Onko politiikka teatteria?

– Politiikan julkisuudessa on yhä useammin tärkeämpää se, miltä näyttää kuin millaisia tavoitteita ajaa, sanoo poliittisen historian tutkija Ville Pitkänen.

Pitkänen on osa Suomen Akatemian rahoittamaa tutkimusryhmää, joka selvittää politiikan teatralisoitumisen historiaa. Pitkäsen lähestymiskulmana ovat vaaleja ennen käytävät tv-väittelyt ja niiden jälkipyykki.

Vaalitenttejä on Suomessa järjestetty vuoden 1960 kunnallisvaaleista lähtien.

– Vaalitenteistä on kirjoitettu alusta saakka, mutta 80-luvulta lähtien on analysoitu enemmän esiintymistä.

– Voittajan arvottaminen on uutta.  Vaalitenttien analyyseissa ei alun perin edes kysytty kuka voitti, vaan pohdittiin millaisia poliittisia kantoja esitettiin ja miten perusteltuja ne olivat.

Suomi muuttui, toimittajat seurasivat

Muutoksen keskeiseksi syyksi Pitkänen linjaa politiikan luonteen uudistumisen. Politiikkaa hallinneet syvät aatteelliset ristiriidat alkoivat murtua viimeistään 1980-luvulle tultaessa.

– Lehdistö seurasi aikaansa. Oli helpompi löytää journalistista kulmaa ehdokkaista ja heidän välisistä vastakkainasetteluista. Aiemmin ihmisten suosikit ja inhokit olivat useammin puolueita, nykyään henkilöitä.

Suomi myös kansainvälistyi 1990-luvulla.  Neuvostoliiton kanssa käyty kauppa loppui ja Euroopan Unionin rooli päätöksenteossa kasvoi.

– Politiikasta on tullut monimutkaisempaa. Aikaa kuvaa se, että asiantuntijatkin ovat usein erimielisiä. Onko tavallisella kansalaisella edes mahdollista ottaa haltuun politiikan ja talouden isoja kysymyksiä?

Kasvot kertovat tarinan

Suomessa poliittinen journalismi on korostuneen kiinnostunut puolueiden puheenjohtajista.

– TV-väittelyistä on tullut puheenjohtajien kompetenssin mittari. Siellä on menestyttävä ja uusien kasvojen lunastettava paikkansa.

Pitkäsen mukaan politiikan analyysissa on kuitenkin aina valtavasti jälkiviisautta. Vaalit voittaneiden puolueiden puheenjohtajien nähdään pärjänneen hyvin myös väittelyissä.

– Tiukassa poliittisessa tilanteessa väittelyesiintymisellä voi siirrellä pientä osaa äänestäjistä. Mutta  se on helppo selitys, ja samalla unohdetaan monimutkaisen yhteiskunnan muut tekijät.

Hyvistä mediataidoista on muodostunut välttämättömyys poliittisella uralla etenemiselle. On tosin myös poikkeuksia, joista kahden kauden pääministeri Paavo Lipponen lienee tunnetuin.

Median ja politiikan logiikka ovat ristiriidassa. Siinä missä politiikka on pitkäjänteistä ja neuvotteluja vaativaa, haluaa media kertoa tuloksista, ei prosesseista.

Pitkäsen mukaan politiikan journalismi ei ole heikentynyt, vaan muuttunut.

– Hyviä analyysejä löytää jos osaa etsiä. Aikaisemmin analyysi ei ollut parempaa, mutta poliitikkojen toimintaa kuvattiin selvästi yksityiskohtaisemmin. Esimerkiksi kokonaisia linjapuheita painettiin lehtiin. Nykyään media seuloo selvästi tarkemmin.

 

Teksti: Jouko Luhtala

Kuva: Pekka Nikrus