Kasvatustieteiden tiedekunta 40 vuotta: Koulu muuttaa yhteiskuntaa

​Turun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunta perustettiin 40 vuotta sitten. Tiedekunta syntyi, kun vuonna 1955 perustettu Turun yliopiston kasvatustieteen oppiaine ja väliaikaiset opettajakorkeakoulut Turussa ja Raumalla yhdistettiin ja tuotiin yliopiston yhteyteen. Samaan aikaan myös muualla Suomessa väliaikaiset korkeakoulut yhdistettiin tiedekuntiin tai lakkautettiin.

‒ Tämä oli koko Suomen operaatio, jossa seminaarit yhdessä yössä muuttuivat yliopistojen tiedekuntien osaksi, sanoo kasvatustieteen professori Risto Rinne.

Alkuvaiheessa oli haasteensa. Akatemiaprofessori Erno Lehtinen kertoo, että osittain yliopiston ulkopuolella olleista elementeistä koottu tiedekunta ei saanut heti varauksetonta hyväksyntää perinteikkäämpien tieteenalojen piirissä.

‒ On totta, että ajattelu oli osin erilaista kuin perinteisesti yliopistossa. Meillä oli tuolloin yliopisto-opettajia, joilla ei ollut yliopistollista loppututkintoa. Yhtenäisemmän tiedekunnan syntyminen oli useamman vuoden prosessi. Opettajankoulutuksen puolella alkoi muodostua ajatus yliopistollisesta toiminnasta ja yhteistyö perinteisen tiedeoppiaineen perinteitä jatkaneen kasvatustieteen kanssa kehittyä.

Tiedekunta koululaitosta kehittämässä

Turun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan kehitys kulkee pitkälti suomalaisen koululaitoksen kehikossa. Dosentti Lauri Kemppinen Rauman opettajankoulutuslaitokselta on kirjoittanut Turun yliopiston luokanopettajakoulutuksen eri ajanjaksoista yhdessä professori Arja Virran kanssa.

‒ 1970-luvulta 1980-luvun puoliväliin opettajankoulutuslaitos oli yhteiskunnallisesti suuntautunut. Tavoitteena oli didaktisesti ajatteleva opettaja. Seuraavaa jaksoa 1990-luvun loppuun leimasi kasvatus- ja koulutussosiologia ja oppimisen tutkimus: muun muassa opettajan eettisyys ja aktiivisesti itseään kehittävä tutkiva opettaja olivat esillä. Viime aikoina on nähty erityispedagogiikan ja psykologian ekspansio opettajankoulutuksessa, Kemppinen sanoo.

Opettajankoulutuslaitos kuuluu sekä Turun yliopistossa että muualla suosituimpiin yliopistojen hakukohteisiin. Toisin on esimerkiksi Ruotsissa, jossa opettajaksi ei haluta.

‒ Meillä opettajalla on autonominen asema samalla tavalla kuin muilla akateemisesti koulutetuilla asiantuntijoilla eikä koulutus ole umpiperä, Erno Lehtinen arvioi.

Suomalaisten opettajien koulutus nojaa vahvasti Turun yliopiston osaamiseen.

‒ Turun yliopistossa on Suomen toiseksi suurin opettajankoulutus opiskelijamääriltään, Lauri Kemppinen sanoo.

‒ Eivätkä valmistuneiden määrät edes kerro kaikkea, koska ne kätkevät puolet tehtävästä eli aineenopettajakoulutuksen. Tarjoamme täyden vuoden opintopaketin isolle määrälle opiskelijoita, jotka eivät näy tutkinnoissa, Lehtinen muistuttaa.

Alueellista erilaistumista vaikea pysäyttää

Sekä opettajankoulutuksessa että tutkimuksessa tehty työ näkyy vahvasti suomalaisessa koululaitoksessa.

‒ Peruskoulu on aikamoinen menestystarina, ja sen rooli suomalaisessa yhteiskunnassa tärkeä. Edelleen koululaitos lisää tasa-arvoisuutta ‒ tai ainakin hidastaa eriarvoisuuden kasvua, luonnehtii Erno Lehtinen.

Turun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunta on kansallisesti tunnettu erityisen vahvana ja pitkäjänteisenä toimijana kasvatussosiologian ja koulutuspoliittisen tutkimuksen saralla sekä oppimistutkimuksessa. Myös tiedekunnan tutkimuskeskukset, vuonna 2001 perustettu Elinikäisen oppimisen ja koulutuksen tutkimuskeskus (CELE) sekä 1980-luvun puolivälissä perustettu Oppimisen tutkimuksen keskus (OTUK) keskittyvät näihin vahvoihin teemoihin.

Tällä hetkellä merkittävin tutkimuspainotus liittyy suomalaisen yhtenäiskoulun eriarvoistumiseen ja erityisesti kouluvalinnan vaikutuksiin lohkoutumiskehityksessä.

‒ Peruskoulun hajautumiskehitys on globaali tendenssi, jota meillä on toistaiseksi onnistuttu jarruttelemaan koulutuspolitiikalla. Mikään ei kuitenkaan takaa, ettei meilläkin pian oltaisi huonommassa tilanteessa. Meillä on jo hyviä ja huonoja kouluja, niitä joihin mennään ja niitä joista lähdetään, sanoo CELE-tutkimuskeskusta johtava Risto Rinne.

‒ Alueellista erilaistumista on vaikeaa pysäyttää, mutta vielä ei olla niin pitkällä, että ei voitaisi pysähtyä, Lehtinen arvioi.

Lauri Kemppinen huomauttaa, että rakenteen eriytymiseen liittyy myös opettajien eriarvoistuminen.

‒Nyt pitää saada parhaat opettajat ja parhaat resurssin vaikeiden alueiden kouluihin, Rinne sanoo.

Tiedekunnassa on vahva usko kasvatustieteellisen tutkimuksen ja koulutuksen asemaan.

‒ Elämme yhä voimakkaammin koulutusyhteiskunnassa ja samalla elinikäisen oppimisen yhteiskunnassa. Tarvetta, suorastaan huutoa tutkimuspanokselle on olemassa tulevaisuudessakin. Ennustajaeukkona toimiminen on vahingollista, mutta suomalaisessa yliopistopolitiikassa koulutuspolitiikan ja oppimisen merkitys tulee kasvamaan, Rinne sanoo.

Lauri Kemppinen, Erno Lehtinen ja Risto Rinne Educariumilla, tiedekunnan vuonna 2001 valmistuneessa rakennuksessa.

 
Teksti: Taru Suhonen
Kuvitus: Katja Kontu