Professori Eija Suomela-Salmi vaali jäähyväisluennollaan monialaisuutta ja monitieteisyyttä
Jäähyväisluennollaan 4.9. professori Eija Suomela-Salmi näytti vuonna 1957 otetun valokuvan, jossa hänen yllään olevan mekon kuosi ennakoi kantajansa elämänfilosofiaa ja työuraa. Rehtori Kalervo Väänänen totesikin kiitospuheessaan, että Eija Suomela-Salmen toimintaa professorina ja dekaanina karakterisoivat innostus ja peräänantamattomuus – samat piirteet, joista tunnetaan Suomela-Salmen lempihahmo Pikku Myy.
Akatemiaprofessori Hannu Salmi ojensi Eija Suomela-Salmelle kiitokseksi yhteisistä vuosista humanistisen tiedekunnan dekaanistossa teoksensa Suudelma (Faros 2004).
Ranskan kielen professorina vuodesta 1997 lähtien toiminut Eija Suomela-Salmi jäi eläkkeelle heinäkuun lopussa. Samaan aikaan päättyi hänen viisivuotiskautensa humanistisen tiedekunnan dekaanina. Akateemisten tehtävien lisäksi Suomela-Salmi on koko uransa ajan hoitanut myös erilaisia yliopistoyhteisöllisiä tehtäviä, joissa tutuksi ovat tulleet eri tieteenalat ja erilaiset tieteen tekemisen tavat. Suomela-Salmen jäähyväisluennon kantava teema olikin monialaisuus ja monitieteisyys.
Kohtaamisia, dialogeja ja avara katse
Kirjoitettuaan ylioppilaaksi Helsingin Arkadian yhteislyseon humanistiselta linjalta Suomela-Salmi lähti Ouluun opiskelemaan englantia. Englannin kielen maisteriksi valmistuttuaan hän palasi Turkuun jatkamaan täällä jo aloittamiaan ranskan opintoja ja suoritti Turun yliopistossa tohtorin tutkinnon 1997.
– Tutkintoni olisi nykykäsityksen mukaan kauhistuttavan laaja, mutta olin nuori ja huoleton ja kiinnostunut kovin monista asioista. Suoritin kieliopintojen lisäksi myös yhteiskuntatieteellisiä, kasvatustieteellisiä ja kirjallisuustieteen opintoja. Monipolvinen opintaival oli minulle hyväksi, sillä näin minusta tuli varsinainen ihmistieteilijä.
Suomela-Salmen tutkimus on kohdistunut ranskan nykykieleen ja kielen käyttöön yleensäkin. Hän on tutkinut muun muassa kielen oppimista ja kielitaidon kehitystä. Monet hänen tutkimusideoistaan ovat lähtöisin niistä kysymyksistä, joita vieraan kielen oppija ja puhuja erilaisissa vuorovaikutuksellisissa kielenkäyttötilanteissa kohtaa.
Suomela-Salmi totesi menneensä kohtaaminen ja dialogi edellä myös professorin tehtävässään:
– Onnittelen itseäni siitä, että olen saanut työskennellä nuorten ihmisten kanssa. En ole pyrkinyt olemaan esteenä kenenkään opiskelijan tai väitöskirjan tekijän tutkimussuunnitelmille, vaikka aihe olisikin minulle vieras. Olen viime aikoina pohtinut, onko suvaitsevaisuuteni ollut esteenä keskittymiselle yhteen suuntaukseen, jonka ansiosta oppiaineeni olisi voinut nousta huipuksi. Se olisi kuitenkin ollut vierasta monialaisuutta korostavalle humanistiselle näkemykselleni, hän totesi.
Suomela-Salmen mukaan jokaisen tieteentekijän tulee oman tieteenalansa edistämisen lisäksi pitää ovia auki muihin tieteenaloihin ja pyrkiä yhteistyöhön muiden kanssa.
– On ajateltava kokonaisuutta eikä vain omaa, välitöntä lähipiiriä, koskee se sitten toimintaa ohjaajana, opettajana, professorina tai dekaanina. Minulla on ollut tilaisuus työskennellä humanistisille tieteenaloille sijoittuvien hankkeiden lisäksi myös tieteenalarajat ylittävien hankkeiden parissa, joista mainittakoon Computational Laboratory for Humanities (CoHuLab), Turku Institute for Advanced Studies (TIAS) ja Turku EyeLabs. Se on osoittautunut erinomaisen stimuloivaksi ja hauskaksi, joskin myös ajoittain haastavaksi toiminnaksi, Suomela-Salmi sanoi.
Varmaa on vain muutos
Suomela-Salmi nosti esille globaalin kielipolitiikan näkyvissä olevat muutokset todetessaan valitusten englannin kielen ylivallasta olevan turhia, onhan kielen dominanssi ja nousu käytetyimmäksi kieleksi ollut aina sidoksissa poliittiseen, yhteiskunnalliseen ja taloudelliseen kehitykseen:
– Taloudellinen painopiste on siirtymässä entistä enemmän Aasiaan ja ennen pitkää myös Afrikkaan, jossa on paljon sekä englantia, saksaa että ranskaa toisena kielenään puhuvaa väestöä. Nähtäväksi jää, kuinka nopeasti ja millä tavoin näiden maanosien nousu näkyy globaalissa kielipolitiikassa, Suomela-Salmi totesi.
Jäähyväisluentonsa lopuksi Eija Suomela-Salmi totesi uskovansa erilaisista uhkakuvista huolimatta hyvinvoivaan humanistiseen tiedekuntaan nyt ja tulevaisuudessa. Humanistien ennakkoluulotonta asennetta uusien aiheiden äärellä tarvitaan kuitenkin tässäkin tilanteessa:
– Olen vakuuttunut siitä, että pian koittaa aika, jolloin hymistelyt humanistisen tutkimuksen arvoista ja humanistien osaamisesta muuttuvat todeksi ja että humanistien apu tulee silloin aivan akuuttiin tarpeeseen. Se kuitenkin edellyttää myös tiedekunnalta ja tutkijoilta uskallusta uudistua ja muuttua ajan mukana. Sillä niin on, kuten suomalaisessa iskelmässä lauletaan: aika entinen ei koskaan enää palaa. Eli varmaa on vain muutos.
Eija Suomela-Salmi isovanhempiensa mökillä Juvan Siikakoskella kesällä 1957. Kuva: Eija Suomela-Salmen valokuvakokoelma.
MV