Korvaako kosketusnäyttö liitutaulun?

​Uudet teknologiset välineet, ohjelmistot ja sovellukset voivat olla innostavia työkaluja opetuksessa. Työ- ja arkielämän vaatimukset edellyttävät myös uudenlaisia tieto- ja viestintäteknisiä taitoja, joiden opettamisessa koululla on tehtävänsä.

Koulujen ja oppilaitosten varustelu ajantasaisella teknologialla vaatii kuitenkin jatkuvia investointeja, joihin resurssit harvoin riittävät, ja kalliit investoinnit kestävät huonosti aikaa nopeassa kehityksessä.

Kehityksen kärjessä vai asioiden ytimessä?

Akatemiaprofessori Erno Lehtisen mukaan kouluissa ja opettajakoulutuksessa hypättiin innokkaasti tieto- ja viestintäteknisen kehityksen kyytiin sen alkuaikoina. Suomalainen koulujärjestelmä oli vielä 1990-luvulla kansainvälistä kärkeä tieto- ja viestintäteknologian hyödyntämisessä.  Nyt Suomi on pudonnut vertailun kärjestä ja on eurooppalaisittain enää keskitasoa.

Alkuvuosien innostus on maltillistunut, ja osittain on oltu jopa ymmällään siitä, miten aktiivinen rooli koulun ja opettajakoulutuksen tulisi kehityksen vauhdissa pysymisessä ottaa.

Lehtinen toteaa, että ajat, jolloin opettajakoulutuksessa tai kouluissa opetettiin konkreettisesti tietotekniikan ja ohjelmistojen käyttöä, ovat jääneet taakse. Vastaavanlaisia konkreettisia taitoja ei ole enää järkevää sisällyttää opettajakoulutukseen tai kouluihin, sillä tieto vanhenee muutamassa vuodessa, ja teknologian yleisyys arjessa takaa jo käytännössä sen, että tarvittavat tietotekniset taidot opitaan joka tapauksessa.

Kehityksen kyydistä ei voi silti pudottautuakaan. Lehtisen mukaan opettajakoulutuksessa ja koulun opetussuunnitelmassa on kuitenkin konkreettisten taitojen sijasta katsottu parhaaksi keskittyä pysyvämpien periaatteiden opettamiseen: käytäntöihin ja käsityksiin, jotka eivät muutu, vaikka välineet muuttuvat.

Lehtinen muistuttaa myös, etteivät opetuksessa käytettävät uusimmat laitteet ja ohjelmistot automaattisesti tarkoita parempaa pedagogiikkaa. Sen sijaan teknologiahuumalla voi olla haittapuolensa.

- Tieto- ja viestintäteknologiaa voidaan käyttää paljon hyödyksi opetuksessa, mutta se voi myös totuttaa käyttäjänsä pinnalliseen ja impulsiiviseen tiedon siirtämiseen. Kun kaikki tieto on nopeasti saatavissa ja kopioitavissa, yhä asioita viitsitään yhä harvemmin pysähtyä kunnolla analysoimaan ja ymmärtämään, Lehtinen varoittaa.

Teknologia on hyvä renki, mutta huono isäntä

Lehtinen tähdentää, että koulun ensisijainen vastuu on huolehtia perustehtävästään, eli tieteen traditiossa kehittyneen perustiedon sekä kulttuuriperinteen siirtämisestä uusille sukupolville.

Teknologisen kehityksen ja tiedon nopean saatavuuden myötä koulunkin tehtävien painopiste on toki muuttunut.

- Jos muistilistojen ulkoa pänttääminen kyseenalaistettiin jo vuosikymmeniä sitten, niin nykyään ulkoa oppimiselle annetaan vielä vähemmän arvoa. Aikamme tietotulvan keskellä oleellista on huolehtia siitä, että koulussa keskitytään asioiden syvälliseen ymmärtämiseen sekä tiedon analysointiin ja kriittiseen arviointiin, Lehtinen korostaa.

Ajan vaatimusten mukaisesti opettajakoulutuksessa ja kouluissa on lisätty mediakasvatuksen ja kriittisen tiedonkäsityksen opetusta, mutta opetusmuodoissa on ollut Lehtisen mukaan hiottavaa.

- Näiden asioiden erikseen opettamisen on havaittu olevan suoranaista ajanhukkaa. Parhaita tuloksia saadaan, kun tieto- ja viestintäteknologisia taitoja sekä kriittistä tiedonkäsitystä opetetaan koulussa muiden sisältöalueiden kautta, sisältyen normaaliin aineopetukseen.

Merkittävimmät muutokset kouluissa ja opettajakoulutuksessa ovat siis keskittyneet enemmän opetuksen syviin rakenteisiin, kuin konkreettisiin välineisiin. Teknologiakehityksen seuraaminen ei ole saanut itseisarvon asemaa, vaan sen haluttu palvelevan pedagogisia tavoitteita.

- Kenties suomalainen koulujärjestelmä pärjää hyvin juuri siksi, että se ei heittäydy jokaisen virtauksen vietäväksi, vaan seuraa aikaansa maltillisesti ja pitää vankasti kiinni perustehtävästään, Lehtinen summaa.

Kuvateksti: Erno Lehtinen

Teksti: Liisa Reunanen
Kuvat: Flickingerbrad ja TY