KASVAn uutiskirje 2014/5

30.05.2014

Tämä on KASVAn uutiskirje. Kuukausittaiset uutiskirjeet lähetetään kaikille KASVAn sähköpostilistalle kuuluville ja julkaistaan KASVAn nettisivulla.

 

 

KASVAn vuosiseminaarin satoa

KASVA-verkoston vuosiseminaari 20.–21.5.2014 Helsingissä kokosi yhteen 31 tohtorikoulutettavaa ja 15 ohjaajaa ja KASVAn johtokunnan jäsentä.

KASVAn tulee tarjoamaan kesäkuussa jäsenilleen matka-apurahoja

KASVAn johtokunta kokoontui vuosiseminaarissa 20.5. ja teki periaatteellisen päätöksen, että KASVAn jäsenille tullaan tarjoamaan haettavaksi matka-apurahoja. Matkarahahaku pyritään avaamaan kesäkuun aikana (tarkka aika täsmentyy myöhemmin) ja se on suunnattu ensi sijassa KASVAn kauden 2012–2015 rahoitetuille jäsenille sekä muille kokoaikaisella rahoituksella väitöskirjaansa tekeville. Rahoitusta tullaan jakamaan vain ulkomaisiin konferensseihin ja tutkijavaihtoon osallistumiselle.  

KASVAlaisten väitöksiä 

VTM, KM Mira Kalalahti väittelee 5.6.2014 kello 12 Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa aiheesta "Muuttuvat koulutusmahdollisuudet - Nuorten sosiaaliset hierarkiat ja koulumenestys" (Changes in equality of educational opportunity - social hierarchies and school achievement of the young). Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Helsingin yliopiston päärakennus, auditorium XIV, Unioninkatu 34, 3. krs. Vastaväittäjänä on Apulaisprofessori Tero Järvinen, Turun yliopisto, ja kustoksena on professori Antti Karisto. Väitöskirja julkaistaan sarjassa Sosiaalitieteiden laitoksen jukaisuja. Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa E-thesis -palvelussa.

Lämpimät onnittelut Miralle tulevaan väitökseen!

Muistattehan ilmoittaa myös muista KASVAn jäsenten väitöksistä koordinaattorille, erityisesti jos olet saanut KASVAlta palkkarahaa!

Tulevia seminaareja ja konferensseja

Korkeakoulututkimuksen XII kansallinen symposium järjestetään 19.–20.8.2014 Jyväskylässä teemalla ”Eriarvioistuva korkeakoulutus?”. Early bird -ilmoittautuminen on voimassa maanantaihin 2.6. saakka.

Symposiumin pääpuhujat ovat professori Louise Morley Sussexin yliopistosta ja professori Roger Dale Bristolin yliopistosta. Symposiumin järjestävät Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitos ja Korkeakoulututkimuksen seura, CHERIF.

ICO Fall School 2014 - The international networking conference for all PhD candidates in Educational Sciences, November 10-14, 2014, Blankenberge, Belgium 

Kesäisen kauniita päiviä kaikille!

Seuraava uutiskirje ilmestyy kesäkuun aikana. Ilmoita koordinaattorille, mikäli sinulla on asioita, joista haluaisit uutiskirjeessä informoitavan.

Luotu 30.05.2014 | Muokattu 21.07.2021