Pohjoismaista propagandaa ja brändäämistä

23.04.2013

Pohjoismaiden julkisuusdiplomatiaa käsittelevä konferenssi luo katsauksen kansallisen mielikuvamainonnan historiaan ja nykyhetkeen.

​Julkisuusdiplomatialla tarkoitetaan perinteisesti sitä osaa diplomaattisesta toiminnasta, joka suuntautuu ulkomaisiin yhteiskuntiin ja tavoittelee esimerkiksi median huomiota. Tunnetuin osa työtä on viranomaisten pyrkimys rakentaa ja levittää tiettyä kuvaa kotimaastaan. Omasta maasta luodaan usein yksinkertaistettu ja selkeä kuva, joka ei kykene tavoittamaan moninaista kokonaisuutta.

Turun yliopiston poliittisen historian oppiaine, Ulkoasiainministeriö, Helsingin yliopisto ja ProCom järjestävät 26.4.–27.4. Pohjoismaiden julkisuusdiplomatiaa käsittelevän englanninkielisen konferenssin. Tapahtuman ensimmäinen päivä on kutsuvierastilaisuus Helsingissä, mutta toinen päivä on avoin yleisölle ja järjestetään Turussa.

– Pienten maiden julkisuusdiplomatiaa on tutkittu vähän, vaikka ne ovat työstäneet julkista kuvaansa ahkerasti. Julkisuusdiplomatia on yksi osa maiden ulkopolitiikkaa, sanoo tapahtumaa järjestävä poliittisen historian yliopistonlehtori Louis Clerc.

Turussa konferenssin avaa Kalifornian yliopiston professori Nicholas Cull, joka luennoi julkisuusdiplomatia-termin sisällöstä. Luentoa seuraa viisi paneelikeskustelua, joissa syvennytään Pohjoismaiden kansallisten kuvien ja julkisuusdiplomatian historiaan.

Paneelikeskusteluissa käsitellään 1900-luvun alun propagandaa, maakohtaisia näkökulmia, kylmää sotaa, kansallista brändäämistä ja ulkomaista vastaanottoa.

– Paneelikeskustelijat pitävät omaa tutkimustaan koskevat lyhyet esitelmät, jonka jälkeen he keskustelevat julkisuusdiplomatiasta annetun teeman puitteissa. Viimeisessä paneelikeskustelussa keskitytään tapaan, jolla Pohjoismaiden itsestään välittämä kuva otetaan vastaan ulkomailla, Clerc kertoo.

Konferenssin pohjalta kootaan Pohjoismaiden julkisuusdiplomatiaa käsittelevä teos, jossa toistuvat konferenssin keskustelujen teemat.

Lisätietoja konferenssista

 

Jenni Valta

Luotu 23.04.2013 | Muokattu 23.04.2013