapui läntiseen Suomeen 1700-luvulla, itään vasta 1900-luvulla. Aateliston ja porvariston tapa levisi hiljalleen myös muun kansan tavaksi.
– Tavoitteena oli saada hyviä enteitä. Tinamöykystä voi nähdä lähes mitä vain, mutta niistä haetaan jotain positiivista ja uskoa tulevaisuuteen, Enges sanoo.
Vaikka tapa on uudempaa perua, sekin juuret ovat syvällä. Jo antiikin Roomassa valettiin metalliesineitä, väkeviksi aineiksi tunnustetuilla metalleilla kun uskottiin olevan erityistä voimaa. Tinanvalinnassa hyväksi käytetään myös mielikuvaa hevosenkengästä onnen symbolina.
– Ihminen kuulee mielellään, että hänelle on luvassa jotain hyvää. Jopa silloin, vaikka järjen tasolla sanoisi, ettei usko taikoihin, Enges sanoo.
Ei se aina kohdalleen osu
Uskonnolliset auktoriteetit ovat pyrkineet karsimaan pois taikauskon, mutta tavat elävät yhä. Silmiinpistävimpiä ilmentymiä ovat horoskoopit ja lukemattomat palveluksiaan tarjoavat ennustajat.
– Niiden käytössä on sama periaate kuin aiemminkin: halutaan varmistaa, että tulevaisuus on hyvä, Enges sanoo.
Toteutuvatko sitten taiat? Siitä ei ole tietoa, mutta Enges arvioi, että ilmeisesti riittävän usein, jotta niihin on uskottu.
– Eihän meteorologienkaan ennustus aina täsmälleen kohdalle osu. Opiskelijoillekin mainitsen uskontotieteilijä Stewart Guthrien, joka on todennut uskomusten seuraamisen perustuvan Better safe than sorry -ajatteluun: on viisainta toimia niiden mukaan, jos siinä ei häviä mitään. Ainahan on mahdollisuus voittaa, Enges sanoo.
Erja Hyytiäinen