Prosessioikeuden tutkimus elää kukoistuskauttaan
Akatemiatalossa kuultiin 16.4. kolme ajankohtaista professoriluentoa. Tutkimusaloistaan puhuivat prosessioikeuden professori Johanna Niemi, työoikeuden professori Seppo Koskinen ja lastenpsykiatrian professori André Sourander.
André Sourander (kuvassa vasemmalla), Johanna Niemi ja Seppo Koskinen pitivät kevätlukukauden viimeiset professoriluennot.
Johanna Niemi tarkasteli alustuksessaan prosessioikeutta ja metodin haastetta. Prosessioikeus on oikeudenkäyntimenettelyä koskeva oikeuden ja tieteen ala, joka on viimeisten vuosikymmenten aikana käynyt läpi mittavan uudistusprosessin. Käytännössä kaikki oikeudenkäyntimenettelyä koskevat lait on uudistettu vuodesta 1993 alkaen. Sama koskee velan perintää ja maksukyvyttömyyttä koskevia menettelyjä.
Niemen mukaan periaatteellisesti suurin muutos on perus- ja ihmisoikeuksien mukaantulo oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskeviin käsityksiin.
– Maksukyvyttömyystilanteissa ei enää painoteta yksipuolisesti velkojen perimistä ja velkojan suojaa, vaan myös velallisen oikeudet ovat esillä.
Uudistaminen ei ole rajoittunut lakien uudelleen kirjoittamiseen.
– Myös oikeudenalan perusteet ja yleiset opit ovat muuttuneet perustavalla tavalla.
Niemi huomautti muutoskehityksen johtaneen myös prosessioikeuden tutkimuksen kukoistukseen. Alan peruskäsitteitä ja yleisiä periaatteita on kehitetty viime vuosina aktiivisesti.
– Kun vielä 1990-luvulla väitöksiä oli harvakseltaan, 2000-luvulla nuorten tutkijoiden kiinnostus prosessioikeutta kohtaan heräsi.
Niemen mukaan tutkimuksessa olisi tärkeää asettaa kysymyksiä siitä, mitkä ovat tieteenalan julkilausumattomia oletuksia.
– Omalta kohdaltani sukupuolen tutkimus on avartanut käsitystäni tutkimusmetodeista. Diskurssianalyysin avulla olen lukenut niitä käsityksiä sukupuolesta, joita prosessikäsitykseemme sisältyy. Sukupuoli on yksi niistä julkilausumattomista oletuksista, joita tieteenkäsitykseemme sisältyy.
Voiko potkuja perustella alisuoriutumisella?
Työoikeuden professori Seppo Koskinen pohti luennollaan alisuoriutumista työsopimuksen päättämisperusteena. Hän muistutti, että alisuoriutuminen on nykytyöelämässä työnantajien yleisesti käyttämä ilmaisu, jolla sellaisenaan ei kuitenkaan ole itsenäistä oikeudellista merkitystä.
– Riippumatta siitä, käytetäänkö alisuoriutumista, aikaansaamattomuutta tai mitä tahansa muuta vastaava käsitettä irtisanomisen perusteena, pitää aina löytyä työntekijän vika tai laiminlyönti ja toimenpidettä edeltävä varoitus, Koskinen painotti.
Työntekijä ole lähtökohtaisesti vastuussa tulostavoitteesta tai muustakaan tavoitetasosta. Tulosvastuu on ensisijaisesti työnantajan riskillä oleva seikka, jonka onnistumiseen vaikuttavat myös useat työntekijöistä riippumattomat seikat, vaikka yleinen taloudellinen tilanne tai myyntisesonkien vaikutukset.
– Työnantaja voi osoittaa irtisanomisperusteeksi riittävän vian tai laiminlyönnin näyttämällä, ettei ole objektiivisesti havaittavia esteittä tavoitteen saavuttamiselle. Kun työnantaja on aktiivisesti ja riittävästi tukenut tavoitteeseen pääsyä ohjeistamalla ja kouluttamalla taikka kun työntekijä itse on toiminut laiskasti tai muuten moitittavasti, perusteet voivat täyttyä.
Tilaisuuden kolmannesta alustuksesta vastasi André Sourander, joka kertoi tutkimusalansa, lastenpsykiatrian, haasteista.
Teksti: Jussi Matikainen
Kuva: Tytti Sokura