Lepakot voivat torjua tuhohyönteisten aiheuttamia vahinkoja
Turun ja Helsingin yliopistojen tutkijat kartoittivat useimpien Suomen lepakoiden ruokavalion uudessa tutkimuksessaan. Lepakoiden ruokavalio sisälsi huomattavan määrän erilaisia selkärangattomia, mukaan lukien maassa liikkuvia kovakuoriaisia, sääskiä, hyttysiä ja ison määrän perhosia. Kaiken kaikkiaan tutkijat pystyivät määrittämään yli 500 eri saalislajia projektia varten kerätyistä noin 1200 papanasta.
Vesisiippa on yksi tutkijoiden tarkastelemista lepakkolajeista.
Uudessa tutkimuksessa perehdyttiin laajasti yleisimpien suomalaisten lepakoiden, eli pohjanlepakon, vesisiipan, isoviiksisiipan, viiksisiipan ja korvayökön ravinnonkäyttöön. Tarkoituksena oli ensimmäistä kertaa selvittää tarkasti Suomen lepakoiden mahdolliset erot ja samankaltaisuudet.
Löydökset paljastivat muun muassa, että lepakot syövät eri ympäristöjen tuhohyönteisiä, ja rajoittavat näin niiden aiheuttamia vahinkoja. Lepakot popsivat kiitettävästi myös ihmiselle kiusallisia hyttysiä, kuten jo aiemmissa tutkimuksissa on alustavasti osoitettu. Lepakoiden ravinnon perusteella tutkijat pystyivät yllättävän hyvin päättelemään, missä ja miten lepakot ovat saalistaneet.
– Osa perhosista on esimerkiksi syöty toukkana, ja toisaalta toiset saalislajit elävät vain veden äärellä. Näin voimme epäsuorasti, mutta kohtuullisen tarkasti, päätellä paljon myös lepakoiden saalistuskäyttäytymisestä, kertoo tutkimuksessa mukana ollut tuore maisteri, projektitutkija Anna Puisto Turun yliopistosta.
Löydöt vahvistavat aiempia käsityksiä lepakoiden elintapojen jakautumisesta erilaisiin saalistuskiltoihin.
– Osa lepakoista nappaa saaliinsa pääosin ilmasta, toiset saalistavat vesistöjen luona, kun taas kolmas porukka on erikoistunut hakemaan ruokansa erilaisilta pinnoilta tai vaikkapa maasta. Tässä tutkimuksessa nämä kaikki eri ryhmät olivat hyvin edustettuina, selventää dosentti Thomas Lilley Helsingin yliopistosta.
Valtaosa aiemmista tutkimuksista on keskittynyt lähinnä yksittäisiin lajeihin tai lajipareihin. Tällä kertaa tutkijat halusivat kerralla selvittää laajasti Suomen lepakoiden saalistuskäyttäytymistä.
– Tutkimamme viisi lajia vastaavat yli 90 prosenttia kaikista maassamme tehdyistä lepakkohavainnoista, joten siinä mielessä kattavasta aineistosta on kyse, korostaa itsekin väitöskirjassaan lepakoita tutkiva Anna Blomberg Turun yliopistosta.
Lepakoita haluttiin tutkia hienovaraisesti
Nyt julkaistussa tutkimuksessa on poikkeuksellista se, että tutkijat keräsivät kaikki näytteet suoraan lepakoiden päiväpiiloista, jolloin lepakoita ei tarvinnut ottaa kiinni.
– Tästä syystä varmistimme DNA-menetelmillä, mistä lepakkolajeista näytteemme olivat peräisin, Puisto täsmentää.
Nykyaikaisin molekyylimenetelmin monia lajeja voidaan määrittää erittäin tarkasti melkein mistä tahansa lähtömateriaalista käsin, ja näin esimerkiksi lepakoiden ravinto paljastaa samalla myös näppärästi kuvan luonnon monimuotoisuudesta. Lepakonpapanoiden ja muiden ympäristönäytteiden antama kuva luonnosta onkin arvokas lisä muuhun monimuotoisuuden tutkimukseen.
– Kokonaisuutena tämä tutkimus on myös hieno esimerkki siitä, kuinka paljon tietoa ympäristöstä ja luonnosta saadaan ilman, että häiritään tutkimuskohteita ollenkaan, iloitsee Blomberg.
– Nythän voimme koko ajan lukea eri puolilta maapalloa uusista tutkimustuloksista, joiden mukaan luonnon monimuotoisuus häviää huolestuttavaa vauhtia, muistuttaa tutkijatohtori Eero Vesterinen, joka työskentelee sekä Turun että Helsingin yliopistoissa.
Perinteiset kajoavat tai jopa tuhoavat keräysmenetelmät voitaisiin nykyään jo kohtuullisen helposti korvata eliöstön kannalta neutraaleilla tavoilla, joista tuore tutkimus on hyvä esimerkki. Uudet menetelmät ovat myös kustannustehokkaita, vaikka ne kuulostavat monimutkaisilta ja kalliilta.
– Menetelmät tarjoavat lisäksi hyvät mahdollisuudet monipuoliseen tutkimukseen. Olen aina korostanut, että suurella vaivalla kerätystä aineistosta pitäisi tutkia kaikki mahdollinen, varsinkin kun se DNA-menetelmiä hyödyntämällä voisi tapahtua lähes samalla panostuksella, Vesterinen toteaa.
Tutkimusartikkelin taustalla oli Turun yliopiston biologian laitoksen pro gradu -tutkielma, johon artikkeli pohjautuu. Tutkimus on julkaistu kansainvälisessä Ecology & Evolution -julkaisusarjassa.
>> Tutustu tutkimusartikkeliin: https://doi.org/10.1002/ece3.4559
JV
Kuva: Anna Blomberg