Kevon kuusi vuosikymmentä kiteytyi kirjaksi

11.04.2017

Lapin tutkimusaseman väki on tottunut ottamaan ohjat omiin käsiin. Kun tuli aika kirjoittaa 60-vuotinen historia talteen, Kevon tytöt ja pojat panivat keräyksen pystyyn. Ja nyt tuo tarina on käsin kosketeltavassa muodossa.

​Kirjan kirjoittaja, folkloristi Lassi Saressalo on itsekin tehnyt tutkimusta Kevolla, mutta vielä tutumpi aiempi asema, nykyinen tutkimuslaitos, on Esteri Ohenojalle. Hän kartoitti ensimmäisen kerran kasveja ja sieniä Kevolla 1961.

​Kertomus Kevosta -teos kokoaan yhteen Turun yliopiston Lapin tutkimuslaitos Kevon 60-vuotisen taipaleen. Sen, miten tutkimuslaitoksen perustajan Paavo Kallion haave arktisesta tutkimusasemasta toteutui, ja miten siitä vuosikymmenten myötä kasvoi merkittävä kansainvälinen tutkimuslaitos. Sen, millaista on ollut entisten ja nykyisten työntekijöiden arki tutkimuslaitoksella. Ja mikä on se Kevon henki, jonka arktisen tutkimuksen tekijät tuntevat, oli kotimaa sitten Kanada, Venäjä tai vaikka Islanti.

– Kevo on maailmalla erittäin hyvin tunnettu. Arktisen alueen tutkijoiden kokouksessa Prahassa muutama viikko sitten oli mukava kulkea Kevo-paita päällä. Moni tuli kertomaan käyneensä Kevolla tai tuntevansa tutkimuksemme, asemanjohtaja Otso Suominen kertoi kirjan julkistamistilaisuudessa.
 
Kirjan on kirjoittanut Turun yliopiston folkloristiikan dosentti Lassi Saressalo, joka aloitti oman saamelaistutkimuksena Kevolla jo 1960-luvulla. Pohdinnan jälkeen hankkeen alullepanneet entiset ja nykyiset kevolaiset päätyivät ajatukseen, että Kevo tarvitsee yhtenäisen, ammattikirjoittajan kirjoittaman historian, ei luonnontieteellisistä artikkeleista koottua teosta.
 
– Näin Kevon, jossa tehdään pääasiassa luonnontieteellistä tutkimuksesta, kirjan kirjoittajaksi kutsuttiin humanisti. Mutta onhan Kevo palvellut humanistejakin, Suominen kertoi.
 
Taustatukenaan Saressalolla oli joukko kevolaisia: innokkaimpina Otso Suominen, amanuenssi Elina Vainio ja jo vapaaherrojen ja -herrattarien kastiin siirtyneet Heikki Kallio, Saini Heino, Heli Hume, Esteri Ohenoja ja Matti Karjala.
 
Kirjan julkaisua tukivat taloudellisesti useat yksityiset henkilöt, Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Koneen säätiö, Maj ja Tor Nesslingin säätiö sekä Turun yliopistosäätiö sekä painokulujen kautta Grano. 

Ytimessä kansainvälinen arktinen tutkimus

Kirja kertoo, miten kevolaiset oppivat alusta alkaen hyvien yhteistyösuhteiden merkityksen. Rahat saunaan ja Pekolaan kerättiin turkulaisilta yrityksiltä ja yksityisiltä. Opiskelijat kiersivät ennen kenttämatkojaan turkulaisyrityksiltä pyytäen lahjoituksena ruokaa, tekstiilejä, mitä milloinkin.
– Minäkin olin ujo tyttö, mutta muiden mukana kävimme kerjuulla, Esteri Ohenoja muisteli kirjanjulkistamisessa.
 
Päällimmäiseksi muistoksi nousee selkeä päämäärä kansainväliseen yhteistyöhön, joka on ollut Kevon ohjenuorana alusta saakka.
 
– Paavo Kallio järjesti meille tutkimusmatkoja Labradoriin, Siperiaan, Huippuvuorille. PK otti meidät opiskelijat mukaan matkoille vaikka olimme köyhiä kuin kirkonrotat, Ohenoja kertoi.
 
Vuonna 1958 opintonsa Turun yliopistossa aloittanut, tyttönimeltään Esteri Kankainen matkasi ensimmäisen kerran Kevolle kesällä 1961, ja heti ensimmäisenä kesänä osa ajasta kului kenttämestarina. Keski-Suomesta kotoisin ollut tyttö oppi nopeasti siihen, että kenttätöissä tytöt ja pojat olivat tasavertaisia, samoin tiskivuoroja jaettaessa.

– Kenttämatkat olivat tuolloin rankkoja, siellä todella oppi venymistä. Meitä oli pieni joukko ankarissa olosuhteissa. Teimme PK:n ja Ymen, Yrjö Mäkisen, johdolla kasvikartoituksia ja pian keräsimme myös sieniä. Työ oli niin innostavaa, että Kevo meni veriin. Jatkan tutkimustyötä yhä, Esteri Ohenoja kertoi.

Pitkittäisaikasarjat avain ilmastonmuutoksen tutkimuksessa

otso suominen.jpg

Kevon kenttäasemalla tutkitaan subarktisen alueen luontoa sekä ihmisen ja luonnon vuorovaikutusta. Otso Suominen (kuvassa puhumassa) toteaa, että suurin osa tutkimuksesta kiertyy yhtä tai toista kautta ilmastonmuutokseen. Sen tutkimukseen ja ymmärtämiseen kevolaisilla on paljon annettavaa, kiitos kauaskatseisten tutkijoiden.

Kevon valttina ovat pitkäaikaissarjat, joiden avulla voidaan paljastaa pitkän aikavälin muutoksia. Ilmatieteenlaitos aloitti omat sarjansa jo 1962, Inarin Lapin kasvien kartoitus jo 1954. Yöperhosten valorysätutkimus 1972, biologisten ilmiöiden rytmiikkaa ja vuodenaikaisvaihtelua tutkiva kasvien fenologia 1977. 1977  käynnistyi myös aerobiologian siitepölyseuranta, seuraavan vuosikymmenen alustaa pönttölintu- ja jyrsijätieheysseuranta. Tunturimittaritutkimuksilla on niilläkin pitkä historia.

– Vanhoista aineistoista haetaan edelleen uutta tietoa. Prahassa professori, arvostetulla IASC-mitalilla palkittu Terry Callaghan kertoi käyneensä Kevolla 1960-luvulla ja mietti, että nyt olisi aika käydä läpi samat alueet ja selvittää muutosta, Suominen kertoi.

 
Erja Hyytiäinen  
Luotu 11.04.2017 | Muokattu 13.04.2017