Lepakkotutkijat: Vanhat käsitykset lepakoiden liikkeistä joutavat romukoppaan
Aiemmin on luultu, että kaikki Suomessa yleisesti tavattavat lepakot elävät suhteellisen pienellä alueella ja etsivät talvehtimispaikan muutaman kymmenen kilometrin säteeltä. Tutkijoiden ja harrastajien uusimmat havainnot ovat kuitenkin muuttaneet vanhoja käsityksiä lepakoiden muuttoliikkeistä Suomessa. Uudet tutkimustulokset ovat tärkeitä lepakoiden suojelun kannalta.
Suomessa havaittu lepakko on todennäköisimmin pohjanlepakko, siippa tai korvayökkö. Pohjanlepakkoa on pidetty varsin paikallisena lajina. Poikasaikaan laji onkin paikallinen, tosin yölliset saalistusretket voivat olla yli kymmenen kilometrin mittaisia.
– Uusimpien havaintojen mukaan myöhemmin kesällä tapahtuu kuitenkin muuton kaltaista liikehdintää, jolloin kulkijoita havaitaan ulointa saaristoa myöten. Liikehdinnän laajuudesta ja yksityiskohdista ei kuitenkaan ole vielä tarkkaa tietoa, kertoo Suomen lepakkotieteellisen yhdistyksen puheenjohtaja, Turun yliopiston lepakkotutkija Thomas Lilley.
Pohjanlepakko on maailman pohjoisin ja Suomessa laajimmalle levinnyt lepakko. Siksi lajin kulkureitit ja liikkumisten ajoittuminen ovat merkityksellisiä. Kaikki lepakot ovat myös lainsäädännössä tiukasti suojeltuja ja niiden lisääntymis- ja levähdyspaikkojen heikentäminen on kiellettyä koko EU:n alueella.
Muuttoreiteille sijoitetut tuulivoimalat uhka lepakoille
Pitkän matkan muuttajia, kuten pikku- ja isolepakkoa, on aiemmin pidetty vain harvoin tavattavina satunnaislajeina. Uusien tutkimusten mukaan pikkulepakkoa tavataan kuitenkin yleisesti läpi eteläisen Suomen elo-syyskuun vaihteeseen ajoittuvan muutonhuipun aikana.
– Lisääntymisaikaiset havainnot ovat kuitenkin vähäisiä, joten muuttomatkalla tavattavien pikkulepakoiden alkuperä on yhä arvoitus, Lilley sanoo.
Muista vähälukuisista lajeista iso- ja kimolepakko ovat osoittautuneet jopa luultua harvinaisemmiksi, kun taas nykyään vuosittain tavattavien vaivais- ja kääpiölepakon ei tiedetty aiemmin edes kuuluvan Suomen lajistoon.
Tuoreimpien tutkimustulosten mukaan pohjan- ja pikkulepakoiden muuttoliikehdintä kulkee pääosin puunlatvojen yläpuolella. Erityisesti pohjanlepakoita havaitaan säännöllisesti myös yli 60 metrin korkeudella.
Tieto on merkityksellistä muun muassa tuulivoimarakentamiselle: lepakot ovat erityisen haavoittuvia tuulivoimaloiden vaikutuksille. Jotta rakentaminen olisi ympäristöystävällistä ja lainsäädännön mukaista, rakentamisessa ja erityisesti tuulivoimaloiden sijoituksessa pitää huomioida lepakoiden liikkumisreitit.
Talvi on lepakoille haaste
Lepakoiden liikkeistä Suomessa on tiedetty hyvin vähän.
– Lepakot ovat piileskeleviä yön asukkeja. Siksi havainnot niiden muutosta ovat hajanaisia, eikä lepakoiden muuttoliikkeiden reittejä Suomessa tunneta. Se hankaloittaa lepakoiden tutkimusta, suojelua ja rakentamisen ympäristövaikutusten arviointia.
Erityisesti talvi on suuri haaste lepakoille. Lepakot keräävät syksyllä rasvaa, jonka avulla ne voivat horrostaa kevääseen asti. Lepakot tarvitsevat talvihorrosta varten kostean tilan, jonka lämpö pysyy nollan yläpuolella läpi talven.
– Osa lepakoista etsii sopivan paikan läheltä kesäistä elinaluettaan, osa muuttaa jopa yli 1500 kilometrin päähän talvehtimaan. Tiedetyissä talvehtimispaikoissa talvehtii alle prosentti kesäkannasta, joten lepakoidemme talvehtimispaikat ovat meille tutkijoille pääosin mysteeri.
Suomen lepakkotieteellisen yhdistyksen (SLTY) koordinoima muutontutkimushanke yhdistää tutkijoiden ja alan harrastajien osaamisen yhteiseksi hyödyksi. Lisätietoa Suomen lepakkolajeista ja niiden tutkimuksesta: www.lepakko.fi
Teksti: Kai Norrdahl, Hannu Aaltonen
Kuva: Ville Oksanen