TEHO-hanke tehostaa syöpälääkkeiden kliinistä testausta

18.05.2017

Helsingin yliopiston ja Turun yliopiston koordinoima TEHO – lääkeaihion pikatie lääkkeeksi -hanke pärjäsi Challenge Finland kilpailussa. Hanke palkittiin yli 2 miljoonan euron rahoituksella.

Kaksivuotisen Challenge Finland TEHO -hankkeen tavoitteena on edistää kotimaisten syöpätutkimuksen innovaatioiden hyödyntämistä osana uudenlaista mukautuvan kliinisen testauksen konseptia. Tällä hetkellä kotimaisen syöpätutkimuksen innovaatiot ja löydöt siirtyvät nihkeästi kliiniseen testaukseen ja siksi tutkimuksen hyödyt eivät aina saavuta syöpäpotilasta. TEHO-hanke pyrkii avaamaan prekliinisen ja kliinisen tutkimuksen välistä pullonkaulaa tuottamalla ns. adaptiivisen (mukautuvan) kliinisen testauksen mukaisia prekliinisiä syöpämalleja, ennustavia biomarkkereita ja laskennallisia simulaatiomalleja. Simulaatioiden avulla voidaan alustavasti arvioida uusien hoidon tehoa ennustavien tekijöiden merkittävyyttä ennen varsinaisia testauksia potilailla.

TEHO-hanke yhdistää monipuolisesti prekliinisen tutkimuksen ja kliinisen testauksen suomalaista huippuosaamista. Hanke vastaa onkologisen lääketestauksen perusongelmiin ja tuottaa onnistuessaan uuden toimintamallin, joka mahdollistaisi lääketestauksen huomattavasti perinteistä pienemmillä potilasaineistoilla ja kustannuksilla. Toimintamalli lyhentäisi lääkeaihion tietä lääkkeeksi ja vähentäisi yksittäisten potilaiden altistusta tehottomille annoksille lääkekokeissa. TEHO-konsepti luo uusia mahdollisuuksia kotimaisen syöpätutkimuksen kaupalliseen hyödyntämiseen ja mallilla on pitkäkestoisia positiivisia vaikutuksia koko kotimaiseen lääkekehitysympäristöön.

Hankkeessa ovat mukana Helsingin yliopiston ja Turun yliopiston lisäksi kansallinen syöpäkeskus, AbbVie Oy, Aurexel Life Sciences Oy, Bayer Oy, Biomedicum Genomics Oy, Orion Oyj, PacoMed Oy ja StatFinn Oy. Hankkeen vastuullisina johtajina toimivat syöpätutkijat Juha Klefström Helsingin yliopistosta ja Jukka Westermarck Turun yliopistosta.

Taustatietoa Challenge Finland kilpailusta

Tekesin Challenge Finland kilpailu toteuttaa hallituksen osaamisen ja koulutuksen kärkihankkeen tavoitteita. Kilpailun tavoitteena on löytää kaupallistettavia ratkaisuja merkittäviin ongelmiin yhdistämällä suomalaista huippututkimusta ja yritysten tutkimus- ja kehittämistyötä. Keväällä 2016 Tekes valitsi lähes 300 hakijan joukosta 70 lupaavinta tutkimushanketta, jotka saivat mahdollisuuden kehittää alkuperäistä ideaansa ja etsiä ratkaisuja sen kaupallistamiseksi yhteistyössä yritysten kanssa. Parhaimmat hankkeet saivat jatkorahoituksen vuosille 2017 ja 2018.

Lisätietoja antavat Juha Klefström (juha.klefstrom@helsinki.fi, puh. 044-377 3876) ja Jukka Westermarck (jukka.westermarck@utu.fi, puh. 040-742 3007).

 

TJ
Kuva: skeeze

Luotu 18.05.2017 | Muokattu 19.05.2017