Suomen Akatemialta rahoitusta Turun yliopiston tutkimusinfrastruktuureille

22.12.2014

Akatemia on julkistanut uudet tutkimusinfrastruktuurihankkeiden rahoituspäätökset. Turun yliopistosta rahoitusta saa neljä tutkimusinfrastruktuuria.

 

​Tutkimusinfrastruktuureilla tarkoitetaan tutkimusvälineitä, laitteistoja, aineistoja sekä palveluita, jotka mahdollistavat innovaatiotoiminnan eri vaiheissa tapahtuvan tutkimus- ja kehitystyön. Infrastruktuurit tukevat järjestäytynyttä tutkimustyötä, tutkijankoulutusta ja opetusta sekä kehittävät tutkimus- ja innovaatiokapasiteettia. 

Suomen Akatemian rahoituspäätöksen saaneet Turun yliopiston hankkeet:

Kalevi Kokko: MAX-IV Infrastruktuuri – FinEstBeaMS kiinteän faasin tutkimus

Rahoituskausi 1.2.2015–31.12.2017, rahoitus 265 306 euroa

Synkrotronisäteily (SR) on intensiivistä sähkömagneettista säteilyä, jota tuotetaan elektronien kiertäessä lähes valonnopeudella kiihdyttimissä eli varastorenkaissa. FinEstBeaMS (Finnish-Estonian Beamline for Materials Science) -projektissa rakennetaan Ruotsin Lundissa sijaitsevalle 1.5 GeV MAX IV -varastorenkaalle materiaalitutkimuksen tutkimuslinja. Tällä linjalla on käytettävissä kontrolloitua säteilyä laajalla aallonpituusalueella materiaalitutkimuksen tarpeisiin aina atomien ja molekyylien elektronirakennetutkimuksesta pintojen, rajapintojen ja faasirajojen nanomittakaavan tutkimukseen.

Kalevi Kokko: Suomen hila- ja pilvilaskennan infrastruktuuri (FGCI)

Rahoituskausi 1.1.2015–31.12.2017, rahoitus 69 305 euroa

Tieteellinen laskenta on ollut hajautetun hila- ja pilvilaskennan eturintamassa. Rahoitusta saaneessa hakemuksessa esitetään tapa kehittää koherentti hila- ja pilvilaskentainfrastruktuuri Suomeen. Infrastruktuuri antaa samaan aikaan Suomen tieteelle tehokasta hajautettua laskentakapasiteettia ja mahdollistaa hajautetun laskennan kehittämisen edelleen.

Kim Pettersson: Euroopan translationaalisen tutkimuksen infrastruktuuri EATRIS

Rahoituskausi 1.1.2015–31.12.2015, rahoitus 139 994 euroa

Translationaalinen lääketiede eli uusien lääkkeiden, hoitomuotojen ja diagnostiikan kehittäminen perustutkimuksessa syntyneistä löydöistä ja keksinnöistä on kallis ja pitkäkestoinen prosessi. EATRIS yhdistää eurooppalaiset translationaalisen lääketieteen toimijat verkostoksi, joka tarjoaa tutkijoiden käyttöön infrastruktuurin tutkimustulosten viemiseksi kohti terveydenhuollon sovelluksia ja kaupallista hyödyntämistä.

Ilari Sääksjärvi: Suomen lajitietokeskus – FinBIF

Rahoituskausi 1.2.2015–31.12.2017, rahoitus 261 670 euroa

Luonnon monimuotoisuus eli biodiversiteetti vähenee nopeasti. Tämä heikentää ihmiskunnan mahdollisuuksia sopeutua globaaliin muutoksen. Meidän on siksi opittava biodiversiteetistä lisää ja parannettava kykyämme suojella sitä. Tutkimusinfrastruktuuri Suomen lajitietokeskus – FinBIF kiihdyttää lajitiedon digitointia, tuottamista, kokoamista, yhteen liittämistä ja standardointia sekä avointa jakelua ja hyödyntämistä.

 

JM

Luotu 22.12.2014 | Muokattu 29.07.2021